keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Puutarhurin maaliskuu

2.3.2011


Aurinko paistaa täydeltä terältä, taivas on sinistäkin sinisempi. Hieno ilma tänään, räystäistä tippuu vettä ja lumi sulaa jo aurinkoisissa paikoissa. Ja minä vaan istun sisällä suunnittelemassa puutarhoja ja unelmia. Kevät etenee harppauksin ja sitä vaikeammaksi tulee istua työpöydän ääressä tutkimassa puutarha-alan kirjallisuutta ja pähkäilemässä puutarhojen ongelmakohtia. (Puutarha on yksi iso ongelmakohta, ennen kuin pääsee kiinni suunnitteluun ja löytää puutarhaa johtavan idean) Tänään olisin mielummin ladulla hiihtelemässä ja nauttimassa keväisestä auringonpaisteesta kuin tekisin töitä. Tosin jos aina antaisin periksi halulle poistua työpöydän äärestä, en saisi varmaankaan tehtyä yhtäkään suunnitelmaa. Toisaalta poistuminen työpöydän äärestä esimerkiksi ulos kävelemään helpottaa usein suunnitelmien syntyä. Eilen kävellessäni asiakkaan luota kotiin päähäni pälkähti muutamia ideoita pienen pihan kauniiksi yksityiskohdiksi. Nyt vielä kun saan pohjapiirroksen mittakaavaan ja suurennettua, niin pääsen toden teolla suunnittelemaan ja hajanaiset ideankappaleet asettuvat paikoilleen.

Ensimmäiset siemet on jo kylvetty ja nyt ne työntävät jo pieniä lehtiään mullan joukosta. Pian kylvän lisää esikasvatettavien kasvien siemeniä ja sitten paikat ovatkin täynnä taimenalkuja.
Olen pohdiskellut myös omenapuiden leikkaamista ja ajatellut, että lumi saa hieman sulaa, ennen kuin pystytän tikkaat omenapuun juurelle ja ryhdyn hommiin. Omien omenapuiden leikkausapuna toimii vanhin tytär, joka kiipeää kuin orava omenapuuhun, jolloin tikkaiden tarve on vähäisempi. Ehkäpä kuitenkin ennen leikkaamiseen ryhtymistä tarkastan leikkuuvälineiden kunnon.

17.3.2011


Olenpahan tässä menneinä päivinä pohtinut puutarhan helppohoitoisuutta. Sana, jonka lähes jokainen puutarhasuunnitelmaa tilaava sanoo ensitöikseen. Mutta sama sana tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Toisille tarkoittaa, ettei puutarhassa tarvitse tehdä mitään, toisille pieniä puutarhatöitä ja vähäistä kitkemisen tarvetta. Lopulta, mikä on helppohoitoinen puutarha?

Luin viime viikolla erästä puutarhakirjaa, nimeä en enää muista. Jotain nimessä puhuttiin pienestä puutarhasta ja kirjoittaja oli kaiketi ruotsalainen tai norjalainen. Kirjassa oli alkuun lista kaikista vuoden aikana tehtävistä puutarhatöistä. Kaikki oli hienosti laitettu ajankohdallisesti oikein vuodenkiertoon. Mutta huh, rupesipa siinä ihan ammattilaistakin hirvittämään. Piti leikata, lannoittaa, kitkeä, haravoida, istuttaa, harata ja niin edespäin pitkä tehtävälista. Kuka tahansa olisi sulkenut kirjan ja nakannut nurkkaan haaveet puutarhasta, niin työläältä se saatiin kuulostamaan. Ensishokin jälkeen ryhdyin miettimään omia toimia puutarhassani ja hyvin pitkälti teen asioita samoin kuin kirjassa oli listattuna. Mutta harvemmin sitä tulee mietitty mitä kaikkea sitä tulee tehtyä pihalla. Sitä vain kevään innostamana leikataan pensaita ja omenapuita, haravoidaan nurmikkolta talven aikana tulleet roskat, käännellään ja tarkastellaan komposteja, tonkitaan maata etsien rikkaruohojen juuria ja vilkuillaan kasvimaan tilannetta. Siinä menee maaliskuun, huhtikuun ja toukokuun vapaa-ajat.
Kesäkuussa istutetaan kesäkukat, jollei sitten olla oltu malttamattomia ja istutettu jo toukokuussa. Mitä tehdään heinäkuussa ja elokuussa? Itsellä vapaahetket tuppaavat kulumaan pihakeinussa kuuntelemassa tuulensuhinaa, uimarannalla paossa helteistä kaupunkia ja terassilla grillaillessa. Ja mitä tapahtuu puutarhan saralla? No ei mitään, paitsi rikkakasvit valtaavat kasvimaan ja joitakin perennaistutuksia ja nurmikko kasvaa rehottaa leikkaamattomana. Mutta ahdistavatko tekemättömät työt? No ei. Miksi ahdistaisi? Luonto hoitaa hommansa ilman minun apua.

Pentti Alankoa lainatakseni ihmiset ovat itse nimenneet jotkut kasvit rikkakasveiksi, koska ovat pioneerikasveja kaikilla paljailla paikoilla. Luonnon tapa estää eroosiota. Toisinaan ihmettelen ihmisten halua suitsia kaikki vihreä oman määräysvaltansa alle. Kun kitket yhden rikkaruohon täältä, niin heti jossakin toisaalla nostaa päänsä toinen rikkaruoho ikään kuin ilkkuen ihmisen hölmöyttä.
Miten sitten saadaan satoa esimerkiksi kasvimaalta? Tämän talven aikana olen hurahtunut kateviljelyyn ja olen aprikoinut aikaisempien kesien perusteella sen olevan juuri minulle sopiva keino valikoida kasveja. Olen aiemmin toteuttanut tätä kateviljelyä katkomalla vuohenputkia pensaiden alustoihin. Jossain vaiheessa vain käy niin, ettei ole enää vuohenputkia katkottavaksi. Aidan alta, jonne leikkuri ei ylety jää heinätuppaita, olen repinyt ruohoa pensaiden alustoihin. Mutta määrällisesti ruohoa ja vuohenputkia pitäisi olla enemmän katteeksi laittamiseen.
Sitä mitä, en ole huomannut tapahtuvat, on kotiloiden lisääntyminen, vaikka epäilin niin tapahtuvan. Ilmeisesti kotilot pitävät enemmän tuoreista kasveista kuin kuivista ja maatuvista kasviosista. Risukkoja lehtokotilot suorastaan rakastavat, jätä pihalle risukasa, niin jo sieltä löytyy kunnon joukko erikokoisia kotiloita. Tiedän, että taistelu näitä limaisia miniatyyrikaravaanareita vastaan on turhaa.

Olen pohtinut sitä, miten kotilot ovatkin niin päässeet lisääntymään. Mitkä tekijät vaikuttivat kotiloiden menestykseen? Puutarhajätteen kuskaaminen kaupungin puistikoihin ja metsiköihin on ollut edesauttamassa kotiloiden voittokulkua. Jos koskaan tulee panneeksi merkille, niin lehtikasa maatuu huonosti eli kotiloille riittää syötävää, kun tuoretta ei ole tarjolla. Lisäksi kotiloilta puuttuu luontaisia vihollisia, ei ole sammakoita tai siilejä. No miksei ole sammakoita tai siilejä? Epäilen puutarhojen siisteydellä olevan tekemistä tämän kanssa ja ojien ja lampien puuttumisella. Puutarhan trimmaaminen viimeiseen heinänkorteen ja puutarhajätteen poiskuljettaminen on vienyt sammakoilta ja siileiltä piilopaikat. Lisänsä tuo vielä liikenteen lisääntyminen ja pienet tontit, joihin rauhallisia nurkkauksia eläinten piilotella jää vähän. Olemme ilmeisesti niin vieraantuneita luonnosta, ettei oikea luonto saa olla läsnä, kun luomme tonteillemme oman käsityksemme luonnosta.

Kuvassa tekonurminäyte Marketanpuistosta. Pitäisikö meidän siirtyä Ameriikan tyyliin muovinurmikoihin?