tiistai 27. tammikuuta 2015

Aitaamista

Mulla oli tässä joku ajatus takana, mutta sitten katselin kuvia viime kesän reissulta ja se ajatus katosi.

No, joka tapauksessa reissullamme Ruotsin ja Tanskan kautta Saksaan nähtiin paljon pensasaitoja. Tässä vain muutama poiminta. (Alkuun lomalla en ottanut juurikaan kuvia, koska olin, no, lomalla, mutta jonkin aikaa lomaa vietettyäni jaksoin taas miettiä näitä puutarha- ja työasioita ja kuvatakin. Mutta tästä syystä siis matkalta ei ole jumalatonta määrää puutarhakuvia, muita kuvia kylläkin.)




Tämä kuva on Ruotsista, Öölannin Mörbylångasta. Hauska yhdistelmä kiveä ja pensasaitaa. Ja mikä leikkaus, virheetön. :o


Toinen kuva Mörbylångasta, muistaakseni tuo oli marjakuusiaita. Ja taas mikä leikkaus, ja virheetön sekin. Ja mikä tiheys. :o


Saksassa oli todella paljon leikattuja pensasaitoja, mutta tähän poimin kuvan Cuxhavenin Pohjanmeren rannalta, jossa risuja oli käytetty rannalla ehkäpä tuuliesteinä? Tai siis hiekan liikkumisen estämiseksi. Cuxhavenissa paras ranta oli maksullinen, joka tuntui suomalaisittain oudolta.

Pitihän mun sitten kotiin palattua vähän saksia pensaita saksalaisittain.


Koneen vieressä on idänvirpiangervo, jonka leikkasin pyöreään muotoon. Taisin saksia muitakin pensaita.

Viime kesän helteisiä kuvia on paljon mukavampi katsella kuin ikkunasta ulos. Vaikka pidänkin talvesta, silti mielelläni muistelen lämpimän aurinkoisia lomapäiviä.

Onkohan mulla tarpeeks kuvia reservissä, jotta päästään tästä talvesta yli...

perjantai 23. tammikuuta 2015

Miten tämä nyt asiaan liittyy?

Kävelin tänään hevostallin ohi ja mietin yhtä asiakastani. Muistan, kuinka juttelimme hevosista ja yhteisistä tuttavista. Hyvin tyypillinen tilanne asiakaskäynneilläni - "harhaudun" juttelemaan jostain aivan muusta kuin asiasta ja käyntini tarkoituksesta eli puutarhasta.

Voin kuvitella, että moni pohtii, että miten tämä liittyy puutarhasuunnitteluun? No ei mitenkään ja sitten toisaalta hyvin vahvasti liittyy. 
Pelkästään luettelemalla...
Haluan pihalleni: 
  • näkösuojaa
  • alppiruusuja
  • valkoista, sinistä ja violettia
  • terassin
  • kasvimaan
  • vesiaiheen
  • omenapuita
  • vadelmia
  • jnejnejne
... ei päästä kovinkaan hyvään lopputulokseen. Tietenkin nämä yksityiskohdat ovat tärkeitä, mutta millaisia ovat puutarhan käyttäjät, keitä he ovat, montako heitä on, minkä ikäisiä, kokoisia, onko kesämökkiä, innostusta, lemmikkejä, karkailevia lemmikkejä, naapurin lapsia, minkä tyyppisiä leikkejä, innokas maton tuulettaja, pyykinkuivaaja, pyöräilijä, grillaaja, auringonottaja, touhuaja, laiskottelija... loputon lista puutarhan käytön kannalta ratkaisevia asioita. 
Voin olla myös utelias luonteeltani, mutta olen myös kova juttelemaan (kiitos, siitä äidin savolaisille sukujuurille) ja tällä niitänäitä-juttelulla toisaalta skannaan tilannetta suunnittelun kannalta, mutta myös yritän saada kiinni ihmisten persoonasta, jotta saan räätälöityä mahdollisimman sopivan suunnitelman juuri heille.

Ja se käy muuten työstä, skannaaminen. Kaikki, kun eivät ole kovin puheliaita. Mutta ne, joita ei asiaan liittyvä juttelu häiritsee, ajatelkaa se näin: ajattelen asiakasta juuri suunnitelmaa tehdessäni ja vaikutelma, joka asiakkaasta syntyy näkyy ikään kuin paperilla - toisille on helppo suunnitella ja toisille sitten taas ei. Sillä on hyvin paljon vaikutusta olenko saanut kiinni langan päästä tavatessamme. Toisilla on selvät visiot puutarhasta ja toisilla ei, kaikille pitäisi kuitenkin pystyä luomaan oman näköinen puutarha eikä minun mielenmaiseman näköistä.



No miten tämä kuva liittyy juttuun? No ei mitenkään. Tai juuri siksi. Vanhimmaisen ja nuorimmaisen tehtävänä oli ottaa kuvia ystävämme pihasta suunnittelua varten. Pihasta oli kyllä hyvin kuvia, mutta joukossa oli myös tämä, selkeä kokeilukuva, inspiraatiokuva, kun oli kerran annettu kamera käteen. Ja löytyihän sillekin kuvalle käyttöä. ;)

Jutellaan, kun tavataan...

tiistai 13. tammikuuta 2015

Koelaboratorio sen täytyy olla

Pikkuisen mielenvikaista, pohdin, kun kävin varastossa katsomassa pelargoniaparkojani. Kaikenlaiseen sitä ihminen ryhtyy, kun on hurahtanut kasveihin ja puutarhaan. 
Niin siis kyseessä varaston ikkunalla talvetuksessa olevat pelargoniat, tai se mikä niistä on jäljellä. Ehkäpä pitäisi pistokkaita ottaa ja leikata muutenkin. Jo vanhojen lehtien riipiminen auttoi hieman, tai ainakin tuli sellainen olo, että tein jotain parkojen hyväksi pienen kastelun lisäksi.

No, kokeilut johtavat toisinaan hyviin tuloksiin, toisinaan eivät. 



"Valoa kohti" meinaa pelargonia, vaikka pitkin versoin.

Koko kamaluus, hyllyllinen rupsahtaneita pelargoneja. :(

No onneksi tähän kokeiluun ei talous kaadu eikä vielä meidän huushollin muilta varaston käyttäjiltä ole tullut negatiivista palautetta. Tässä kohti voi olla onni, että miesväki ei ole niin estetiikan ystäviä - siis eivät välitä tuon taivaallista kuolleista kasveista. :)

Eilen pohdin ensimmäistä kertaa tänä vuonna, että kohtahan se pamahtaa luukusta siemenkuvastot. Vakavasti pohdin, että ryhdynkö esikasvatukseen lainkaan, olisiko tänä vuonna ikkunalaudat tyhjät? 
Mutta kun...


...mulla on tuo tabula rasa olohuoneen seinällä.
Joulukorttien aika on ohi ja jotain kivaa katseltavaa pitäisi keksiä, mutta tarvitseeko niiden olla siemenpusseja, on toinen kysymys. Ja tarvitseeko niiden kaikkien 32 pyykkipojan roikottaa siemeniä? Kas siinä pulma.

Ja vielä lopuksi palatakseni eiliseen aiheeseen, tässä linkki Iltalehden astetta populistisempi versio allergioista ja mikrobeista.

maanantai 12. tammikuuta 2015

"Heti pesemään kädet"

Kuinka monen äiti on sanonut nuo sanat? Kuinka monesti olet ne itse sanonut? Oliko se sittenkään oikein terveyden kannalta? Ehkä sillä vältettiin vatsataudit, mutta oliko se pyykkivuoren ja ikävän olon välttäminen kuitenkaan oikea ratkaisu?

Nykyään, kun vastaan oman ruokani laittamisen lisäksi neljän muun perheenjäsenen ruoasta, pesen jatkuvasti käsiä. Tuoreessa muistissa on vielä ne joulu-ja tammikuiset vatsatautiviikot muutaman vuoden takaa, jolloin kävimme läpi varmaankin kolme eri vatsatautia. Mutta huomioitavaa oli se, että meistä vain neljä sairasti - vanhin lapsemme ei sairastanut ollenkaan tai oli oireeton ja epäilen sen johtuvan siitä, että hän on lapsistamme se, joka syö eniten sormin ja nuoli pienemmänä lähes kaiken vastaan tulevan. Vaikutusta vastustuskyvyn karttumiseen voi olla myös sillä, että kävimme hänen ollessa pienempi enemmän metsäretkillä ja olimme toisaalta myös nuoria vanhempia, jotka eivät niin stressanneet puhtaudella. Lapsien lisääntyessä ja kasvaessa eipäs-ikään tuli vähemmän lähdettyä metsään.

Välillä olen pohtinut eväiden syömistä silloin parikymppisenä kesätöissä ollessa, hanskat otettiin pois ja tartuttiin leipään käsiä pesemättä eikä todellakaan mitään paperia tai pussia pidetty välissä, kyllä ihan paljaalla mentiin. Ja silloin en sairastanut vatsatauteja. Tuuria? Monta kesää?

Metsäretkillä käsienpesu on enemmänkin viruttelua järvessä, jos sellainen on, ja ravistelua kuivaksi. Kun taas kotona pestään saippualla, lämpimällä vedellä ja kuivataan pyyhkeeseen. No metsässä ollaan lyhyitä aikoja, juomavesi on puhdasta ja niin edelleen. Mutta lapset kiipeilevät kivillä, tutkivat ja kokeilevat, ja ehkä, jos muistetaan, - kädet virautetaan palovesiämpärissä ennen ruokailua. Eli bakteereja kyllä oikein hakemalla haetaan. Kotona niitä vältetään, toiset jopa oikein kovastikin, että siivotaan hullun lailla ja parhaassa tapauksessa pestään antibakteerisilla aineilla. (No, meillä ei siivota antibakteerisilla aineilla, eikä hullun lailla, vaan hyvinkin laiskanlaisesti. ;) 

No se meistä, meidän siivousrutiinit tai metsäretket eivät olleet se juttuni ydin, vaan lauantaina paikallislehdessä ollut artikkeli allergiasta ja ihon bakteerikannasta. Paikallislehden juttua en tähän löytänyt, mutta sama asia on kerrottuna Lääkärilehden sivuilla, johon linkki tästä.

Pohdin artikkelia lukiessani tätä ympäristörakentamista, josta meillä palkintojakin jaetaan. Esimerkiksi olen valinnut vuoden 2013 ympäristörakenteen eli Saunalahden koulunpihan Espoosta.
Kuvahaun tulos haulle saunalahden koulu

Betonia, rajattuja istutuksia, säännönmukaista, suunnitelmallista, siistiä ja kliinistä. Jotenkin kuvaavaa, että juttu löytyy betonialan sivuilta. Ei p#%&e, siis miten tuolla leikitään? Miten hitossa tuolla lisätään lasten luontoyhteyttä? Miten tuo piha tukee mielikuvitusta? Ettekö te näiden suunnittelijat ole lukeneet niitä kaikkia tutkimuksia stressin vähemisestä luonnossa, kiusaamisen vähemisestä luonnontilaisessa koulupihassa? Suosittelen lukemaan kirjan Puisto, puutarha ja hyvinvointi, löytyy mm.Viherympäristöliiton nettikaupasta ja kirjastoista. Kirja panee miettimään ja antaa ahaa-elämyksiä, sen voi lukea vaikkei olisi puutarhasta mitenkään kiinnostunut. 


Ehkäpä ei ihmiset sitten olekaan, varsinkaan länsimaissa, niin kaukana Tom Cruisen tähdittämän Maailmojen sota- elokuvan avaruusolioista, jotka kuolevat lopussa flunssaan. Ainakin kovasti teemme töitä sen eteen, että saisimme bakteerit poistettua. Joku kai sen skenaarion on jo kehittänyt, että aikamme voittajat tulevat olemaan bakteerit tai oikeastaan se taisi olla virukset. Joka tapauksessa pienimmät kaikista. Niin taistelemme kyllä vastaan näitä pienenpieniä valloittajia, mutta ovatko keinomme oikeat, miekkoinamme ovat antibiootit ja hygienia, mutta entä jos mennään liiallisuuksiin?

Eikä pidä unohtaa, että elintapamme ovat muuttuneet, enkä tarkoita ruokavaliota vaan matkustamista ja materian liikettä eli elinympäristöllemme vieraat bakteerit pääsevät helpommin liikkumaan. Eikä eristäytyminenkään ole se ratkaisu, käy kuin sille venäläiselle perheelle, joka eli 40 vuotta eristyksissä.

En tiedä kuinka paljon oikeasti omien lapsieni allergittomuuteen ovat vaikuttaneet meidän elämäntavat, tai meidän koirat, kuinka paljon omat elämäntapani lapsena, tai äitini elämäntavat ennen minua saati lapsieni perimät geenit. Tosin geenien hyviin ja huonoihin vaikutuksiin pystyy vaikuttamaan elämäntavoilla, mutta se on sitten jo epigenetiikkaa........