maanantai 25. marraskuuta 2013

Toistoa

Askeleet suuntautuivat taas tänä aamuna Vantaanjoelle. Ajattelin, että joki voisi olla hauska nähdä näin pikkupakkasella ja valkoisessa maisemassa. Ja olihan se. Joki tulvii, koska on ollut niin sateista. Jos vertaa vaikka näihin kuviin. Ja aurinko vaivoin näyttäytyy tähän aikaan aamusta, kuvat on otettu suunnilleen samoihin aikoihin päivästä.


Jokimaisema
On tosi helppoa ottaa kuvia koiranhihna toisessa kädessä. Varsinkin, kun koira päättää, että nyt on hyvä aika ottaa ensimmäiset lumikylvyt. Edes lumen vähyys ei vähennä nautintoa.

Lumikylpijä

Nappasin kuvan myös toiseen suuntaan.
"Ai tämä kestää, otan toisenkin kylvyn."
Tuleeko joku?
"Ei tule, hyvin voin ottaa vielä kylvyn."
Läheisen pellon hevoset katselivat rauhassa maailmanmenoa.

Ihan hauska on seurata Vantaanjoen muodonmuutoksia aina silloin tällöin. Toisinaan viitsii aamuisin kävellä vähän kauemmaksi omilla kulmilla pyörimisen sijaan. Samalla saatiin ihmetellä kyyhkysparvea, sorsaparvea, joutsenia ja jonkin itselleni tunnistamattoman linnun rääkymistä (kyllä, nimenomaan rääkymistä).
Onhan tämä marraskuu ollut uuvuttava synkkyytensä, pimeytensä ja sateisuutensa takia. Käy tällainen aurinkoinen pakkasilma vaihtelusta.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Hiipii hiljalleen

Hassu hohde tuli tähtiin kuvia ottaessa
Tein viime viikolla myönnytyksen, ehkä ne jouluvalot voidaan levitellä. Joten tuumasta toimeen, hommahan alkaa vanhojen valojen läpitsekkauksella. Asia, jonka olen oppinut kantapään kautta - on todella ikävä vaihdella niitä pieniä lamppuja pakkasessa ja tuulessa, toista se on lämpimässä olohuoneessa.

No myönnytys oli tehty ja mietin sitten, että ehkä voin tehdä myönnytyksen myös tähdille. Sammalpallot saivat koristuksia ylleen. Pienin jäi vielä vaille, en keksinyt siihen mitään, toisaalta tarvitseeko se edes. Joulun sitten lähestyessä lisään ehkä jotain punaista tähän sisääntuloryhmään, mutta ei vielä.
Sisääntuloryhmä








Hiljalleen hiipii joulu, tai niin ainakin toivoisin. Ja olen pyrkinyt hidastamaan ja vähentämään jouluhössötystä. Välillä se on kyllä vaikeaa, koska tykkään tehdä joulukoristeita ja -kortteja. Käsitöitäkin yritän ehtiä tekemään. Ja on semmoinen kummallinen, jouluksi kotiin-ajatus joka vuosi tähän aikaan. Teen tämän jouluksi...., ostan tämän jouluksi... ja sitten jouluna... ikään kuin ei olisi elämää joulun jälkeen.



Kävyt ovat kuin pienet sianporsaat
Punatulkku vierailulla
Yöllä hiipi pakkanen

 Jouluisten ajatusten ja tekemisten tulemista estää kyllä tehokkaasti sateinen ja synkkä marraskuu, ehkäpä se saa niin tehdäkin. Tulkoo miten tulee, väistämätön totuus on, että joka vuosi se tulee hössötyksellä tai ei.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Daggmask

Tein tänään havainnon, sydäntäni riipii haravoida. Ai miksi? No matojen takia tietenkin. Ajatus kuvio oli seuraava - onpa paljon lehtiä pensaan alla, raaps haravalla... oi joi onpas paljon matojen tekemiä tötteröitä, voivoi, nyt ne eivät saa ruokaa talveksi..... niin ja maaperä köyhtyy, muistaakohan asiakas lannoittaa keväällä...
Jep, en voi sanoa asiakkaalle, etten muuten pysty haravoimaan matojen takia. Sehän kuulostaisi suoraastaan naurettavalta viherpiipertelyltä ja ekohörhöilyltä. Ja onhan siinä kieltäytymisessä se taloudellinenkin puolensa.

Sitä on muuten puutarhurin oman pihan lehdet vallan haravoimatta. No syy ei ole se, että tuntisin niin suurta sympatiaa matoja kohtaan, etten voisi haravoida, vaan en ole yksinkertaisesti ehtinyt. Ajattelin tehdä tästä sellaisen kokeen - kuinka paljon niistä häviää talven aikana, kun lehdet nyt kuitenkin retkottavat tuolla. Jos vaikka keväällä sitten olisi vähemmän haravoitavaa. Vaikka pitäisi kyllä haravoida, lehtokotilot suorastaan riehaantuvat maatuvien lehtien alla ja tulevat sitten ensi kesänä syömään perennat ja muut lehtevät hyötykasvit. Ja omenapuun alta pitäisi myös haravoida, koska taudit saavat hyvät lymyilymestat lehdistä. Mutta koska lehdistä ei ole suoranaista terveydellistä haittaa, jollei otetaan lukuun henkistä haittaa itselle ja muille, niin joutavat odottamaan. First things first.

Ja otsikko ruotsiksi... därför att det är Svenska Dagen idag.