tiistai 27. lokakuuta 2015

Hyötypuutarhan kasvojen kohotus


Alla oleva kuva on otettu joskus elokuussa, kun säät vielä suosi, aurinko paistoi ja oli kesä.

Tuossa talon kupeessa ikkunan alla on havaittavissa joku ihmeen vihreä möykky - siinä on kaksi viljelylaatikkoa ja yksi saavi mansikoille ja köynnökselle. Nii-in, ei niitä kuvasta erota, siinäpä se.



Toisin sanoen viljelylaatikon ympäristö oli vaikea hoitaa ja trimmerillä tuli vedettyä poikki kurpitsanversot ja lamoavat kehäkukat.


Eli kaivuuhommiin. Kaivoin pois pintamaata 5 - 10 cm ja samalla noukin tukuttain vuohenputken juuria.


Sama kohta toisesta suunnasta. 


Vaihdoin kaksi erillistä viljelylaatikkoa muotoon yksi korkea viljelylaatikko supistaakseni viljelytilaa.
Murskeen alle levitin paremman puutteessa suodatinkankaan ja maisemointikankaan. Mielenkiinnolla odotan tuleeko rikkakasvit tästä kaikesta läpi, tai siis koska ne tulee. Antiikkikivet odottavat asennusta.

Kuvausassistentti tarkkana.



Sain lopulta antiikkikivet asennettua ja koko hoito on valmis ensi kevään viljelyksille.

Kuvausassistentti on havainnut jotakin mielenkiintoista.


Ja viljelyalueeni kokonaisuudessaan. Tuo lautarakennelma on hyppyri, jota käyttää meidän talon maastopyöräjoukot.

Kuvausassistentti havainnollistaa, että eipä ole enää paljon suojaa lehtipensaista.

Menihän siinä tovin jos toinenkin, kukat kukki ja lehdetkin tippui tässä välissä, ne on nämä oman pihan projektit sellaisia.  Vaan tulipa kuitenkin valmiiksi ensi kevääksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti