keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Viherympäristö-lehti

Tilasinpa sitten syksyllä Viherympäristö- ja Puutarhaliiton yhteisjulkaisun Viherympäristö-lehden. Ajattelin, että olenpa sitten ajan hermolla ja saan tietoa alalla tapahtuvista asioista, messuista yms tapahtumista.
Ajattelin, että kyllä lehden on täytynyt muuttua 15 vuodessa. Niin, olin tilaaja silloin vuosia sitten, heti valmistuttuani. Mutta lopetin tilaamisen lyhyeen, koska lehti oli harrastelijamainen, ulkoasultaan ikävä ja eikä vähääkään houkutteleva ja tekstit masentavia.

Lehti täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Luulisi, että siinä ajassa olisi kolahtanut enemmän tai vähemmän asiakaspalautetta laatikkoon ja lehti olisi kehittynyt.
Vaan mitä vielä, aivan kuin olisin palannut takaisin 15 vuotta, niin samanlainen lehti oli. Olen silmäillyt näitä syksyisiä numeroita nopeasti läpi perehtymättä erityisesti sisältöön. Mutta viimeisimpään lehteen ajattelin perehtyä ihan ajan kanssa lukea artikkeleita, ehkä oppiakin jotain. Oppiminen taisi jäädä hyvin vähäiseksi, kun heti ensimmäiset jutut olivat niin ärsyttäviä, masentavia ja sisällöltään niin mitäänsanomattomia, että lähes heitin lehden menemään.

On juttu yrittäjistä ja ohjeita yrittäjille. Ensimmäinen, mikä mieleeni tuli, että ovatkohan kirjoittajat ikinä itse toimineet yrittäjinä. Yrittäminen, kun vaatii uskallusta, kekseliäisyyttä, uskoa omiin kykyihin ja mielipiteisiin. Kirjoittaja tuntui piileskelevän puskissa, kiertelevän asiaa, pyrkimyksenä pysytellä puolueettomana neuvonantajana. Lopulta mikä oli sanoma? Sekö, että jonkun pitäisi tehdä jotain. Niin kenen? Yrittäjien, aloittavien yrittäjien, valtiovallan vai kenen?

Entäs sitten kirjoitus liiketoimintasuunnitelmasta eli lyhyesti lts:sta? Konsultti kertoo, että jokaisen yrittäjän pitää tehdä sellainen ja paljon on yrityksiä, joilla ei ole sellaista. Starttirahan hakijoiden on pakko tehdä liiketoimintasuunnitelma, niin ja tein itsekin. Pohdin silloin, että itse yrittäminen ja halu siihen tahtoi jäädä sen paperin pyörityksen jalkoihin. Hyvä ehkäisykeino, jos ei haluta yrittäjiä. Ei siis pelkästään lts, vaan nämä yritysneuvontakeskukset, jotka ainakin täällä meidän kaupungissa omaavat miehiä, jotka ovat katkeria elämälle. On epäreilua yrittäjää kohtaan, että sinun täytyy todistella jokaiselle kohtaamallesi henkilölle, että kyllä olen tosissani, kyllä uskon tähän, kyllä uskon, että voin elää tällä. Harva tsemppaa positiiviseen henkeen ja antaa positiivisia neuvoja. Mutta kyllä sitten ollaan ilkkumassa, jos hommat meneekin myttyrään.

Ainoa artikkeli koko lehdessä, josta pidin, oli kirjoitus Juankoskella talkoo töin tehdystä puistosta. Nostin hengessäni hattua projektin vetäjille, Juankosken kunnalle ja yhteisöllisyydelle siellä. Sen kaltaisen toiminnan soisi leviävän laajemmaltikin.

Jatkanko tilaamista pelkästään ilmoitusten takia?
Toivoisin, että lehti olisi sellainen, joka saisi iloiseksi postilaatikon avatessa, että "Jes, saan lukea itselleni tärkeitä asioita". Ja tähän lopuksi lisättäköön, että en ole sellainen, että kaiken tekstin tulisi olla viihdyttävää ja itseäni miellyttävää. Luen perjantaisin mielelläni Talouselämä-lehteä ja sen jos minkä voisi kuvitella olevan puisevaa luettavaa, varsinkin luovalle ihmiselle.
Mutta ikävä kyllä talousalalla pyörivät parhaat markkinoijat ja brändääjät eikä niitä riitä joka paikkaan, varsinkin alalle, jossa suuret rahat eivät pyöri. Me vihertyöläiset itse emme taas osaa myydä osaamistamme tai tietoamme vetävästi, mielenkiintoa herättävästi ja puoleensa vetävästi.

Kuvaako ammattilehtemme meitä viheralan ihmisiä? Puskista huutelevia, kasvien kanssa nyhrääjiä, jotka tyytyvät valittamaan, mutta eivät itse aktiivisesti etsi ratkaisua valituksen aiheisiin. Toivon todella, ettei näin ole.

torstai 2. helmikuuta 2012

Vihreitä kirjoja

Ulkona paukkuu napakka pakkanen. Puutarha nukkuu talviunta ja seuraavan kesän vehreys on vasta mielikuvissa. Nyt on hyvä aika istua mukavaan tuoliin, kääriytyä vilttiin ja lukea kirjaa. Kirjastot tarjoavat reilun valikoiman erilaisia puutarha-alan kirjoja, ainakin meidän pääkirjaston valikoima saa minut vaeltamaan aina uudestaan siihen hyllyväliin.

Pentti Alangon - Pieni vihreä kirjani.
Kehtaako edes tunnustaa, että loikoilin yhtenä pakkaspäivänä työhuoneessa lukien Pentti Alangon kirjaa Pieni vihreä kirjani sen sijaan, että olisin tehnyt töitä? No joka tapauksessa niin se oli. Kirja oli inspiroiva ja ajatuksia herättävä. 
Kirjassaan Alanko kertoo vaiheistaan viheralalla ja ajatuksiaan puutarhasta. Voin sieluni silmin kuvitella metsään nuoren pojanklopin tutkiskelemaan kasveja tuntikaupalla, pohjatonta uteliaisuutta tuntien, ihaillen luonnon monimuotoisuutta ja etsimään löytämilleen kasveille nimiä. Uteliasuus, josta kehkeytyi sille pojalle elämäntyö. Alangon työhistoria on hengästyttävä ja saa kunnioittamaan hänen tietotaitoaan entisestään. Kirja on pieni ja lyhyen oloinen, ehkä tietyllä tavalla kirjoittajansa oloinen, mutta sisällöltään suuri ja mielenkiintoinen.
Loikoiluni työhuoneessa oli hyödyllinen ja ammensin tästä kirjasta paljon ideoita ja vahvistusta omille mietteilleni.
 

Tiina Koskimiehen - Patruunan puutarha ja työmiehen kessupenkki
Tiina Koskimiehen kirjaa Patruunan puutarha ja työmiehen kessupenkki luin ajallisesti pisimpään. Mutta toisaalta kirja on myöskin pisin ja hyvin tietopainotteinen. Istuin lukemassa kirjaa yhden jos toisenkin kerran kahvikupin ääressä. Koskimiehen kirja oli mielenkiintoinen katsaus teollistumisen ajan puutarhoihin. Kirjaan oli helppo uppoutua, kun olen vieraillut useammassakin ruukinkylässä. Ruukinkylä herää henkiin ja näet patruunan perheineen liikuskelemassa kartanonsa puutarhassa silmäillen samalla ruukissa hyörivää työväkeä. Kirja valottaa hyvin niin kartanopuutarhoja, tehdasmiljöötä kuin työväen elinympäristöä. Suomalaisellakin puutarhalla on historiansa, vaikka se ei ole ehkä yhtä loistelias kuin Euroopassa, mutta suomalaista sitkeyttä perustaa puutarha tänne kylmään pohjolaan täytyy arvostaa. Puutarhan perustamisen takia nähtiin valtavasti vaivaa ja toisaalta tehdasmiljöön tärkeys työtä tukevana ja työntekijää ilahduttavana ympäristönä tajuttiin ehkä jopa paremmin kuin tänä päivänä.
 

Lotte Möllerin - Ajatuksia puutarhasta
Lotte Möllerin kirjan Ajatuksia puutarhasta takakannessa lukee, että hänen kirjansa avaa uuden puutarhakirjallisuuden lajin. Myönnettäköön olin skeptinen, onhan noita myyntipuheita tullut luettua. Asenteeni myös vaikutti ehkä ensimmäisen sivun lukemisen ajan, että "kyllä tämä nyt on tyhmää" ja "mitä tässä nyt muka on erilaista".
Vaan olihan siinä. Kirja koostuu nimenomaan ajatuksista - lyhyistä muutaman sivun mittaisista pakinoista. Möller vangitsi huomioni, otti minut mukaansa matkalle omiin puutarhaa koskeviin ajatuksiinsa. Hänen kirjoituksensa saivat minut nyökyttelemään, että juuri noin minäkin ajattelen ja puistelemaan, että miten voikin olla noin hurahtanut kukkasipuleihin. Toisaalta yllätyin puutarhatonttujen historista ja nauroin piarismille. Missään vaiheessa kirja ei toistanut itseään tai olisi tuntunut tylsältä. Möllerin ajatuksissa saattoi nähdä taustalla olevan tiedon, mutta hän on miettinyt asioita ja uskalsi kertoa niistä oman mielipiteensä.
Ehkäpä tässä on uusi puutarhakirjallisuuden muoto.

Yhä paukkuu pakkanen nurkissa ja viileys hiipii sisätiloihin. Ehkä sytytän tulet uuniin, kääriydyn toiseen vilttiin ja kirmaan ajatusten siivin kesäisille kukkakedoille.