Lunta oksilla

Ensin sitä lunta ei tule sitten millään ja sitten sitä tuleekin niin, että toivoisi lumisateen jossain vaiheessa lakkaavan. Tänään katselin puiden ja pensaiden taipumista lumenpainon alla.

Terijoensalava, lumesta taipuneena

Näin lumiseen aikaan on helppoa tutkia eri puiden talvista habitusta. Puiden oksat erottuvat selkeästi valkoista taustaa vasten. Viereisessä kuvassa lehtikuusi ja pihta. Harvemmin tulee käytettyä suunnitelmissa lehtikuusta, mutta nyt olen pohdiskellut sen koristeellisuutta ja siroutta, joka on talvella helposti nähtävissä. Keväisin lehtikuusi saa raikkaan vihreän värin ja syysvärikin on virkistävän keltainen. Lehtikuusi tekee käpyjä, jotka ovat hauskan näköisiä maljakoissa tai kransseissa.

Seuraavassa kuvassa oleva risupehko on terijoensalava, joka kesäisin on kauniin pallomaisen muotoinen. Nyt näyttää lähinnä lumen valtaamalta risukasalta. No toisaalta  terijoensalava on pikkuisen sellainen risukasa muutenkin lehdettömänä. Mutta kesällä voi käydä toteamassa, kuinka terijoensalava on korjannut muotonsa. Tätä terijoensalavaa ei ole pilattu tapittamalla. Sen runko on matala ja latvus on halkaisijaltaan reilun kokoinen. Todella hyvä puu näkösuojaksi paikoilla, jossa sillä on tilaa kasvaa.

Kuusi puolestaan näyttää muotonsa puolesta jo ammoin sopeutuneen lumenpainoon. Oksat ovat alaviistot, joskaan eivät välttämättä mitkään erityisen kestävät. Kuuset erottuvat nyt maisemasta komeina pyramideina.
Kuusi on mahtava jo yksittäispuunakin, saati sitten alla näkyvä täysmittaisena aidanteena. Usein tämän kuusiaidan ohi kulkiessani pohdin mitä mieltä naapuri on tästä varjostavasta kuusiaidasta.

Täysikorkuinen kuusiaita

Toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat istuttaa pihalleen edes yhden kuusen, senhän ei tarvitsisi olla juuri metsäkuusi. Vaihtoehtona voisi olla vaikka mustakuusi, joka on kestävä ja jää pienemmäksi kuin metsäkuusi. Hopeakuusikin on hauska yksityiskohta pihalla. Toki pihan koko täytyy ottaa huomioon, tyrkkää tuollainen metsäkuusi rivitalopihalle, niin muut istutushuolesi on ohi. Pikkuisen voi olla tunnelma kuin kuusikossa, viileä ja varjoisa, mutta ainakin piha olisi helppohoitoinen.

Lumisia mäntyjä

Viereisessä kuvassa on männikkö, jonka eron kuusikkoon erottaa helposti. Männyt ovat lumisina kauniin pyöreän ja pehmeän näköisiä, kun taas kuuset ovat kartionmallisia ja teräviä.


Mänty on yksi suosikeistani isoissa havupuissa.  Pihalle saa ilmettä ja suojaisaa vaikutelmaa suuresta männystä, mutta sen varjostava vaikutus on huomattavasti pienempi kuin kuusen. Mänty tuo varjoa aurinkoiseen pihaan, mutta toisaalta valo siilautuu kauniisti oksiston läpi. Mänty on komean näköinen yksittäispuunakin saadessaan kasvaa vaikka valoisalla pellolla.
Usein mäntyjä miettiessäni palaan männikköisen järven rantaan - ilma on helteinen ja tuoksu kuivien neulasten sävyttämää. Se tuoksu tulee vastaan monesti kesäisessä männikössä, missä sitten onkaan, mutta aina tuoksu rentouttaa ja saa hymyn huulille juuri lapsuuteen liittyvien uimareissujen takia.

Leikattu kuusiaita

Viereissä kuvassa on leikattu kuusiaita, jolla on korkeutta kolmisen metriä. Aita on todella tiheä ja pihalla saa kyllä vaikka nakuilla aivan rauhassa, koska aidasta ei näy läpi ollenkaan. Tämä aita on leikattu juuri oikeaan muotoon, että se kestää lumen painon.

Puut ja pensaat ovat kovilla lumikuorman alla. Nuoret koivut taipuvat holvikaariksi ja suojasään osuessa kohdalle mäntyjen oksat rupeavat katkeilemaan lumen painon voimasta. Orapihlaja-aita niiaa naapurin puolelle, mutta yllättävästi korjaa muotonsa kesän tullen. Ei voi muuta kuin kunnioittaa luonnon mukautumiskykyä.

Pihojen avustajat

Lintulaudan takaa kurkistaa punatulkku, löydätkö?

Syksyllä puhuin matojen puolesta ja nyt puhun pikkulintujen puolesta.
Oletko tullut ajatelleeksi mikä on pikkulintujen virka?

Enpä itse ole sitä turhan päiten mietiskellyt. Miltei itsekkäistä syitä olen ruokkinut lintuja talvet, olen halunnut liikettä pihapiiriin. On miellyttävä näky, kun pienet värikkäät linnut pyrähtelevät pihan puissa ja pensaissa, usein samaan aikaan, kun itse syön tai laitan ruokaa.

Muutama kesä sitten rupesin pohtimaan lintujen määrää tässä pihapiirissä. Kuinkahan paljon niiden määrään on vaikutusta sillä, että ruokin lintuja talvella? Kesäisin pörrää talitiaisia omenapuussa ja marjapensaissa. Näen niiden tökkivän oksahankoja ja kallistelevan päätä ruoanhakumatkoillaan. Piileskelevien hyönteisten ja toukkien jahtaamista pikkulinnut jatkavat niin kauan, että tulee lumi. Tosin linnut jostain syystä ryhtyvät naputtelemaan ikkunanpieliä syys-lokakuussa, ikään kuin muistutuksena: "Ethän sitten unohda meitä, talvi lähestyy".
Meillä on sanaton sopimus, minä huolehdin ruoasta talvisin ja linnut huolehtivat, että pihani kasveja eivät vaivaa toukat ja muut. Minusta sopimus on toiminut hyvin.

Punatulkku ja talitiaisia

Tehdessäni yhtä asiakaskäyntiä syksyllä tulin ajatelleeksi enemmänkin tätä lintujen hyödyllisyyttä. Asiakkaalla oli pihallaan pieni riutunut ruusupensas, jota vaivasivat jotkin toukat. Ruusun kasvupaikassa piti olla kaiken kohdillaan, mutta siitä huolimatta se ei ollut kasvanut juuri nimeksikään. Tietenkään emme näe maan laatua tai muuta maan alla tapahtuvaa toimintaa. Epäilen, että ruusu kärsi ravinteiden puutteesta ja toukat olivat ottaneet ylivallan, kuten usein tapahtuu riutuneissa kasveissa. Tulin kysyneeksi pikkulintutilannetta asiakkaalta ja hän myönsi, ettei heidän pihapiirissään paljon pikkulintuja näe. Kyseinen piha sijaitsee vanhalla pellolla (kuten niin usein uudet omakotitalot nykyisin) ja kasvillisuus ei vielä kymmenen vuoden jälkeenkään ollut päässyt kunnolla kasvamaan. Ja tähän kasvuunhan vaikuttavat suurimmin alueella asuvat ihmiset ja kaupungin vihersuunnitteluosasto. Pöheiköt ja puut ovat tärkeitä pikkulinnuille, ne antavat suojaa saalistajia vastaan ja mahdollistavat pesien rakentamisen parhaille ateriapaikoille. Jostain syystä ihmisiä vaivaa tarve avaruuteen ja kliinisyyteen. Pihat putsataan viimeistä lehteä myöten, nurkista poistetaan kaikki mahdolliset risukasat ja vältetään istuttamasta isoja puita. Isot puut varjostavat liikaa ja risukasat voivat houkutella haittaeläimiä - huuu- suorastaan pelottavaa.

Miten kaupunki ja vihersuunnittelijat vaikuttavat tähän? He päättävät säilytettävistä pusikoista, suunnittelevat viheralueet ja tekevät hoitosuunnitelmat. Ikävä kyllä kaupungin viherväki joutuu puristuksiin, kun kaupunkilaiset soittelevat ja valittavat pusikoista ja vaativat toimenpiteitä alueiden siistimiseksi. Tiettyyn pisteeseen asti siistiminen on ihan ok, mutta pusikoiden poistaminen ja kaikkien varjostavien puiden kaataminen on aivan turhaa, jopa järjenvastaista. Mutta sitä on varmaankin turha selittää ihmiselle, joka ei halua ymmärtää luonnon kiertokulkua ja vielä oman tonttinsa kupeessa.

Toisaalta sitten taas samainen purnaaja rynnistää pää kolmantena jalkana keväällä kauppaan ostamaan torjunta-ainetta erilaisille pienille ötököille, jotka vioittavat kukkien lehtiä tai imevät kaikki kasvinesteet puutarhan kauneimmasta kukasta.

Käpytikka

Omalla laudallani vierailee mitä erilaisimpia lintuja. Joskus on käynyt närhi koreassa puvussaan, tikka kävi taannoin hakemassa täydennystä ruokavalioonsa, vakivieraisiin kuuluvat punatulkut, tali- ja sinitiaiset, orava. Ikävä puoli on, että auringonkukat putoilevat laudalta ja houkuttelevat hiiriä paikalle. Mutta hiiriä pitää yllä myös naapurin kirsikat, tänä syksynä löytyi useita kirsikansiemenkasoja eri puolilta tonttia kaikista suojaisista kohdista. Ja jos ajattelet, ettei sinulla ainakaan ole pihallasi hiiriä, niin ajattelepa uudestaan. Vaikka olisit siivonnut pihasi viimeistä piirtoa myöten, hiiri löytää suojaa. Auringonkukansiemeniä on meillä löytynyt jopa auton vaihdelaatikon päältä.

Melkein olen jo ryhtynyt vilkuilemaan yötaivaalle, josko siellä näkyisi pöllöjä.

Luomisen tuskaa

Myönnettävä se on - nyt on tyssänyt luovuuden lähde. Suunnittelu ei nyt oikein ota tulta alleen. Puutarhuri siirtyisi talvilevolle, jos siihen olisi mahdollisuus. Taivaalta leijailee hiljalleen lumihiutaleita, jotka hitaasti mutta varmasti peittävät maan kauniiseen lumivaippaan. Puut saa ylleen kauniin puhtaan valkoisen koristelun.. Kasvit lepää ja niin haluaisi levätä puutarhurikin. Nimittäin takaraivossa tikittää jo kevään kiire, puhelin pirisee ja suunnitelmia pukataan pihalle tiukkaan tahtiin, joten nyt olisi levon aika. Vaan pitäisi ponnistaa ja tehdä luvatut suunnitelmat odottaville asiakkaille. Mutta mutta, käsi ei tahdo tarttua kynään, pienet pallurat eivät ilmesty paperille ilman ajatustyötä. Ei, koska aivot eivät halua. Aivot ovat viimeiset yhdeksän kuukautta työstäneet kasveja alituiseen, valinneet sopivia, heittäneet syrjään sopimattomia, valinneet asiakkaille mieleisiä, tutustuneet aina uusiin tontteihin rekisteröiden niiden yksityiskohtia, muistaneet asiakkaiden toiveita, valokuvanneet muistiin tunnelmia, näkymiä, ongelmia. Väsyyhän siinä, takana on pitkä ja sateinen syksy ja kevään valoisuuteen on vielä matkaa. Tässä välissä on hetki hiljaista lumipeitettä, lepoa.

Lepäävätkö puutarhurin aivot talvella? Ei. Ne pohtivat lumen alla piileskeleviä kasveja, katselevat paljaita näkymiä, yrittävät muistaa vastaisuuden varalle, että ei kannata suunnitella näin ja tuohon kannattaa muuten kiinnittää huomiota. Kesällä sitä ei huomaa, kun vehreät kasvit peittävät kaiken alleen. Talven näkymät ovat erilaisia, mutta yhtä tärkeitä kuin kesän näkymät. Puutarhaa ei koskaan kannata suunnitella vain kukkaloistoa ajatellen tai kesäistä puutarhassa oleskelua varten. Puutarha on kuin teatterin lavasteet, tausta, jota vasten talo saadaan näyttämään hyvältä ja viihtyisältä. Kasvein korostetaan kauniita näkymiä, peitetään ikäviä, torjutaan melua ja luodaan mieleistä maisemaa.

Suunnittelun vaikeus

Tässä työssä on haastavaa tietää asiakkaan mieleinen maisema. Omanihan tiedän. Kyselen kyselemästä päästyäni, jotta saisin tietää mahdollisimman tarkoin asiakkaiden toiveympäristöstä. Kysyn hulluntuntuisia kysymyksiä, teknisiä kysymyksiä, käytännöllisiä kysymyksiä... Jokseenkin toisinaan tuntuu, että pääpaino on hulluntuntuisissa kysymyksissä, jos seuraa asiakkaiden ilmeitä. Mutta kaikkein haastavimpia ovat asiakkaat, joilla ei ole ilmeitä ja hyvin vähän mielipiteitä puutarhaan liittyen. Silloin sitä on kuin hukassa, sitä rämpii suossa vailla karttaa lähes tulkoon varmana siitä, että pieleen menee. Miksi? Siksi, että on vaarallista antaa puutarhurille vapaat kädet. Kummallisesti ilmeetön asiakas huomaa omaavansa erilaisen puutarhan kuin naapurit, kiroilevansa erikoisia kasveja listalla, toteuttavansa jonkin tyylinmukaista puutarhaa. Näääh, ei puutarhuri tee niin edes ilmeettömälle asiakkaalle, puutarhuri jarruttelee ja hillitsee himonsa suunnitella jotakin todella näkemisen arvoista vastineena itseään toistaville suomalaispihoille.
Uskallan väittää, että suomalaisilta puuttuu uskallusta. Halutaan hillitä ja hallita, erottua mahdollisimman vähän muista. Sääli, jää niin paljon kaikkea ihanaa näkemättä ja kokematta.

Niin missä tilassa aivoni sitten olisivat, jos kaikki haluaisivat jotakin suurta ja mahtavaa, ja varmasti erilaista kuin naapurilla? Joutuisin haasteen eteen voittaa itseni joka kerta. Tällä hetkellähän hykertelen tyytyväisyydestä, kun asiakas antaa jotkin suuntaviivat vaikka kartanoromantiikan toteuttamiseen, tai japanilaiseen tyyliin... Viimeksi joulukuussa iloitsin, kun sain kutkuttavan välimerellisen tyylin aiheeksi. Valopilkkuja tavallisuuden keskellä.

Punapellava

Ehkäpä vilkaisen netistä muutamia kuvia joistakin ihanista kasveista, luen muutaman rivin jostakin inspiroivasta lehtijutusta ja etsiskelen houkuttelevia puutarhakuvia. Luikertelen työn ääreen ovelasti kiemurtelevaa reittiä, sumuttaen aivot ihanilla kuvilla ja etsien mielen sopukoista luovuuden vimman piirtää asiakkaalle jotain pysäyttävää ja houkuttelevaa.

Puutarhurin talvi osa 1

Jäälyhty vahingossa

Kaunis jäälyhty, eikö? Huvittava positiivinen vahinko tämän puutarhurin pihasta. Ämpäri on jostain kumman syystä ajautunut pihalle takaisin, vaikka syksyllä lokakuussa keräsin kaikki visusti talteen kumolleen kaadettuina. Siellä sadevesiastian kupeessa ämpäri odotti tarvitsijaansa, odotti ja täyttyi sateista, joita kyllä riitti. Tulipa sitten pakkaset ja vesi ämpärissä jäätyi. Löysin jäätyneen ämpärin ja kiikutin sen sisälle kiireen vilkkaa. Ämpärin pohja oli jo uhkaavasti paisunut. Sen verran olen jo oppinut, että rajansa se on venymiselläkin. Viime talvena hajosi yksi sadeveden keräyksessä käytetty iso laastipalju ja yhden peltiämpärin pohja on kohtuullisen kupera (ehjä kylläkin) jäälyhtyjen tekemisen jäljiltä. Napakat pakkaset joulun alla yllätti jäälyhdyn tekijän viime talvena.
Mutta nyt sain säästetty tämän yhden ämpärin ja sain kaupan päällisiksi kauniin lyhdyn.


Talvisiin puutarhurin rutiineihin kuuluu tietysti ne jouluvalot, kynttilät lyhdyissä, ulkotulet, liukumäen tekeminen lapsille, lumisen maiseman ihailu ja ikäviin tietysti lumityöt, mutta ne menettelee, kun samalla ajattelee saavansa hyötyliikuntaa, lapsille riemua liukumäestä ja koirille virikettä palloleikeistä.
Pihasta on iloa kesät talvet.