tiistai 9. lokakuuta 2012

Luminen piristys

Piristys sateisiin päiviin
Juu, ei kuulosta kovin piristävältä tuo sana luminen. Mutta tämä lumi onkin - lumikärhö 'Summer Snow'.

Olen tässä monena päivänä miettinyt, että tuo se vaan jaksaa kukkia. Kukintansa aloitti joskus heinäkuun loppupuolella ja siitä se on jatkunut tähän asti ja näyttää siltä, että jatkuu vielä tovin.


Näinköhän ahkera kukkijani osaa valmistautua talveen? Mitään merkkejä siitä ei ole, lehdet ovat vielä aivan vihreät ja köynnös näyttää samalta kuin keskellä kesäänkin. Pikkuisen kukat ovat kärsineet vesisateista, mutta hyvin vähän. Osittain syy voi olla siinä, että köynnös kasvaa räystään alla siten, että juuret ovat ruusupenkissä noin 40 cm päässä sokkelista eli toisin sanoen juuret hyötyvät vesisateista, mutta versot kasvavat räystään suojissa.


Lumikärhö lokakuussa

Lumikärhön kasvuvoima on ollut huima. Istutin kärhöni tänä keväänä, onnettomana risuna. Kuvakin on otettu vasta, kun versoista rupeaa puskemaan lehteä ja elossa oleminen on tullut todistetuksi. Ja nyt kärhö kiipeilee pergolan päällä. Seinää vasten laitettu säleikkö on tullut jo aika päiviä sitten pieneksi.
Mitään sen kummempaa en ole kärhölle tehnyt - istutin kärhön uuteen multaan ja sekaan heitin kanankakkaa. Kastelin istuttaessa ja jonkin aikaa istutuksen jälkeen. Sen jälkeen on luonto pitänyt kastelusta huolta.


Istutettu lumikärhö






Nyt, kun alkaa olla syksyn synkeyttä, piristää lumikärhön kukinta terassin kupeessa mukavasti ja toisaalta kukinta tulee esiin muun syksyisen ränsistymisen vastakohtana.

Oivallinen köynnös, piti lupauksensa voimakkaasta kasvusta ja runsaasta kukinnasta. Keväällä sitten nähdään, kuinka kärhöni selviytyy talvesta.