maanantai 22. huhtikuuta 2013

Hei, pihalla tapahtuu!


Krookus nauttii kevätauringosta
Siis hei, pihallahan on tapahtunut jo vaikka mitä. Lumi on juuri ja juuri väistynyt ja jo työntävät kukkasipulit päänsä mullan alta esiin.

Mikä ihme kertoo kukkasipulille, että nyt on lumi väistymässä - puske pintaan? Lumikellot kukkivat jo, vaikka maa olisikin vielä lumessa. Mutta tuskin ne siellä lumen sisässä odottavat kevään tuloa, vaan kasvavat sipulistaan suorastaan räjähdysmäisellä voimalla heti, kun aika näyttää sopivalta. Mutta mikä poistaa sen räjähdyksen estävän sokan ja saa ne kasvun räjähtävään vauhtiin?

Idänsinililjat avaavat pian silmänsä


Lumikellot 














Tulppaanikin uskaltautuu ulos




Kävin perjantaina työasioissa eräässä vanhassa pihapiirissä. Siellä sai varoa mihin astui, ettei olisi astunut idänsinililjapiippojen päälle ja kun väisti sinililjaa, huomasi tallaavansa krookuksen piipan päälle. Joka puolelta nousi kukkasipuleita, pihan omistaja totesi niiden levinneen omatoimisesti vuosien saatossa. Käyntini aikaan kukkasipulit eivät olleet kukassa, mutta kukinta-aikaa piha on varmasti mahtava näky.

Narsissin piippa




Mansikka työntää lehtiä

  
Pullisteleva raparperi












Tuoksuköynnöskuusama availee silmuljaan














 Vanhassa pihapiirissä kävellessäni ajattelin, ettei omalla pihallani vielä ole mitään eloa. Vaan toisinpa olikin. Viikonloppuna oli aivan mahtavan keväinen ilma, ulkona tuli vietettyä suurin osa ajasta. Lauantaina otin kameran takin taskuun jos vaikka löytyisi jotain kuvattavaa. No juu, piippaa puskee sieltä ja täältä, krookukset kukkivat jo, mansikka työntää lehtiä ja rapaperi pullistelee maan uumenista ulos. Tuoksuköynnöskuusamakin availee jo silmujaan, vaikka juuri muutama päivät sitten kävin katsomassa, ettei elon merkkejä vielä ole. Aurinko se on ihmeellinen asia.

Kyllä, pihalla tapahtuu juuri nyt ja vain nopeimmat on kutsuttu mukaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti