Ilmiöitä

Luonnossa ja puutarhassa on hassuja ilmiöitä, kuten alla olevassa kuvassa.

Aivan koivun juurella sammal on vihreämpää kuin kauempana tyvestä. Ja sama ilmiö toistuu kivien kohdalla.

Samantapainen ilmiö on havaittavissa puutarhassa, jossa pensaiden juurella nurmikko kasvaa paksumpana, tiivimpänä ja rehevämpänä. Pohdin eilen, että nurmikko kasvaa siellä missä sen ei haluta kasvavan runsaana ja rehevänä - ajatus siis tuli, kun kanttasin pensasalustoja ja poistin nurmikkopaakkuja. Mutta auta armias jos nurmikko pitäisi saada kasvamaan kenttämäisella alueella, ison puun varjossa tai melkein missä tahansa missä sen haluttaisiin kasvavan, vaan ei - nurmikko voi vihreästi ja paksusti pensaiden alla ja perennojen joukossa.

Toinen ilmiö on hiekkakenttien nurmettuminen. Jos hiekkapinnoitteisilla alueilla ei ole kulutusta, on vääjäämättä edessä nurmettuminen. Siinä ne kasvavat, kasvualustanaan ei mitään, sitovat juurillaan ison paakun hiekkaa ja leviävät juurilla taas uusille alueille.

Mielestäni hyvä kysymys kesällä tuli vastaani - miksi sitten nurmikolle suositellaan 20 cm multakerrosta? Niinpä, nurmikkohan kasvaa lähes missä tahansa, tai ainakin nurmikon kaltainen vihreä matto (tarkoitan, että tällä monimuotoista nurmikkoa, jossa kasvaa voikukkaa, apilaa, nurmiheiniä yms)

Mutta jos halutaan vuosia menestyvä, helteet kestävät nurmialue, täytyy nurmikolle olla kunnon kasvualusta. Nurmiheinät sitovat maata noin 10 cm syvyydeltä, ja eri heinälajit vaativat erilaiset kasvuolosuhteet. Hiekkakentillä menestyvät kuivissa olosuhteissa menestyvät heinälajit, jotka eivät sitten välttämättä kestä jatkuvaa leikkaamista.

Silti täytyy ihmetellä luonnon kasvuvoimaa, yllä olevassa kuvassa jättipoimulehden taimi ponnistaa hiekasta. En usko, että taimi kehittyisi hiekassa reheväksi yksilöksi, mutta tuosta sen voisi siirtää muualle jatkamaan kasvuaan. 

Luonto ei pidä paljasta pinnoista, mullan pinta peittyy hyvin nopeasti erilaisilla kasveilla, hiekkapinta ruohottuu ja kivien pinnat sammaloituu. 

Meillä on tapana käydä eräällä vanhalla hiekkakuopalla kävelemässä koiran kanssa. Hiekkakuoppa on soranoton jälkeen maisemoitu männyillä, jotka on istutettu pelkkään hiekkaan. Hiljalleen hiekkakuoppa sulautuu osaksi vihreää maisemaa, maanpinta sammaloituu, puut pidättävät syksyn lehtiä ja neulasia tyvelleen ja vuosien saatossa hiekka häviää näkyvistä ja alueelle muodostuu puolukka-kanerva-mustikka-kasvusto. 

Ei voi kuin ihailla luonnon muovauskykyä, kasvuvoimaa ja ihmisten tekosista piittamatonta kapinallista kaaokseen pyrkimistä.