torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeiset

Viimeisiä hetkiä viedään vuodesta 2015 ja tässä vuoden viimeiset jorinat ja kuvat.


Tänä aamuna bongasin kävelylenkillä nämä puuntaimien tuet. Ihmettelin sitä, miksi tukikepit oli jätetty noin pitkiksi suhteessa sidoskohtaan ja alaoksiin, ja miksi sidokset on tehty muovinauhalla. 
Pakko tunnustaa: yksi ensimmäisiä ajatuksia oli, että tätä se on kiire, osaamattomat istuttajat, suuret rakennusyhtiöt ... ja muuta yleispätevää mutinaa. Seuraava ajatus oli, että piruko minä mikään vihervalvoja olen...



... sitä paitsi heti muutama metri eteenpäin oli oikeaoppisesti katkaistut tukikepit ja tukisidokset tehty tervanauhalla. Mikä lie syynä, viivästynyt työmaako, lähestynyt talvi aiheuttanut istutuskiireet vai unohtaminen. Ei ole yksi tai kaksi työmaata, jossa istutusaikataulut kusee rakennustöiden viivästymisen takia ja seuraavat istutusurakat painavat päälle ... Nimimerkillä Kokemusta on.

Ne ensin nähdyt tukikepit pisti silmään, koska sojottivat niin epäsiistin oloisesti. Ja tämän ammatin haittapuolia on, että tulee katseltua ympäristöä jatkuvasti, istutukset kiinnostaa, kuten myös kivityöt, eikä puutarhurin aivojen ympäristöskanneria noin vain sammutetakaan. Yleensä on kyllä siten, että  
tulee katseltua ympärilleen siksi, että keksisi ideoita tai oppisi jotain uutta - utelias ideoiden kerääjä ennemminkin olen kuin takakireä kriitikko.

No, kaippa hyö tiettee mittee tekköövät, kuten mummo sanoisi, jos eläisi.


Vihdoin saatiin pakkasia ja ihan pieni määrä luntakin. Lyhdyn kuvasin muuta ilta sitten, kun oli saanut laseihinsa kauniit kuurankukat. 

Pian ryhdytään ottamaan vastaan paukkuen tulevaa uutta vuotta, puutarha-ajatuksiin palataan sitten ensi vuonna, heips.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulusta ja tuoksuista


*******************************************************************************
"Piparin tuoksua, tonttujen juoksua,
siinäkö joulu on?
Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta,
siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. 

Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi,
siinäkö joulu on ?
Lapsenko juhlaa, paljon kun tuhlaa,
siinäkö joulu on?


Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan."

*******************************************************************************

Jukka Salmisen joululaulu Joulu saapuu jokaiselle ja tästä


Kuulin tämän joululaulun ensimmäisiä kertoja, kun joku meidän lapsista kävi ensimmäistä luokkaa. Laulua harjoiteltiin koulun joulujuhlaa varten. 
Laulun sanat suorastaan vihlaisevat, varsinkin kun monena jouluna on ollut aivan puhki siitä kaikesta siivoamisesta, järjestämisestä, huseeraamisesta, kestitsemisestä, pörräämisestä ees sun taas. Toisinaan olen aloittanut joulustressin jo hyvissä ajoin, hyvä ettei lokakuun puolella, marraskuussa viimeistään. Ei puhettakaan mistään "otan kupin glögiä ja maistelen juuri leipomiani pipareita ja nautiskelen saapuvasta joulusta." -tunnetta tai tunnelmaa. Ensinnäkin en pidä glögistä, mutta tuoksu on aivan ihana, kuten myös pipareissa. Toisekseen tarvitseeko sitä joulunodotusta aloittaa kahta kuukautta etukäteen? No ei.

Mutta jotain valmisteluja joulu vaatii, että se tuntuu joululta ja erilaiselta kuin arki.
No meillä se on helppo toteuttaa tekemällä siivous, ihan perussiivouskin riittää, sen verran sottaista sakkia ollaan. Muutama päivä sitten, kun mietiskelin ääneen joulusiivousta esikoinen tokaisi, että: "Miksi? Meillähän on jo siistiä". (Olin tehnyt pikasiivouksen vieraita varten muutamaa päivää aiemmin.) Niinpä tarvitseeko joulusiivous vetää ihan överiksi? Siivota niin, että aatonaaton iltana v*tuttaa kuin pientä oravaa. Juuei, kun vähempikin riittäisi.



Joulun must have-jutut ovat ainakin hyasintit, niistä saa hauskoja asetelmia, mutta tuoksu on tärkein.



Hyasintteja kylvän ympäri taloa, tosin tänä vuonna pystyin rajoittamaan hyasinttiostokset vain viiteen yksilöön (lukuun ei oteta sitä, jonka 8-vuotias valitsi omaan huoneeseensa - kiiltävään paperiin paketoituun pinkillä tähdellä ja kimmelteella koristeltuun hyasinttiin, joka suorastaan kutsui tyttöä luokseen).

Joulukuusi on toinen tärkeä asia, sen lisäksi, että on kaunis, niin tuoksu on lumoava. En voisi hankkia joulupuuksi pihtaa, vaikka onkin varisematon. Pihta kun ei tuoksu.

Tuoksut ovat oman joulutunnelmani muodostumiselle tärkeimpiä, koska varmaankin paistaisin pipareita, vaikka pienenkin määrän, että saisin piparin tuoksun taloon. On hyvä, että lapset tykkäävät glögistä ja se tuoksu leviää joulukuun alusta lähtien ympäri taloa.

Joku sanoi pitävänsä kinkun tuoksusta. Huh, siitä en pidä. Meillä kinkunpaisto on siirretty aaton vastaisesta yöstä aatonaaton vastaiseen, että paiston haju ehtii hälvetä. Haju saa minut suorastaan pahoinvoivaksi. 

Mutta aina joulumieli ja -rauha ei laskeudu itselleni, vaikka kuinka olisi puitteet kunnossa. Lopulta joulu on asenne ja päänsisäinen juttu - joulu tulee joka vuosi, hössötyksellä tai ilman, kalenterissa se aina kuitenkin on.

Enemminkin ulkoisten puitteiden miettimisen ja ressaamiseen sijaan pitäisi miettiä sisäisiä puitteita - antaako sisäinen maailman joulun saapua.

Nimenomaan pitäisi. On sitten eri asia onnistuuko se, ja voihan sitä saada stressin siitäkin, kun yrittää olla stressaamatta.

Joka tapauksessa toivotan kaikille:



perjantai 11. joulukuuta 2015

"Kun ne ovat niin pieniä.."

Kyse on kasvien koosta taimena ja täysikasvuisena. Tämä tuli mieleeni, kun pienet kuusiaidan taimeni saivat naurut osakseen tyyliin - näkösuoja muka.

Helposti tapahtuu arviointivirhe, kun pienenpientä tainta ollaan ostamassa ja sitten myöhemmin istuttamassa. Harvoin tulee varattua riittävästi tilaa täysikasvuiselle kasville, kun taimi on aivan onneton. Seuraavat kuvaparit osoittavat joidenkin peruskasvien kokoeron istutusvaiheessa ja vuosien jälkeen.

Kuvien talon harjakorkeus on 7,4 metriä ja jokaisen kasvin ja taimen etäisyys talon sokkelista on 2 metriä, talon vieressä seisovan henkilön pituus on 1,8 metriä.

Alla olevassa kuvassa on hahmoteltuna pihasyreenin taimi, josta kasvaa kolme metriä korkea ja lähes yhtä leveä pensas.



Yhtä suureksi kasvavat esimerkiksi jasmikkeet, hortensiat, aronia (leikkaamattomana), pähkinäpensas, hermepensaat, heidet, vuorimännyt, marjakuuset, onnenpensaat ja kuusamat.

Alla kuvassa omenapuu. Täysikokoinen omenapuu on suhteellinen käsite, koska voi kasvaa huomattavasti suuremmaksikin kuin on totuttu, niin latvuksen leveydeltään kuin rungon paksuudeltaan ja korkeudeltaan. Tyypillisesti meidän suomalaisista puutarhoista löytyy noin 50- vuotiaita omenapuita. Mutta vanhempiakin löytyy, 100-vuotiaskaan omenapuu ei ole täysi mahdottomuus. Tässä nyt sellainen keskimääräinen kotipuutarhan useita kymmeniä vuosia kasvanut omenapuu, jonka kasvua on ohjattu leikkauksin ja oksien taivutteluin. Jos pituuskasvua ei rajoiteta leikkauksin, omenapuu voi kasvaa 6 - 8 metriä korkeaksi.


 Kuvan omenapuun kokoisia voivat olla 20-vuotiaat kirsikka-, päärynä- ja luumupuut. Samaa koko luokkaa ovat koti-, ora- ja tuomipihlajat, kultasateet, mongolian- ja tataarivaahtera.


Alla puolestaan esimerkkinä sateenvarjojalava. Riippapuista täytyy muistaa, että ne eivät kasva enää korkeutta, taimivaiheen rungon korkeus on täysikasvuisen riippapuun korkeus. Leveyttä puolestaan kertyy reilusti niin rungolle kuin latvuksellekin, latvuksen halkaisija voi olla 5 metriä.


Sateenvarjojalavaa vastaavia ovat riippapihlajat, riippajalava, rautatienomenapuu ja kyynelkoivu.
Riipparaita ja riippahernepensas jäävät huomattavasti pienemmiksi.


Sitten se kuusi. Kuvassa metsäkuusi muutaman vuoden ikäisenä taimena ja toisessa useita kymmeniä vuosia kasvaneena noin 15 metriä korkeana ja 7 - 8 metriä leveänä. Kuusi voi kasvaa 20 - 30 metriä korkeaksi ja ikää voi kertyä 400 vuotta.


Kuusen kaltaisia suuria puita ovat koivut, männyt, pihdat,  vaahterat, tammet, saarnet, jalavat, saarvivaahterat ja lehmukset.

Edellä mainittuja puita pienempiä (5- 10 m) ovat haavat, hevoskastanja, kanadantuija, pilarituija, jalopähkinät, hopeasalava, tuomet ja pilvikirsikka.

Niinpä - ne istutusetäisyydet eivät ole vedetty hatusta, vaan ne ovat kokemuksen tuomaa varmuutta.
Mutta peli ei ole vielä menetetty, jos pieni taimi on erehdyksessä tullut istutettua liian lähelle taloa, tietä tai muuten liian ahtaaseen paikkaan, sen voi siirtää vielä muutamankin vuoden jälkeen. Isohkoja puita ja pensaita pystyy myös siirtämään, mutta se täytyy tehdä koneella ison juuripaakun varmistamiseksi. Kastelu on myös todella tärkeää isojen kasvien siirroissa.
Täyskasvuisia isoja puita ei siirrä enää kuin moottorisaha-avusteisesti uuninpesään.

torstai 10. joulukuuta 2015

Tilannekatsaus oliivipuihin

Päätin viedä viimeisenkin pelargoniaruukun varastoon ja mieleen tuli vilkaista samalla oliivipuiden vointia.


Ja siellähän ne kasvilampun violentinpunaisessa valossa porskuttavat. Valo on päällä aamukahdeksasta iltakuuteen ja nähtävästi se on sopiva aika oliivipuidenkin mielestä.



Aiemmin syksyllä sisällä majaillut oliivipuu on harvempi kuin koko ajan varastossa majaillut.


Itse asiassa aika huomattavasti harvempi, kun tarkasti katsoo.


Sisällä olleen oliivipuun oliivit ovat kyllä isompia kuin...


...varastossa asuneen, mutta tässä on enemmän oliiveja ja vihreämmät lehdet.

Sisällä ei ollut riittävästi valoa oliivipuille edes alkusyksystä eikä riittävän viileäkään. Vaikka kyllä varastossakin ollut oliivipuu varisee, koska kasvilampun valo ei pääse latvuksen sisäosiin.
Samalla kastelin kummatkin oliivipuut, yritin samalla muistella, koska kastelin ne viimeksi, mutta en muista. Sitä paitsi kunnollinen kertakastelu on parempi kuin jatkuvasti toistuva pieni liruttelu - mullan täytyy saada kuivua välillä.

Samalla tuli vilkaistua pelargonioitakin.


Nämäkin tarvitsisivat kasvilampun selviytyäkseen talvesta ja pimeydestä kunnialla, mutta sellaista en ole vielä hommanut. Vasemmassa reunassa metalliruukussa oleva on selviytynyt viime talvesta ja kukki vielä varastoon vietäessä.


Saviruukussa olevat pelargoniat kukkivat heikommin, mutta saattoi johtua myös kesän sijaintapaikasta terassilla, mutta ovat kyllä tuuheutuneet huomattavasti kesän aikana.

Varaston ikkuna on niin pieni, ettei nämä rehupehkot saa riittävästi valoa, mutta säilyvät kuitenkin hengissä, jotenkuten. Keväämmällä sitten, kun aurinko rupeaa paistamaan kannan ne taas ne sisään ja elvytän kanankakalla ja kastelulla ja pääsen taas jännittämään ja seuraamaan kasvuunlähtöä.

Tätä kirjoittaessani pohdin, että oliivipuilla pitäisi olla nimet, jotta erottuisivat helpompi toisistaan...  Paris ja Pascal, ehkä?

maanantai 7. joulukuuta 2015

Kun hakemalla hakee...

 ...voi löytää jotain vihreää pihalta vielä.

Tähän aikaan vuodesta kaikki ikivihreät ja vähinkin siihen suuntaan viittaavat nousevat arvoon arvaamattomaan.


Tätä pientä rönsyansikkaa katselen keittiön ikkunasta usein.


Kaunokainen jaksaa vielä pysytellä vihreänä, rinnallaan päivänkakkara 'Edithin' lehtiruusuke.


Perinteiset timanttituijat, rhodot ja sammaloitunut nurmikko.


Terassilla korissa odottelee sammaleet ja kanervat joulunaikaa, jolloin saavat koristaa hyasintti-istutuksia - ehkä - voi olla etten haluakaan luopua terassin koristeista, jotka oli kylläkin tarkoitettu vain varastoinnin ajaksi.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Jokos se on kesä ohi?

Toisaalla blogistaniassa valmistaudutaan jo jouluun... Puutarhuri on vasta havahtunut, että syksy taitaa olla nyt ohi ja suurimmaksi kerännyt työkalunsa varastoon. Tosin omalla pihalla olisi pari pikku juttua, jotka pitäisi vielä tehdä... "mutta sehän lupasi vielä plusasteita pakkasten jälkeen.." Niin joulu ei ole erityisesti mielessä, suorastaan kummallista on, että joulumarkkinat ja joulukulkue on kaupungilla huomenna... ööö tä? Ollaanko oikeasti niin pitkällä jo tätä vuotta? Miten tää on menny multa niin ohi? 


Olohuoneen ikkunalla kukkii vielä pelargoni, jonka siirsin siihen terassilta ensimmäisten pakkasten ilmaannuttua.


Ikkunan ulkopuolella on synkkää, märkää ja pimeää...


...joten kaikki tuikut, lyhdyt ja kynttilät ovat tarpeeseen.

Tässä ikkunan edessä olohuoneeessa on meidän vakiintunut joulukuusen paikka, pää ei jotenkin tajua, että sen pitäisi olla siinä vähän reilun kuukauden kuluttua. Pää on kyllä muuten siirtymässä yhdessä luonnon kanssa talvilevolle, normaali kasvipaletti ei pyöri päässä sitten millään ja tekee suunnittelutöiden tekemisestä todella haastavaa.

Eilen tein sellaisen myönnytyksen pimeydelle ja lähestyvälle joululle, että viriteltiin tunnelmavalot ulos, tosin ne näyttävät tuolla vesisateessa ankeilta ja säälittäviltä. Jospa ensi viikolla olisi vähän kirkkaammat tunnelmat, kun on luvannut pakkasta ja luntakin kai.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Ilmiöitä

Luonnossa ja puutarhassa on hassuja ilmiöitä, kuten alla olevassa kuvassa.


Aivan koivun juurella sammal on vihreämpää kuin kauempana tyvestä. Ja sama ilmiö toistuu kivien kohdalla.

Samantapainen ilmiö on havaittavissa puutarhassa, jossa pensaiden juurella nurmikko kasvaa paksumpana, tiivimpänä ja rehevämpänä. Pohdin eilen, että nurmikko kasvaa siellä missä sen ei haluta kasvavan runsaana ja rehevänä - ajatus siis tuli, kun kanttasin pensasalustoja ja poistin nurmikkopaakkuja. Mutta auta armias jos nurmikko pitäisi saada kasvamaan kenttämäisella alueella, ison puun varjossa tai melkein missä tahansa missä sen haluttaisiin kasvavan, vaan ei - nurmikko voi vihreästi ja paksusti pensaiden alla ja perennojen joukossa.


Toinen ilmiö on hiekkakenttien nurmettuminen. Jos hiekkapinnoitteisilla alueilla ei ole kulutusta, on vääjäämättä edessä nurmettuminen. Siinä ne kasvavat, kasvualustanaan ei mitään, sitovat juurillaan ison paakun hiekkaa ja leviävät juurilla taas uusille alueille.
Mielestäni hyvä kysymys kesällä tuli vastaani - miksi sitten nurmikolle suositellaan 20 cm multakerrosta? Niinpä, nurmikkohan kasvaa lähes missä tahansa, tai ainakin nurmikon kaltainen vihreä matto (tarkoitan, että tällä monimuotoista nurmikkoa, jossa kasvaa voikukkaa, apilaa, nurmiheiniä yms)

Mutta jos halutaan vuosia menestyvä, helteet kestävät nurmialue, täytyy nurmikolle olla kunnon kasvualusta. Nurmiheinät sitovat maata noin 10 cm syvyydeltä, ja eri heinälajit vaativat erilaiset kasvuolosuhteet. Hiekkakentillä menestyvät kuivissa olosuhteissa menestyvät heinälajit, jotka eivät sitten välttämättä kestä jatkuvaa leikkaamista.


Silti täytyy ihmetellä luonnon kasvuvoimaa, yllä olevassa kuvassa jättipoimulehden taimi ponnistaa hiekasta. En usko, että taimi kehittyisi hiekassa reheväksi yksilöksi, mutta tuosta sen voisi siirtää muualle jatkamaan kasvuaan. 

Luonto ei pidä paljasta pinnoista, mullan pinta peittyy hyvin nopeasti erilaisilla kasveilla, hiekkapinta ruohottuu ja kivien pinnat sammaloituu. 

Meillä on tapana käydä eräällä vanhalla hiekkakuopalla kävelemässä koiran kanssa. Hiekkakuoppa on soranoton jälkeen maisemoitu männyillä, jotka on istutettu pelkkään hiekkaan. Hiljalleen hiekkakuoppa sulautuu osaksi vihreää maisemaa, maanpinta sammaloituu, puut pidättävät syksyn lehtiä ja neulasia tyvelleen ja vuosien saatossa hiekka häviää näkyvistä ja alueelle muodostuu puolukka-kanerva-mustikka-kasvusto. 
Ei voi kuin ihailla luonnon muovauskykyä, kasvuvoimaa ja ihmisten tekosista piittamatonta kapinallista kaaokseen pyrkimistä.

torstai 5. marraskuuta 2015

Kun haravoi paljon...


... ehtii ajatella paljon...


... saa paljon liikuntaa...


... saa lahkeiden käänteet ja taskut täyteen lehtiä...

... ja käyttelee haravaa yhtä kätevästi kuin Lars Monsen melaansa Erämaan armoilla ohjelmassa, puolelta toiselle heilautellen, miettimättä liikettä sen kummemmin. Automaattisesti.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Vanhan talon piha


Olen tässä pohdiskellut, että vanhan pihan vehreyttäminen ja hoito on jokseenkin erilaista kuin täysin puhtaalta pöydältä lähtevän uuden pihan. 


Vanhassa pihassa täytyy ottaa huomioon edellisten sukupolvien tekemät pohjatyöt ja istutukset.
Vuosien ja vuosikymmenten puutarhanhoito on saattanut myös köyhdyttää kasvualustaa niin, että nurmikosta on jäljellä sammal ja pari töyhtöä ja kasvillisuudesta ne sitkeimmät.

Ja mikäs siinä, sehän on helppohoitoinen puutarha ja sisältää historian henkäyksen.
Puutarhaa on ennen pitkälti katseltu hyötynäkökulmasta, paljon omenapuita, marjapensaita ja kasvimaa, tärkeä lisä ravintoon niukkoina aikoina. Mutta ei puutarha pelkästään hyötyä ole ollut, kukkia on istutettu ja kehoitettu istuttamaan silmän iloksi ja mieltä keventämään, kehäkukkia, kellokukkia, päivänkakkaroita, joita voi napata lasiin kammarin pöydälle.



Meillä on vielä jäljellä vanhat talot ja niiden puutarhat, hyötykasvillisuusosuus kapenee ja tilaa jää muullekin.



Uudessa pihassa tilataan kuorma tai pari multaa, vanhassa pihassa mennään enimmäkseen sillä mitä on. Toki voi tilata multaa, mutta se ei ole välttämätöntä. Tärkeämpää on pihan kasvuolosuhteiden tunteminen, esimerkiksi kuvassa oleva ketoneilikka kasvaa kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla. Ja eduksi on jos tuntee muutamia vanhoja perennalajeja, joita siirtyy yhä edelleen sukupolvelta toiselle pistokkaina, juuripaakkuina ja muina siirräisinä - ruusuja, pioneja, ukonkelloja, kurjenpolvia, päiväkakkaroita, syreenejä, jasmikkeita, pihlajia, liljoja, vuorenkilpiä, kotkansiipiä, vuohenkelloja, lemmikkejä, ukonhattuja.


Esimerkiksi kultapallo on rehevä ja kaunis perenna, joka kukkii sitkeästi vaikka sen unohtaisi pihan perälle. (Kokemusta on). Ja leviääkin, joten siksi siitä riittää naapurillekin.


Juhannusruusu on kukkinut jo vuosien ajan monen mökin kupeessa, kuten oman mummoni Pohjois-Savossa. Tiedä mistä oli siihen tullut, mutta mummo hoiti ruusua kahvinporoilla ja ruusu kukoisti vuodesta toiseen. Äitini siirsi lapsuudessani ruusua juurivesasta kotitalomme pihalle ja siellä ruusu jatkaa yhä rehevää kasvuaan.
 

Vanhan pihan etuja on, että se on jo viihtyisä, kasvit ovat jo täyskasvuisia ja pihassa on mukava oleskella. Uudella pihalla pitää odottaa 10 vuotta ennen kuin puutarha alkaa näyttämään joltakin (tarkoitus ei ole masentaa uuden talon rakentajia.) 


Mutta vanha piha asettaa tietyt rajoitteet, kuten moderni ja minimalistinen piha ei oikein sovi tyyliin. Ja jos ei pidä vanhoista perinteisistä kasveista, voi olla parempi valita uusi talo ja piha. 



Miten sitten vanhasta pihasta saadaan kukoistava ja rehevä?


Itse olen kääntänyt ja kitkenyt, lannoittanut ja kalkinnut, istuttanut ja siirtänyt, muokannut ja säilyttänyt, lisännyt ja poistanut. Rehevyyden aikaansaamisen edellytys on lannoitus, kevätlannoitus ja syyslannoitus. Istutuksen  yhteydessä olen lisännyt olemassa olevan kasvualustan joukkoon uutta multaa ja lannoitteita. Kalkkia levitin nurmikolle jo vuosia sitten ja jatkoin kalkitsemalla muutaman vuoden välein, sammal pysyy aisoissa (ellei sitten ole tavoite saada sammalta menestymään.)

Hiljalleen työstäen vanhasta tontista voi tulla rehevä ja kaunis puutarha, jossa voi nauttia kupin kahvia omenapuun varjossa.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Hyötypuutarhan kasvojen kohotus


Alla oleva kuva on otettu joskus elokuussa, kun säät vielä suosi, aurinko paistoi ja oli kesä.

Tuossa talon kupeessa ikkunan alla on havaittavissa joku ihmeen vihreä möykky - siinä on kaksi viljelylaatikkoa ja yksi saavi mansikoille ja köynnökselle. Nii-in, ei niitä kuvasta erota, siinäpä se.



Toisin sanoen viljelylaatikon ympäristö oli vaikea hoitaa ja trimmerillä tuli vedettyä poikki kurpitsanversot ja lamoavat kehäkukat.


Eli kaivuuhommiin. Kaivoin pois pintamaata 5 - 10 cm ja samalla noukin tukuttain vuohenputken juuria.


Sama kohta toisesta suunnasta. 


Vaihdoin kaksi erillistä viljelylaatikkoa muotoon yksi korkea viljelylaatikko supistaakseni viljelytilaa.
Murskeen alle levitin paremman puutteessa suodatinkankaan ja maisemointikankaan. Mielenkiinnolla odotan tuleeko rikkakasvit tästä kaikesta läpi, tai siis koska ne tulee. Antiikkikivet odottavat asennusta.

Kuvausassistentti tarkkana.



Sain lopulta antiikkikivet asennettua ja koko hoito on valmis ensi kevään viljelyksille.

Kuvausassistentti on havainnut jotakin mielenkiintoista.


Ja viljelyalueeni kokonaisuudessaan. Tuo lautarakennelma on hyppyri, jota käyttää meidän talon maastopyöräjoukot.

Kuvausassistentti havainnollistaa, että eipä ole enää paljon suojaa lehtipensaista.

Menihän siinä tovin jos toinenkin, kukat kukki ja lehdetkin tippui tässä välissä, ne on nämä oman pihan projektit sellaisia.  Vaan tulipa kuitenkin valmiiksi ensi kevääksi.