tiistai 29. toukokuuta 2012

Mitä ihmettä...



Kaikkien kasvien kukinnat vilistävät ohi hurjaa vauhtia ja olen napsinut kuvia oikein kiitettävästi - kamera, kun oleskelee hyvin saatavilla eteisen lipastolla. Otan kuvia, kiireisenäkin, mutta en ehdi niitä laittamaan koneelle eli kuvat unohtuu kameraan joksikin aikaa.

Tänään sitten rupesin selailemaan kuvia ja ensimmäinen ajatus oli, että mitä ihmettä. Eräänkin kuvan saattoi hyvällä arvauksella tunnistaa arovuokoksi, mutta miksi ihmeessä siitä oli kuvan napannut. No, elämäni on ehkä jännempää tällä päällä, joka on annettu.

Mutta myös pihalla tapahtuu asioita, joista voi kysyä mitä ihmettä. Viime vuotisessa tomaattipenkissä nakottaa kookas kirsikan taimi. Ei se ollut siinä vielä huhtikuussa, kun penkkiä kaivelin. Olisiko itänyt siemenestä vai vaeltanut maan alla naapurin kirsikoista? No joka tapauksessa, voin tehdä yhden vanhemman tyttären kavereista onnelliseksi antamalla tämän kirsikan ruukussa hänelle. Tyttäreni kaveri nimittäin todellakin tykkää kirsikoista, vadelmista ja mansikoista. Meidän pihalla on vähän räkättirastaita, mutta pieniä äänekkäitä perhosmekkoja sitäkin enemmän.


Ja seuraava on kuva-arvoitus. Miksi puutarhuri levittää kevytpeitteen pihlaja-angervon päälle? Ehkä torjuakseen rikkakasveja? Vai torjuakseen itse pihlaja-angervoa? Kerätäkseen ohikukijoiden huomion? Tai kotiloita? Ollakseen erikoinen? Tai jos vaikka puutarhuri on kajahtanut? Ei, ei mikään näistä. Se on maja. Yksinkertainen, helposti toteuttava maja, joka ei ole millään tavalla omaa käsialaani, vaan lasten oma kyhäämä extranopea maja, kokoa ja nauti.

Kirsikankukassakin on maja. Terälehdet on taivutettu suojaksi, sisällä näkyy pieni musta piste. Sen kummemmin en ryhtynyt tutkimaan asukin olemusta tai pohtimaan sen lajia. Olkoon siellä, ehkä yksi kirsikka joutaa ötökälle.

Ja seuraava kuva. Hyvällä tahdolla siitä voi erottaa kultasateen.

Juu kyllä se siinä on, hoikka varsi ja lehdet vasta puhkeamassa. Tämä on yksi niistä puskista, jotka siirtyivät helatorstain aikana paikasta toiseen. Kultasade siirtyi, koska aikaa myöten olisi kasvanut peittämään terassille paistavan ilta-auringon. Sen tilalle tuli mustilanhortensia. Molemmista taimista voi todeta, että hyvin voivat. Kuvassa näkyy kultasateen juurella viherkate eli tämän puutarhurin tapauksessa vuohenputket. Peitän aina puiden ja pensaiden kasvualustat jollakin, niin vältyn liialta kastelulta ja kasvi saa paremman lähdön juurtumiselleen. Kaikki voittavat.

Miksi nokkonen on kuvissa? Ikävä riesa, jota kaikki välttää kirvelyn pelossa. No, enpä olisi tästä kuvaa varmaan muuten tullut ottaneeksikaan, jollen olisi siihen paljaalla jalalla astunut muuta kuvatessani. Ja otin sen tähän, koska olen iloinen sen saapumisesta meidän pihalle. Hullu - voisi joku todeta, mutta voin selittää ilonaiheeni. Kyseisessä kohdassa on ollut ennen pihatie ja siihen päälle olen muuttaessamme läjännyt salaojien kaivuusta ylijäänyttä maata. Joka siis oli pääsääntöisesti hiekkaa, jossa ei oikein mikään kasvanut. No tarkoitus ei ollut, että siinä kasvaisi nokkosta. Tähän on kasattu lehtiä talveksi, istutettu maahumalaa, kylvetty apilaa, ja lopulta olen vain antanut sen olla. Ja tänä keväänä siinä kasvaa nokkosta, merkki ravinteista. Hiljalleen maahumalakin peittää tätä paljasta hiekkalaikkua alleen. Hiekkalaikku pysyy paljaana myös siksi, että siinä on kesäisin trampoliini tai uima-allas, viime kesänä asuntovaunu monen viikon ajan. Mutta nokkonen on merkki ravinteikkaasta maasta ja siksi olen iloinen sen ilmestymisestä. Työni palkitaan.

Voikukka. Toiset kehittää vihasuhteen voikukkaa kohtaan, itse en oikein jaksa välittää. Aikansa kukkii ja lopun kesää pysyy vihreänä, ei syö marjoja tai tee tuhoja ja voidaan poistaa paikoista jonne sitä ei haluta, kuten kasvimaalta. Ei mielestäni hikeentymisen arvoinen.
Tänä keväänä voikukkia on tuntunut olevan erityisen paljon, paikat ovat keltaisenaan voikukkia. Siinäpä on voikukkarauta kovilla, kuten voikukan vihaajatkin.

Huomasin mielenkiintoisen ilmiön voikukasta, se kukkii ainoastaan auringon paisteessa, varjossa kukka menee umpeen. Tämän tajusin lähtiessäni lenkille koiran kanssa ja katsellessani naapurin voikukkia, joista osan peitti vaahteran varjo ja osa oli vielä kiinni ja raja auringon ja varjon välillä oli todella selvä. Ja itse asiassa saman huomasin näistä oman pihanikin voikukista. Aamupäivän aurinko paistaa kuvassa näkyvään kohtaan, voikukat olivat avoinna, illalla mennessäni keräämään pyykkejä - voikukat olivat kiinni. Todella tieteellistä tutkimusta, no en sitä suorita, ihmettelen vain.


Lopuksi kauniin värinen tulppaani, joka on vähän vinksin vonksin, todennäköisesti siksi, että on lakastumassa.
Mutta kuva on tässä, koska koen olevani vähän kuin tuo tulppaani, vinksin vonksin, mutten kylläkään lakastumassa.


















keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tarinoita toukokuussa

Rusokirsikka

Ajelinpa eräänä sateisena aamuna kaupungin kirjastoon toukokuun alkupuolella. Lähestyessäni kirjastoa vilkaisin ensin nopeasti vasemmalle, uutta isoa möhkälemäistä kauppakeskustamme, miettien samalla kenen vastuulla on möhkäleen istutukset tai tuleeko niitä yleensä ottaen ollenkaan.

Sivusilmällä näin jotain kaunista, herkkää ja vaaleanpunaista möhkäleen rakentamiselta säästyneissä istutuksissa. Rusokirsikka tuntui uhmaavan sateen harmauttavaa vaikutusta, kaupungin kiireen tuntua ja naapurinaan seisovaa suuren suurta kauppakeskusta. Sattuipa kerrankin olemaan kamera mukana. Kokokuva rusokirsikasta ei onnistunut, mutta nämä kukat. Kuin Japanissa kirsikoiden kukkimisen aikaan, niin herkän kaunista. Mietin taas kerran, kuinka moni ohikulkijoista huomaa tämän kaunokaisen, vaikka kasvupaikka onkin kaupungin keskeisimmällä paikalla. Melkein teki mieleni ryhtyä pysäyttämään ohikulkevia ihmisiä arkisissa kiireissään edes vilkaisemaan kaunotarta, mutta tyydyin kuitenkin vain kuvaamaan puun ja jatkamaan matkaani kirjastoon.
Helmililja

Rusokirsikan alla oli aivan ihana matto helmililjoja. On positiivista, että kaupungin kukkaistutuksiin istutetaan kukkasipuleita kevään piristykseksi. Naapurikaupungissa taimikaupoilla käydessäni ihailin tulppaaneja risteyksessä ohiajaessani. Niitä tulppaaneja olen muuten ihaillut tänä kevään yllättävän paljon, eli niillä on ollut pitkä kukinta sekä olen käynyt monta kertaa naapurikaupungin taimikaupassa.

Siirrytäänpä taas puutarhurin omalle pihalle, ensimmäinen pysähdys marjapensaan alla.
Kielopylväikkö
Marjapensaan alla majailevat kielot ovat jo ehtineet levittää lehtensä, mutta noustessaan maasta suurina ryhminä muodostavat hauskoja pylväikköjä. Kielo on yksi lempikasveistani. Kukinto on rauhallisen kaunis ja hyvätuoksuinen. Lisäksi kielo leviää mukavan rauhallisesti. Ja toisaalta sitä voi helposti jakaa pihasta toiseen, esimerkiksi omani ovat peräisin äitini pihasta. Metsästäkin voi siirtää, mutta kannattaa kysäistä lupa maanomistajalta.
Lehtensä avanneita kieloja




Äitienpäivälahjaksi vein omalle äidilleni perennoja. Ja voiko taimikaupasta lähteä kotiin tuomatta myös itselle taimia? No siis pyhä päätös oli, että käyn pikaisesti hakemassa äidille perennat ja katselen muuten vain. Lapsista kaksi nuorinta oli mukanani ja he innostuivat myös taimista. Poikani suorastaan järkeili, ettei kannata ostaa yhtä kesää kukkivaa petuniaa, vaikka onkin halpa vaan ostaa joka vuosi kukkiva kukka. 8-vuotias poikani on tarkka rahasta ja osaa kyllä hyvin vertailla hintoja ja kannattavuuksia. Tytär puolestaan vaihtoi moneen kertaan toivomiaan kukkia ja kysyin vielä kassajonossa seistessä, että onhan nyt nämä ne, jotka haluat. Meillä oli siis kärryt täynnä kukkia ja vielä mielenkiinnosta katselin taimia, yhtään en enää aikonut ostaa, ehkä. Lapset huutelivat tehtyään omat valintansa ja kyllästyttyään alle 10 sekunnin koko taimikauppaan, että "äiti, kärryihin ei enää mahdu, lähdetään jo pois". No oikeassahan he olivat, pitää aina olla edes hippu järkeä matkassa - pitää muistaa, että itse ne taimet pitää istuttaa ja hoitaa. Kuvassa näkyvistä taimista äitini sai jaloangervot ja kuunliljat, kauneutensa vuoksi lähti vielä kevätkaihonkukka. Omalle pihalle tuli rotkolemmikkiä, kevätkaihonkukkaa, jättipoimulehteä, nyppykurjenpolvi ja lasten valitsemat erikoisuudet - joista en aiemmin ole kuullutkaan - leimurakkaus.

Rotkolemmikki
Taimiostoksia yläkerran väliaikaisportailla














Jalohortensia
Aiemmin en ole niin välittänyt jalohortensioista, mutta nyt sain tänä vuonna sellaisen äitienpäivälahjaksi. Mieheni erehtyi luulemaan, että se on maahan istutettavissa eli monivuotinen. Saa nähdä onnistunko pitämään jalohortensian hengissä ensi talven yli sisätiloissa, suuresti epäilen.

Yllättävää kyllä, olen jalohortensiaani mieltynyt. Kukinnot ovat mahtailevan suuret, väritys sininen yhdessä kukinnossa ja toisessa lila ja toisessa sinisen ja violetin sekoitus. Ostin yhdellä naapurikaupunkiin suuntautuneella retkelläni jalohortensialle harmahtavan korin ja sittenhän se sopi kuin nenä päähän terassin pöydälle.

Elämänlangan nuppu kuin karkki
Ja lopuksi, kuin sokerina pohjalla, on kuva elämänlangan nupusta, joka on kuin herkullisen näköinen karamelli.




















tiistai 8. toukokuuta 2012

Pieniä ilmiöitä

Apilataimia

Täytyy kai olla pikkuisen omalaatuinen, että saa iloa näistä pienistä ilmiöistä. Tai siis ajattele, ketä kiinnostaa ovatko apilat itäneet, kuinka nopeasti ja miten pieniä ja onnettomia ne on? No minua kiinnostaa ja kiinnostaa niin vietävästi. Niin hentoja, mutta sitkeitä ja puutarhurin ystäviä. Tuottavat typpeä maaperään ja houkuttelevat paikalle pölyttäjiä, voiko puutarhuri enempää kasviystäviltään vaatia? Niin, eikä pidä unohtaa apilan peittävää vaikutusta ja ruohonleikkuun tarpeettomaksi tekemistä. Laiskan tarhurin lempiasiat.

Pihlaja
Entäs pihlaja? Yksi lempipuistani. Havaitsin kuvaa ottaessani mielenkiintoisen ilmiön, tietystä kuvakulmasta puhkeava silmu näyttää naisen sukuelimeltä ja toisesta taas sitten miehen. Tiedä sitten oliko puutarhurin mieli levoton, mutta kannattaa mennä tiirailemaan pihlajan silmuja pihalle, josko omakin silmä niin näyttäisi. Vai liekö tämänkin jokin musteläiskätestin tyyppinen juttu?
Joka tapauksessa pihlajansilmu - aivan mitättömästä kokoisesta silmusta kasvaa aika nopeasti pitkä lehti ja siellä sisällä on vielä kukintokin. Lehdet ovat puhjetessaan untuvaisen karvan peitossa, sympaattinen.

Madonreikä
Ja tämä on ehkä yksi läikähdyttävimmistä näyistä puutarhassa - madonreiät maassa. Hyvä, etten huuda koko perhettä todistamaan - "katsokaa madonreikiä, pihassamme on sittenkin elämää!"
Ja kun niitä on paljon, koko Matosten suku on mökertänyt yön aikana maan sisässä tehden kauniita kekoja pitkin nurmikkoa. Puutarhuri hymyilee koko naamallaan ja katselee ympärilleen tyytyväisenä.

Miksi se on niin ilahduttavaa? Vaikka minulla on käytössä kaikenlaisia puutarhaopuksia ja kaupat pullollaan lannoitteita, työvälineitä ja erilaisia multapusseja, kukaan ei muokkaa maata paremmin ja luonnollisemmin kuin pieni mitätön mato.


Tulppaani
Entäs tämä kauniin värinen tulppaani? Pihani esikoinen tässä lajissa. Ruusupenkistä nousi liuta tulppaanin lehtiä, mutta ei yhtään kukkaa. Omenapuun alle istuttamani tulppaanit puolestaan lupailevat näyttävääkin kukintaa.

Ammattilainen tai ei, mutta onnistuminen on puutarhanhoidon paras puoli. Aina kaikki kokeilut eivät tuota toivottua lopputulosta, mutta yrittää täytyy ja toisaalta hyväksyä tappiot.
Ehkä puutarhaan hurahtaneet ymmärtävät oman pienuutensa ja iloitsevat niistä pienistäkin ilmiöistä, joita jatkuvasti ympärillämme tapahtuu. Tai sitten emme koskaan kasva aikuisiksi vaan säilytämme kokeilun- ja seikkailunhalumme ja ilahdumme yksinkertaisista asioista. Niin tai näin, kevät on lempivuodenaikani.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Silmuja, silmuja

1.
2.
Lämpimät kevätpäivät ovat saaneet pihani pensaat heräämään. Itse asiassa vauhti tuntuu huimalta, olen miettinyt mikä sen tekee, yleensä lehtien puhkeaminen on hitaampaa. Vai onko tässäkin kyse vanhenemisestani? Todellakin toivon, että ei.
Ylioppilaskeväänäni muistan, että lehdet puhkesivat vasta sinä viikonloppuna, kun juhlat oli. Ja siitä on todistuksena kuviakin. Toisaalta siskoni ylioppilasjuhlien aikaan taisivat kukkia syreenit. Pienoisia eroja keväissä. Näistä valkolakkisista keväistä on jo aikaa monen monta vuotta, mutta ne ovat jääneet mieleen.
3.
4.
Onko nyt sitten ollut lämmin alkukevät? Siis piha on vapautunut lumista noin viikko sitten ja nyt silmut pullistelevat. Kirsikka näyttää siltä kuin silmut juuri ja juuri pysyisivät kasassa, ikään kuin odottaa vain sitä räjähdystä. Omenasta olen usein ajatellut, että puhkeaa hitaasti lehteen ja kukkaan, mutta kuva osoittaa muuta. Silmut puhkeavat samaa tahtia muiden kanssa, mutta eri tavoin.
5.
6.

Kaikki nämä kuvat on otettu samana päivänä samaan aikaan eli kiersin pihaa ja kuvasin. Kuvista näkyy, kuinka eri vaiheissa silmujen puhkeaminen on. Samalla näkyy myös pensaiden ja puiden erilaisuus lehdettömänä. Itselle tämä erilaisuus on selvää pässinlihaa, mutta sitä lähes mykistyy, kun asiakkaat ja yhteistyökumppanit eivät erota mitään vihreästä massasta. Siis että se koostuisi eri kokoisista, muotoisista, näköisistä, tuoksuisista, hajusista kukista, puista ja pensaista. Heille se on vain taustaa tai jotakin ärsyttävää, joka on tiellä, hoidettava tai varottava. 
8.
7.

Kun on itse niin uponnut tähän kasvimaailmaan, niin välillä unohtaa, että todellakin tämä on kuin toinen kieli tai salattu maailma, jota on opiskellut ensin koulussa ja sitten ihan omatoimisesti pelkästään palavasta mielenkiinnosta kaikkea vihreää ja versovaa kohtaan. 

Näistä kuvista voi testata itseään. Kuvissa numerot ja lopussa vastaukset.
Ja ei en voi kehua, että tietäisin itse aina vastaukset. Arvailuahan se on toisinaan, ilahduttaa tietenkin, jos arvaus osuu oikeaan.

Kuvissa värit voivat hämätä, kuvia ottaessani pohdin, että monet silmut puhkeavat punertavina. Jännä juttu. Varmasti joku osaisi tämänkin selittää.















1. Omenapuu
2. Kirsikkapuu
3. Pihasyreeni
4. Marjatuomipihlaja (silmu lähes samanlainen kuin isotuomipihlajalla)
5. Marja-aronia
6. Idänvirpiangervo
7. Pihlaja-angervo
8. Tuomi

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Puutarhurin ikkunalauta

Tähkälaventeleiden tanssi

Tähkälaventeli kuiskutteli vieruskaverilleen haaveistaan -
"Katso ulos, tunnetko auringon kutsun?" 
Vieruskaveri kumartui tähkälaventelikumppaninsa puoleen ja taivutti vienosti päätään myötääkseen haaveen pääsystä ulos aurinkoon todeksi. Pitkään jatkunut kököttely puutarhurin ikkunalaudalla alkoi pikku hiljaa kummallekin riittämään. 
"Eikö ulos pääsisi jo, aurinko niin mukavasti lämmittää ja puiden silmut puhkeaa... eikö olisi meidänkin aika päästä haistelemaan raikkaita tuulia?" sanoi tähkälaventeli toiselle.

"Vaikka puutarhuri näkee joka aamu kuinka olemme kasvaneet, ei ole siltikään tietääkseenkään ihanasta ilmasta ulkona, pidättelee meitä täällä sisällä, vaikka itse tonkii jo maata." vastasi vieruskumppani närkästyneenä puutarhurin itsekkäästä tavasta ottaa koko puutarha itselleen. 
Näin pohtivat ja purnasivat tähkälaventeli ja vieruskumppani, juurissa jo kihelmöinti tuoreesta mustasta mullasta, ymmärtämättä kylmän ulkomaailman julmia vaikutuksia hennoille taimille. 
Niin jatkoivat laventelit nojaamista toisiinsa ja haaveiluaan ulkoilmasta, auringosta ja lämmöstä. 

Ikkunaviidakko
Jotenkin metkasti tässä kävi taas näin, että ikkunalauta on kuin viidakko. Lyhtykoisot ovat kehittyneet tanakoiksi taimiksi ja jättikurpitsa iti ja kasvoi jo valtavan kokoiseksi ihan hetkessä, siltä ainakin minusta tuntuu.
Tähkälaventelit latvoin viime viikolla ja nyt ne ovat jo kehittäneet lisää versoja lehtihangoihin. Lämpimät kevätpäivät ovat siivittäneet kasvua, tai sitten se antamani lannoitevesi.

Elämänlangat kiertyvät toisiinsa, vaikka olen nekin latvonut. Kukkiakin elämänlangat ovat jo ehtineet.

Viime viikolla tehtiin kylvöjä ulkona, kylvettiin porkkanaa, salaattia, pinaattia, ruohosipulia, auringonkukkia ja kehäkukkia muun muassa.
Jättikurpitsa
Pienet puutarhurin apulaiset olivat innokkaina tekemässä kylvöjä - hyvä, että ehti tehdä tarvittavat pohjatyöt eli kääntää, kitkeä, lannoittaa ja lisätä multaa. (Niin - en tehnyt kääntämistä ja kitkemistä syksyllä, vaikka neuvon muita tekemään niin eli taiteen sääntöjä on lupa muokata.)

Kolme pientä palstaa olen innokkaille tarhurinaluille muokannut ja nähtäväksi jää millainen sato saadaan. Kouluikäiset tarhurit hoitivat kylvönsä omatoimisesti,vauhdilla ja mutu-tuntumalla. Maissit, kurpitsat ja perunat odottavat vielä pääsyään kasvimaan multiin. Ja tovin saavatkin odottaa, jos säät menevät kovin kylmiksi. En kyllä tiedä, mihin ihmeeseen sijoitan taimia, kun kukkakaalitkin pitäisi koulia.

Ja lopuksi pienimmän apulaisen tuomat valkovuokot, se on kevät nyt.

Valkovuokot