tiistai 6. lokakuuta 2015

Oliivipuut

Se piti ottaa ja siirtää kiireen vilkkaan oliivipuut suojaan pakkasyön varalta eilen.
Suunnitelma itsessäänhän oli selvä, varastoon talvehtimaan kasvilampun varassa. Paitsi että se kasvilamppu oli ostamatta ja varastosta tila raivaamatta. Onneksi olin jo etukäteen tiiraillut, että mistä mahtaisi löytyä kasvilamppuja ja päädyin Prisman lamppuhyllylle, mutta taivas sitä valikoimaa - ihan kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. No siis lopulta löysin, mutta kotona sitten huomasin, että lampun kanta oli erikokoinen kuin itse valaisimessa, joten jouduin tekemään uuden keikan kauppaan. Kaupassa jo epäilin, että olivatko yön aikana ehtineet siirtää, kun ei meinannut heti löytyä. (Minäkö hätäinen, tuskin. ;)

Päädyin lopulta sijoittamaan toisen oliivipuista yksinään varastoon ja toisen porraskäytävään sisätiloihin (vanhassa talossa on aina viileitä paikkoja, vaikka millä raot tukkisi). Varastosta ei siis löytynyt tilaa kuin yhdelle ja ajattelin, että vaihdan näiden kahden paikkaa jossain vaiheessa, ettei sisällä oleva rupea kuivumaan ja lehtiä pudottelemaan liikaa. Varastossa olevan oliivipuun valaistus toimii ajastimella ja sen säädin valaisemaa kello 8 - 17 välisen ajan luettuani Ylen sivuilta Arno Kasvin vinkin. Että nyt sitten vain katsotaan miten oliivipuut talvehtii.




Porraskäytävässä majaileva on itse asiassa hauskan näköinen ja valaisee mukavasti, kun siinä on ledvalonauha. Lattialla sääasema mittarina, kun halusin tietää  käytävän lämpötilan... juu sääasema, mutta en tähän hätään nyt keksinyt muutakaan mittaria. Ja ruukun alla pyyhe, koska aluslautanen oli märkä.

Edit. Niin mittaus sen takia, että Oliivipuu tarvitsee huonelämpötilaa matalamman talvehtimislämpötilan, semmosen 10 - 15 astetta.




Siellä se nököttää tavarapaljouden keskellä, toivottavasti säilyy ehjänä, ettei kukaan pudota mitään jakoavainta tai laturia puun niskaan. 



Pelargoniatkin piti siirtää sisälle pakkasta pakoon. Ajattelin, että saattavat vielä innostua vaikka kukkimaan.




Pihalla kukkii vielä ainakin komeamaksaruoho, se kestää jopa pientä pakkasta.



Keväällä siemenestä kylvetty kuukausimansikka tuottaa satoa vielä, on tuottanut jo pitkään. Marjat ovat makeita kuin ahomansikat, mutta vähän isompia vain.

Tulihan sitä istutettua kukkasipulitkin eilen kaikessa hötäkässä, mutta niistä myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti