perjantai 29. huhtikuuta 2016

Pipanoita pihalla

Maanantaina ennen sateita kylvin (heittelin) hevonkakkaa ja kalkkia "nurmikoille".
Hevonkakan pipanat erottuvat vielä monen päivän sadekelien jälkeen "nurmikosta", mutta tykkäsin muuten kyllä enemmän hevonkakasta verrattuna kanankakkaan, koska hajuhaitta oli huomattavasti pienempi. Ja tähän haluan huomattaa, että tässä ei ole takana minkään tuotevalmistajan kanssa käynnissä oleva yhteistyö vaan ihan omat kokeiluni ja ostokseni. 


Tiistaina pohdin valkoista kalkkia katsellessani, että piti sitten uudet valkoiset kylvää, kun talvisista valkoisista on juuri päästy. No, nyt se on kuitenkin melkein hävinnyt näkyvistä.


Yllä kuvassa näkyy etualalla pienen pyöreähköt lehdet, jotka kuuluvat peittokurjenpolvelle. Täytyy sanoa, että sitkeä otus.


Peittokurjenpolvi on jäänyt usein kesäisin rikkakasvien ja metsäkurjenpolven varjoon, viime syksynä yli levitettiin uutta maata, mutta sieltä peittokurjenpolvet vaan nousee. Pitäisiköhän niille löytää joku "arvoisampi" paikka... Joka tapauksessa helppohoitoisimmasta päästä perennoista.


Konnantatarkin on selviytynyt viime kesäisestä siirrosta ja työntää vihreää voimalla. Toivottavasti kukkisi tänä kesänä.


Kohta saadaan raparperipiirakkaa, varsinkin jos sääennusteet lämpimistä säistä pitävät paikkaansa.


Note to myself: istuta syksyllä lisää pikkukurjenpolvia, tänä keväänä ei kuki kuin kaksi.


Ukonhatut ovat myös pistäneet päänsä ulos.


Idänsinililja on ilahduttavasti lisääntynyt pihalla, yhä kyllä olen kateellinen kaikille sinililjaniittyjen omistajille.


Tästä olen erityisen tyytyväinen, sain vihdoin tontin viimeisenkin nurkan kohtuulliseen kuntoon. Kompostit riviin ja epämääräiset multa/sekamaakasat tasoiteltua. Kolmas kompostiastia odottaa vielä siirtoaan tuohon punatiilten viereen.


Kuvaa ottaessani pohdin, että olenko istuttanut kevättähdet joskus tähän vai ovatko lisääntyneet itsekseen.. No kauniita joka tapauksessa.


Pioni nousee rikkakasveista välittämättä, ja tulee jättämään ne varjoonsa ennen pitkää.


Nyt arovuokkokin erottuu paremmin, rikkakasvit eivät enää ole pääroolissa. 


Marjatuomipihlajan puhjennut silmu on kuin pehmoinen tassu, kohta tuosta puhkeaa valkea kukinto.


Vau, apilat ovat itäneet. (Juu, kyllä nuo pienet vihreät pisteet ovat apilantaimia, juuri ja juuri erottuvat hiekanjyvistä.)


Punaherukan silmutkin ovat puhjenneet.


Hellyin kauniille neilikoille, kun taimimyymälän myyjä vakuutti niiden kestävän muutaman asteen pakkasta. Niinä lumisadeöinä nostin kyllä neilikat ja orvokit sisälle.


Näin on pihakierros päätöksessä ja pirteilla orvokeilla toivotan kaikille värikästä vappua.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Taimikatselmus

Katsellaan tänään taimia ja kukkia ikkunoilla.

Viime viikonloppuna ehdin keskittymään taas omiin viljelmiin.
Lauantaina aurinkoisessa säässä kylvin tuoksuhernettä, maissia, kurpitsaa ja elämänlankaa, jotka toin sisälle ikkunalle itämään.


Aitoelämänlanka on todella nopea, viikossa kehittyy kookkaat taimet. Usein kylvän liian aikaisin ja sitten tulee ongelma pituuskasvun kanssa, kiertyy kaikkiin naapurikasveihin tai toisiin elämänlangan alkuihin. Jospa tänä keväänä olin tarpeeksi myöhään liikenteessä.


Raaskupelargonit ovat rehevöityneet ja ruvenneet kukkimaan. Kiitollisia kasvatteja. 


Tämä vaaleanpunainen pelargoni tahtoo kasvaa ja kasvaa, jopa niin, ettei kohta sille mikään ikkuna riitä. Mutta kukan väri on herkän kaunis, siksipä olen välttänyt ajatusta, että katkaisisin pitkän verson.



Honkkelin kanssa samassa astiassa kasvaa pieni alku, joka silloin aiemmin oli lasilyhdyn alla kehittämässä juuria. Kuva täällä.


Istuttiin kuopuksen kanssa eräänä päivänä sohvalla rinnakkain katsellen olohuoneen ikkunasta ulos.
 Kuopus kysyi, että tykkäätkö tosi paljon noista kukista? Tarkoittaen ikkunan peittäviä pelargoneja.
Esitin vastakysymyksen, miten niin? 
Koska niitä on niin paljon, kahdella ikkunalla, virkkoi kuopus.
Joo, tykkäänhän mä, pelargonit ovat helppoja ja nätisti kukkivia.

Kyllä, meillä on paljon pelargonioita, niin paljon, että lapsetkin kiinnittävät siihen huomiota. Pelargonioihin on helppo hurahtaa, olen huomannut ilmiön myös muissa blogeissa. 


Myös jo jonkin aikaa sitten kylvämäni kuukausimansikka on päässyt vauhtiin, pitäisi koulia isompiin ruukkuihin. Lehden muoto on hauska, pieni ja kovin sahalaitainen. 


Kuukausimansikan kanssa samaan aikaan kylvetyt basilikat ovat myöskin hyvässä kasvussa. 



Basilikat ovat vuorostaan lasilyhdyssä, ihan vain siitä syystä, että on hauskan näköinen.

Muuten tämä viikko on ollut kiireinen, joten taimet ikkunalaudoilla saavat kestävyyskasvatusta ja vain vahvimmat selviävät. Ja taas ihminen on välikätenä evoluutiossa. Mielenkiintoinen dokumetti Oikukkaasta evoluutiosta löytyy täältä.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Vihertää, vihertää

Sisällä vihertää omanapuun oksat.


(Niinku ei olis muuten omenapuista tarpeeksi saanut, pitää vielä sisällekin kantaa.)

Mutta tuon kaunis keväinen vihreä, vastustamaton.
 

Sitten bongasin vihertävän punaisen arovuokon. Jep, vaikeasti havaittavissa kuvassa, kuten myös pihalla. (Unohdin siirtäneeni ne tähän.)


Ikävä kyllä rikkakasvitkin ovat jo päässeet vauhtiin, rönsyleinikit ja voikukat levittelevät lehtiään. Vuohenputket työntävät terhakoina lehtiään kohti aurinkoa melkein ensimmäisenä kaikista. Siankärsämöä en sentään lue rikkakasviksi, vaikken sitä kukkapenkkiin olekaan istuttanut.


Sitten löysin rhodojen luota kevätkaihonkukan alkuja.


Ja jättipoimulehden alkuja.


Löytyihän sitä kukkivaakin, meidän pihan ensimmäiset krookukset kukassa. 


Oijoi kevät ja aurinko, ja elämä on aavistuksen kevyempää.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Piiskanpelko

 Sitä voisi kuvitella, että puutarhuri pelkää vesiversoja, niitä pitkiä piiskoja omenapuissa. Näin ajattelin tänään ajellessani kotiinpäin.


Niin paljon paasaan vesiversoista.


Niin paljon yritän niitä välttää eri leikkaustavoin. 


Niin paljon vakuuttelen, että maltilla leikkaaminen on paras tapa.

Tarkemmin ajatellen kyllä, kyllä pelkään vesiversoja. Pahasti piiskoittunutta omenapuuta on vaikea yrittää leikata järkevästi välttäen uusien piiskojen syntyä, ajatuskin saa kylmän hien pintaan. Tunnen suorastaan syyllisyyttä, etten voi tehdä asiakasta tyytyväiseksi siistimällä puuta ajatuksella kerralla kuntoon. Mutta ammattiylpeys ja -taito estää sen. Leikkaamani omenapuu on kuin käyntikortti, sormenjälki tai mainos - puutarhuri kävi täällä. Mielummin asiakas saa rutista sitä, että leikkasin liian vähän kuin jätän jälkeeni huonosti leikatun puun.