Monttu

Oikealla varaston monttu

Siinä se nyt on - monttu. Itse aiheutettu savisen kurainen ärsyttävä monttu. Eikä se ole vielä edes tarpeeksi syvä. Routa tuli vastaan, mokoma.
Savinen patja keskellä kiveyksen pohjaa on niin jäässä kuin jäässä voi olla.

Niin kuvassahan näkyy meidän todella kaunis talon seinä. Tuulensuojalevyn paikalla oli muuttaessamme ulko-ovi, mutta nykyään sisäänkäynti on terassilta.
Ja tuon kauniin ulkovuoren takia olemme ryhtymässä taas remonttiin.

Savipatjan ja kiveyksen monttu.

No eipä olisi tarvinnut sääliä, vaikka olisikin kaivurilla vähän talonseinää koppaissutkin. Mutta en koppaissut.

Kaivaminen kyllä oli kivaa ja monttu olisi ihan valmis, jos routa ei olisi asettanut kapuloita rattaisiin. Sellaisella minikaivurilla tuon kaivelin, kätevä peli tällaiselle vanhalle pihalle, joka ei ole koolla pilattu.

Orvokit päällysmiehinä

Ja näkymä terassilta on yhtä lohduton. Savivelli odottaa kulkijaansa heti ovelta, ihanaa näin koira- ja lapsiperheessä. Tuosta vasemmalta kulmalta lähti lumikärhöni, nyyh. En ehtinyt kaivaa niitä ylös loppuviikosta, en pelastamaan toiseen paikkaan. Samasta penkistä lähti tuoksukurjenpolvenikin, nyyh niillekin. Nyt ei tarvitse miettiä kuinka ne korjaavat muotonsa talven jäljiltä. Yksi huoli vähemmän.

Tuo peevelin savipatja on muutaman vuoden takaa, kun talon viemärilinja kaivettiin auki. Kaivetut maan tyrkättiin takaisin niine hyvineen ja tottakai siellä meni sekaisin murskeet ja savet, ja tässä lopputulos. Nyt tuo mokoma on kaivettava ylös ja eristettä sopivasti, ettei tulevaisuudessa kiveys muistuta taistelukenttää. Enkä todellakaan halua heti ensi vuonna kaivaa ylös kiveystä ja tehdä uudelleen.

Roskaläjiä ja kolme kilometriä ulkovuorilautaa

Eilen saatiin illalla nopeasti raapaistua pihalta risut ja syksyiset lehdet pois. Saatiin nurmikko juuri puhtaaksi lautakasaa varten.

Se täytyy sanoa, että hienosti ovat laudat koneella nostaneet paikoilleen, ohi pääsee kulkemaan ja rhodot säilyivät ehjinä. Voiko enempää pyytää?

Nyt täytyy vain visualisoida tiukasti kuinka komealta uusi kiveys tuleekaan näyttämään ja kuinka helppoa on viedä tavaraa varastoon säilöön ja kuinka ihana tulla kotiin, kun talo on kauttaaltaan saman värinen, ikkunapielissä laudat ja nurkkalaudat kohdillaan. Eihän tätä masentavaa näkyä muuten kestä, saati jaksa tehdä hommia.

Krookuksia siellä...

Krookukset puhkeamassa sunnuntaina

ja krookuksia täällä. Ahkerana olen näköjään krookuksia maahan kaivanut syksyllä. Krookuksia omenapuun alla, krookuksia vadelmapöheikössä, krookuksia alppiruusun alla, nurmikolla ja ja ja... Jep - niitä on paljon.

Krookukset kukassa keskiviikkona

Pienet väriläiskät vadelmapöheikössä

 Onneksi vadelmapöheikössä kukkii myös sinivuokkoja, jottei mene ihan Crocus-suvun yksinmarssiksi tämä kevät.

Pikkutalvio, jättipoimulehti, pioni ja kangasajuruoho

Ja onhan noita - mystisiä rinkuloita pitkin poikin tannerta. Jonakin keväänä olen kaivanut maan uumeniin pääsiäisen sipulikukat sinällään. Ja sipulikukat ovat sitten kiltisti jatkaneet kasvuaan ruukun ympyrämuodostelmassa.

Ikivihreät perennat heräilevät kevääseen enemmän tai vähemmän terhakoina. Vahalehtinen pikkutalvio herää hyvinkin pirteänä. Kangasajuruoho on lähettänyt tuoksuaan jo lumien sulamisesta lähtien. Samassa paikassa pionikin uskaltautuu työntämään päänsä esiin ja jättipoimulehti kokeilee keväistä ilmaa karvaisella lehdellään.

Tuoksukurjenpolvi hujan hajan

Lehti sentään vielä tuoksuu

Tuoksukurjenpolvella ei mene niin hyvin, se on talven jäljiltä ihan pökertynyt. Kauniit pehkot ovat mennyttä ja jäljellä on vain hujan hajan sojottavia lehtiä. Mielenkiinnolla seuraan kuinka nopeasti korjaa muotonsa. Mutta onneksi tuoksu on vielä tallella ja lehteä kättelemällä tuntee tuoksukurjenpolven pehmeän karvaisuuden ja raikkaan tuoksun.

Hattivatti

Ehkäpä tuijaltakin voisi ottaa varjostussuojan pois? Johan tätä hattivattia on tullutkin katseltua. Maa on kyllä jo sulaa tältä puolelta taloa ja tuija löytäisi vettä haihduttamatta itseään hengiltä.

Orvokit karnevaaliväreissä

Orvokit muuttivat terassille ikään kuin kevään merkiksi ja vapputunnelman pohjustajaksi. Ja tänään mietin, että onneksi nuo orvokit tönöttävät tuossa, ohjaavat katseen johonkin pirteään sen sijaan, että tuijottaisi tuolla takana kenottavaa risukasaa, talvella kärsinyttä perennapenkkiä tai haravoimatonta pihaa. Bonuksena orvokit  eteisen ikkunasta nähtynä saavat hetkeksi unohtamaan, että viikonloppuna aion vielä tehdä isomman sotkun ja avata tuon maan tuosta portaan edestä ja tehdä siihen kiveyksen. Ehkä tänään kuitenkin vielä ehdin pelastamaan perennoja toiseen paikkaan ja haravoimaan pihaa vähän siivompaan kuntoon.

Hei, pihalla tapahtuu!

Krookus nauttii kevätauringosta

Siis hei, pihallahan on tapahtunut jo vaikka mitä. Lumi on juuri ja juuri väistynyt ja jo työntävät kukkasipulit päänsä mullan alta esiin.

Mikä ihme kertoo kukkasipulille, että nyt on lumi väistymässä - puske pintaan? Lumikellot kukkivat jo, vaikka maa olisikin vielä lumessa. Mutta tuskin ne siellä lumen sisässä odottavat kevään tuloa, vaan kasvavat sipulistaan suorastaan räjähdysmäisellä voimalla heti, kun aika näyttää sopivalta. Mutta mikä poistaa sen räjähdyksen estävän sokan ja saa ne kasvun räjähtävään vauhtiin?

Idänsinililjat avaavat pian silmänsä

Lumikellot 

Tulppaanikin uskaltautuu ulos

Kävin perjantaina työasioissa eräässä vanhassa pihapiirissä. Siellä sai varoa mihin astui, ettei olisi astunut idänsinililjapiippojen päälle ja kun väisti sinililjaa, huomasi tallaavansa krookuksen piipan päälle. Joka puolelta nousi kukkasipuleita, pihan omistaja totesi niiden levinneen omatoimisesti vuosien saatossa. Käyntini aikaan kukkasipulit eivät olleet kukassa, mutta kukinta-aikaa piha on varmasti mahtava näky.

Narsissin piippa

Mansikka työntää lehtiä

  

Pullisteleva raparperi

Tuoksuköynnöskuusama availee silmuljaan

 Vanhassa pihapiirissä kävellessäni ajattelin, ettei omalla pihallani vielä ole mitään eloa. Vaan toisinpa olikin. Viikonloppuna oli aivan mahtavan keväinen ilma, ulkona tuli vietettyä suurin osa ajasta. Lauantaina otin kameran takin taskuun jos vaikka löytyisi jotain kuvattavaa. No juu, piippaa puskee sieltä ja täältä, krookukset kukkivat jo, mansikka työntää lehtiä ja rapaperi pullistelee maan uumenista ulos. Tuoksuköynnöskuusamakin availee jo silmujaan, vaikka juuri muutama päivät sitten kävin katsomassa, ettei elon merkkejä vielä ole. Aurinko se on ihmeellinen asia.

Kyllä, pihalla tapahtuu juuri nyt ja vain nopeimmat on kutsuttu mukaan.

Kirjallisuutta

Eroon puutarhan tunkeilijoista 

Tästä ensimmäisestä kirjasta en tiedä voiko sitä kutsua kirjallisuudeksi. Se on kyllä paperia, kirjan muodossa ja sisältää kirjaimia. Mutta sävyltään niin humoristinen, ettei välttämättä mene jokaisen seulasta läpi.

Silti tästä tuholaiskirjasta löytää torjuntakeinoja puutarhan ötököille hyvin helposti luettavassa, hauskasti kuvitetussa muodossa. Läpi lukaisuun menee ehkä vartti maksimissaan, mutta vinkkien pariin voi hyvinkin tulla mieleen palata myöhemmin.
Eroon puutarhan tunkeilijoista - kirja on hauska lisä puutarhakirjojen joukkoon.

Tanja Nieminen: UUSI PUUTARHA

Mutta sitten, tämä kirja. Ei ansaitse tulla esitellyksi tuollaisen humoristisen kirjan kuvatuksen kanssa. Paitsi ehkä siinä mielessä, että Tanja itse on hyvällä huumorilla varustettu ihminen.

Tämä kirja sisältää painavaa asiaa, mutta tajuttavassa muodossa. Kuvat ovat ihania ja värikiekko iloinen yllätys.

Kirjassa näkyy Niemisen Tanjan ammattitaito ja halu jakaa tietonsa ja taitonsa kaikkien kanssa.

Tästä kirjasta saa vinkkiä niin ammattilainen kuin kotipuutarhuri ja toisaalta, vaikka ei vinkkejä etsisikään voi ihailla kauniita kuvia ja etsiä inspiraatiota.
Uskon, että tämän kirjan pariin palaan vielä moneen kertaan.

Ikkunanäkymä

Kevätpuutarhamessut ovat käynnissä parhaillaan

Lueskelin muita puutarhablogeja ja havaihduin ajattelemaan, että kylläpä kaikki nyt valittaakin lumesta ja kevään viivästymisestä. Tätä toitotetaan lehdissä ja varmaan telkkarissakin (jos sitä viitsisi katsoa), turuilla ja toreilla. Viimeksi eilen puutarhamessuilla kuulin monesta suusta, että kunpa ne sulaisi ja on sitä paljon, ei pääse tekemään mitään ja maakin on jäässä jajaja...

Kuitenkin osa porukasta osti messuilla innoissaan taimia, juurakoita ja mitä muuta vielä. Onneksi joillakin on toiveet korkealla kevään suhteen, kaikki eivät ole vaipuneet lumensulamattomuusdepikseen.

Jostakin blogista näin kuvia kukkasipuleiden piipoista ja käänsin katseeni ulos - mitenkähän ne omat? Jep, lumen alla. Tarkemmin ottaen noin 50 senttisen kerroksen alla. Tuossa kuvassa näkyy pieni omenapuun rääpäle (on jo kasvanut tuossa kuusi vuotta, mutta kärsii läheisestä koivusta), rääpäleen alla on liuta kukkasipuleita. Vielä saa piippoja odotella. Tosin pitäisi käydä vilkaisemassa lumikellopaikkaa, mokoma yllätti viime vuonnakin.
Onneksi talon toisella sivustalla lumet ovat jo sulaneet kiitettävästi ja idänsinilijat puskevat kohta pintaan, jolleivät ole jo puskeneet. (Enpä ole viitsinyt käydä katsomassa, olohuoneen ikkunasta vain vilkuillut).

Vihdoin olen tyytyväinen työpisteeni sijoitukseen, sisustuksellisiin näkökohtiin ja käytettävyyteen. Näkymä ikkunastakin on mukava, kunhan tuosta vasemmalta tulee esiin pikkuiset syreenintaimeni ja tuolta nurkasta puhkeaa kukkaan keskenkasvuinen koreanonnenpensaani. Saati sitten ne kukkasipulit, joita olen urakalla kaivellut tuon omenapuun rääpäleen alle.

Vielä puuttuu työpisteeltäni pellavaverhot, jotka odottavat vielä kankaana ompelijaansa.  Kaikki aikanaan.

 Yksi keino petrata ikkunamaisemia on taimikasvatus. Sitä ei ole niin kiinnostunut ulkona paikalleen jämähtäneestä tilanteesta, kun hämää silmää taimilla.

Eilen muistelin taimia kastellessani viime syksyistä keskustelua koulussa. Opettaja kysyi, miksi jokainen kasvejaan rakastava puutarhuri ottaa talteen sadevedet? Me ehdotimme - säästääkseen kastelukustannuksissa tai ympäristöään. Ei, jokainen kasvejaan rakastava puutarhuri säilöö vettä siksi, ettei kaada kylmää vettä kenenkään juuristolle. Seissyt vesi on hapekasta ja sopivan lämmintä. Niinpä tietenkin.

No hommasin kauniin sinkkisen kannun, joka voi majailla yhdessä taimien kanssa täynnänsä vettä. Siinä vesi seisoo ja hapettuu, ja koska kannu on tuossa näkyvillä, tulee taimia kasteltua riittävän usein. Pysyy ikkunamaisema pirteämänä ja lumensulamattomuusdepis loitommalla.

Ai että on kaunista

Kynityt

Tässä on sellainen puiden leikkaustyyli, jonka soisi katoavan tyystin. Näihin puuparkoihin törmäsin Helsingin Vuosaaressa.

Jos puu varjostaa, sen voi kaataa kokonaan. Jos puu kasvaa liian isoksi, sen voi kaataa ja istuttaa tilalle jotain pienempi kasvuista.

Vai haluaako joku oikeasti leikellä joka kevät ne kasvaneet vesiversot pois? Koska puutahan tästä ei enää tule.

Ajattelin, että tästä leikkaustyylistä oltaisiin jo hiljalleen pääsemässä eroon. Mutta ei, aina löytyy valopäitä, jotka muistavat jostain ammoisilta ajoilta tällaisen ratkaisun.

Jos puun kasvutapa ei miellytä, älä istuta sitä. Parempi koko puulle olisi vilauttaa vain kerran moottorisahaa siinä tyvellä kuin repostella joka kevät puun epätoivoissaan kasvattamat vesiversot. Ja vesiversot ovat muuten puun hätähuuto -  sitä on leikattu liikaa.

Sorja vaahtera

Vai onko noin, että ihmiskäden jäljen pitää näkyä, kun ollaan rakennetussa ympäristössä? Todistaa naapureille, että meilläpä osataan käyttää sahaa?

Viereisellä tontilla sitten puolestaan kasvaa sorja vaahtera, joka on saanut kasvaa leikkauksitta. Aikaa myöten tämäkin vaahtera varjostaa kyllä pihaa pahasti, mutta siihen asti luo viihtyisyyttä ympäristöönsä ja suojaa etelästä porottavalta auringolta parempi kuin hyvin.
Luonnollisemman näköinen minusta.

No, yleensä yritän ohittaa nämä kynityt yksilöt silmät sulkien. Enkä näihinkään olisi kiinnittänyt huomiota, jollen olisi joutunut odottelemaan ja pitkästyksissäni tuijotellut ympärilleni.

Tiesitkö olevasi kultturin harrastaja?

Juu, en minäkään.
Mutta sellaista väittää tämän päiväinen Aamuposti lehtijutussaan.

Otsikko ei vielä kerro, että puutarhaharrastaja olisi kulttuurin harrastaja, mutta heti ensimmäisessä lauseessa meidät niputetaan jaloon seuraan kuoroharrastajien kanssa. Oooo-o.

Mitähän oopperan ystävät tähän sanovat, samassa nipussa multasormisten maan tonkijoiden kanssa. Huh-huh.

Puutarha harrastuksena saa arvon ylennyksen, ei se enää olekaan kotoista puuhastelua vaan kylttyyriä. Kanankakkan levittäminen ei ole vain lannoitusta kasveille vaan hengenravintoa ihmiselle.
Mustat kynnenaluset eivät ole enää piiloteltavia tai pois jynssättäviä vaan todiste kultturellista harrastuksesta.

Eipä tarvitse olla kummoinenkaan keittiötieteilijä, että tajuaa puutarhassaan puuhastelevan ihmisen elävän pidempää kuin sellaisen, joka käyttää kaiken aikansa television ääressä. Vai mitä olette mieltä haravoinnista, ruukkujen siirtelystä, pensaiden leikkauksesta, kitkemisestä, istuttamisesta - aika fyysistä touhua. Ja kun vielä istuttaa puutarhaansa omenapuita, marjapensaita, perunaa, yrttejä, sipulia tai kylvää porkkanaa, retiisiä, pinaattia, salaatteja ja laajentaa valikoimaa kasvihuoneensa tomaateilla ja kurkuilla. Pakkohan ne jonkun on syödä.

Aamupostissa tänään

Puutarha on vähän samanlainen asia kuin koirat tai lapset - kaikilla on niistä jotain sanottavaa. On aivan sama oletko viljellyt kauan ja sinulla on vuosien kokemus vai oletko juuri aloittanut, vanha konkari kuulee mielellään vasta-alkajan ajatuksia ja vasta-alkaja ottaa mielellään vastaan konkarin vinkkejä.  Puutarhaharrastukseen harvemmin kuuluu nenän vartta pitkin katselu - tässä lajissa jokainen voi onnistua tai erehtyä. Netissä keskustelupalstoilla, somessa, blogeissa ja puutarhalehdissä jaetaan kokemuksia ja näkemyksiä.
Ja vaikka puutarhaa voi hoitaa yksinkin, voi puutarhasta nauttia yhdessä - napata kuvia ja jakaa ilonsa ja murheensa toisten onnistuneiden ja erehtyneiden kanssa. Yllättävän yhteisöllistä.

Hmm, nyt voinkin sitten sanoa työskenteleväni kulttuurin parissa.

Maata näkyvissä!

Kyllä, meidän pihallakin vihdoin on sula kohta. Pieni, mutta selkeä pälvi. Wuhuu!

Todistettavasti pälvi

Tästä se lähtee, kevät. Vielä yksi: Wuhuu!
Kukkasipuleita, aurinkoa, linnunlaulua, kevät kevät kevät.

Aurinko ja sulavan lumen tuoksu toi mieleen lapsuuden keväät, lätäkköleikit, kevennetyn vaatetuksen (pelkkä villapaita - ei toppavaatteita), tivolin ja uuden karheat lenkkarit.

Eilen mietin siskon ja minun yhteisiä lätäkköleikkejä. Lapsuuden kodin yhdelle aurinkoiselle nurkalle kerääntyi kaikki ylempää pihalta tuleva sulamisvesi (juu, ei ihan näiden nykymääräysten mukainen sulamisvesisysteemi). Nurkalla maanpinta oli ajan myötä kulunut reilulle kuopalle, kun sisarusten kanssa kesäisin fillaroitiin taloa ympäri. Keväisin sitten kuoppaan kertyi vedet ja lätäkön koko oli sellaiset 1,5 m kertaa 1 m ja syvyyttä oli nilkkaan asti eli pienen lapsen maailmassa valtava lätäkkö.
Siinä sitten siskon kanssa viljeltiin riisiä eli tyrkittiin heiniä pystyyn mutaan. Heinät kaivettiin lätäkön reunoille pystyyn ja vettä lätkytettiin viljelyksille potkimalla ja ämpärein kauhomalla. Ja voi murhe, jos yöllä oli ollut pakkasta ja lätäkkö oli jäätynyt, ei päässyt heti aamusta viljelemään - joutui kerta kaikkiaan odottamaan iltapäivään, että lätäkkö sulaa. Varmasti olimme siskon kanssa näkemisen arvoisia, kuraisia, mutta iloisesti pälpättäviä pikkutyttöjä, täysin keskittyneinä viljelyleikkiin.

Varmasti johonkin sopivaan kohtaan muodostuu tänä keväänä meidänkin tontille lätäkkö, johon voisin mennä viljelemään riisiä. Sopivan harmitonta, tuloksia odottamatonta viljelyä. Pitäisikö pyytää sisko leikkiin mukaan ja lapset myös, että taito säilyisi suvussa?