perjantai 28. huhtikuuta 2017

Aikamoista

Tällä viikolla olen kironnut useampana aamuna tätä kevättä ja säätä. Lähes joka päivä on satanut jotain valkoista taivaalta - rakeita, lunta tai räntää. Toisinaan vettäkin.


Kuva tiistai-aamulta. 🙁 Mun ku piti haravoida.


Toiset, kuten nämä ukonhatut, silti sinnittelee ja uskoo lujasti kesän koittamiseen aikanaan. 


Ikkunalla odottelee koulimista kuukausimansikka. Muutama kaunopunahattukin näkyy rinnakkaisessa purkissa.


Pelargoniat ovat vahvistuneet ja kukkivat jo innokkaasti. 

Tänään on kaunis aurinkoinen ilma, tosin tämäkin saattaa silmänräpäyksessä muuttua räntäsateeksi, sellainen säätila meillä hallitsee nyt. Ei ehdi kyllästyä yhteen säätyyppiin. 😉

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Terveiset Lontoosta



Vietimme pääsiäistä Lontoon vilinässä. Tai olimme osa perinteisillä nähtävyyksillä vilistävää turistijoukkoa. Camden Marketilla meinasi kulku suorastaan pysähtyä, kun väkeä oli niin paljon. Harvoinpa näkee sellaisia väkijoukkoja, Suomessa varsinkaan.

Keskustan ja nähtävyyksien ulkopuolella oli sitten huomattavasti rauhallisempaa, pääsiäinen vaikutti selkeästi kaupungin rauhallisuuteen.


Ja tietenkin ajoimme kaksikerroksisilla busseilla, lähinnä koko ajan ja kaikkialle. Oyster card on aivan lyömätön ja todella kätevä tapa liikkua Lontoossa. Ja citymapper-sovellus ehdoton oikean bussin löytämiseen, ilman sitä pyörisimme varmaankin yhä jossakin päin Lontoota, todennäköisesti eksyksissä.


Enkä tiedä voiko puutarhuri vierailla Lontoossa käymättä Hyde ja Regent's Parkissa. Kuvassa Italialaiset suihkulähteet Hyde Parkissa, kuva napattu matkalla Diana Memorial Playgroundiin.


Brittein saarilla kevät on tietenkin paljon pidemmällä kuin meillä, puissa on lehdet, nurmikkoa leikataan, kirsikkapuut, syreenit, tuomet ja monet muut kukkivat, narsissit ovat jo lopettaneet kukintansa, tulppaanit olivat vuorossa yhdessä sinikellojen (Common bluebell) kanssa. Tuoksukurjenpolvet, kaunokaiset, rauniokilkat ja monet muut perennat kukkivat jo. Kaikki tuo on meillä vielä edessä.


Ehdimme tehdä myös sukulaisvierailun Pohjois-Devoniin, sinne päästäksemme vuokrasimme auton lentokentältä ja jännityksellä ajoimme "väärän" puoleisessa liikenteessä. Apukuskina olin ne toiset valvovat silmät, melkeinpä kuin Hyacinth Bucket - Mind the pedestrian.
 Matkalla Devoniin näimme lampaita, lampaita, lampaita, mäkiä, ruohoa, lampaita, kukkivia kirsikkapuita, lampaita, lampaita, pensasaitaa, sanoinko jo lampaita?


Koska matka Lontoosta Devoniin ei ollut vielä riittävän jännittävä, ajoimme rannalle Woolacombeen kapeita ja mutkaisia teitä myöten. Turistina ei välttämättä tulisi löydettyä tällaiseen paikkaan, mutta onneksi meillä oli matkaoppaana kälyni tyttärensä kanssa.


No paikka oli kyllä mutkaisen matkan arvoinen, maisemat olivat kauniita ja ranta iso ja siisti. Hauskinta oli, että vaikka ei ollut mikään erityisen lämmin, niin brittien rantaelämä oli täydessä käynnissä - toiset pelasivat rannalla, jotkut surffasivat, lapset lutrasivat lätäköissä ja kiipeilivät kallioilla. Tyhjähän ranta oli lämpimään päivään verrattuna, mutta suomalaisen mielestä olisi ollut liian viileä rantapäivälle. Kuva otettu aamulla, jolloin ranta oli huomattavan tyhjä. Päivän ehdittyä pidemmälle taivas selkeni ja ihmisiä tuli jatkuvasti lisää.



Näköalapaikka suojaisaan poukamaan, hauskasti toteutettu penkki. Vain Poirot puuttuu kävelemästä huvilalta toiselle.



Sinne jäi vihreä Devon ja kihisevän kuhiseva Lontoo. Pleasant place, I'll say.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Back in game

No niin. Vihdoinkin. Kipsi on poissa, sairaslomat ohi ja käsi lähes työkunnossa. 
Lähes, koska kipuilee vielä joissakin asennoissa ja toisaalta raskaat nosteluhommat eivät vielä tule kyseeseen. Mutta eteenpäin mennään, lääkärikin ilahtuneesti totesi tarkastuskäynnillä, että hyvinhän se on parantunut ja taipuu.

Mutta kuinka mukava onkaan olla taas kaksi kätinen? Todella mukavaa ja kuinka helppoa kaikki on.

Ja koska olen taas kaksi kätinen, on kylvöjen aika.


Piti kaivaa vanhat siemenpussit esiin ja tietenkin uudet myös.


Ajattelin kokeilla kasvattaa kaunopunahattua siemenestä.


Lisäksi laitoin auringonkukkaa, persiljaa, kuukausimansikkaa, ruohosipulia ja sokerihernettä. Herne on vain versojensa syömistä varten. Kylvöjä tehdessä tuntui, että onpa vähän näitä esikasvatettavia tänä vuonna, mutta sitten rupesin pohtimaan, että näistäkin tulee iso määrä taas, kun tulee koulimisen aika. Mutta murehditaan sitä sitten, sitä paitsi ikuisena optimistina ajattelin, että voihan se kevät olla lämmin ja taimet voi viedä ulos aiemmin. ;)


Tänään on ihana aurinkoinen päivä. Ikkunalaudalla rehottaa jo varastosta tuodut pelargoniat.


Ja nuppukin löytyy.


Tässä verrokkina juuri varastosta tuodut pelargoniat, kurjalta näyttää. Ihmeitä tekee valo, vesi, lämpö ja lannoitteet.


Kävin hakemassa Pirilän kukkatalossa kevään tuntua kukkasipuleista ja huomasin siellä ruukkuneilikoita. Näitä minulla oli viime kesänä terassilla ja oli kyllä sitkeä tapaus, kukki keväästä lumien tuloon asti. Joten tietenkin otin heti matkaani muutaman, tämän voi siirtää ulos piakkoin, koska kestää pientä pakkasta.

Se on kevät ja puutarhuri back in business.❀
(tähän voisi liittää kilpaa auringon kanssa hymyilevän puutarhuri-hymiön, mutta sellaista ei taida olla)

maanantai 13. helmikuuta 2017

Tällaisena aurinkoisena päivänä

kuin tänään tekisi mieli kaivaa sahat ja sakset esiin ja ryhtyä omenapuun leikkaushommiin.


Paitsi ei.


Ranne murtui kolme viikkoa sitten luistellessa, vielä kaksi viikkoa elämää kipsin kanssa jäljellä.

Mutta onpa tässä sairaslomassa puolensakin - ehtii ajattelemaan yhtä ja toista, kun ei voi touhuta jatkuvasti.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Puutarha kuurassa

❄Valkoista. Kevyttä. Kaunista.❄
Talvinen puutarha ♥


Tämä laatikko hässäkkä oli kevytrakenteinen puutarhahylly, jonka päällä oli kesällä pelargoniat. Katselin hyllyä ikkunasta jossakin vaiheessa syksyä ja pohdin, että se pitäisi purkaa talveksi pois. Lopulta päätös oli kuitenkin jättää hylly sinälleen, koska oli hauskannäköinen. Vaan navakka syystuuli tuli ja päätti, että hylly pitää purkaa. Tuuli levitteli laatikot, kukkapurkit sun muut pitkin poikin, josta sitten ne kerättiin tähän kasaan odottamaan kevättä.


Sypressit valoineen ovat piristäneet porraspieliä marraskuun pimeydestä lähtien. Nyt ovat saaneet vielä lisäkseen sokerikuorrutteen.


Pitkään pohdin myös tämän pöytäryhmän pois keräämistä, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että ovat hauskan näköisiä talvellakin omenapuun alla lyhtyineen. Enkä ole katunut, koska näitä katsoessa muistan kesäiset kahvihetket ilta-auringossa.

Vielä ei ole puutarhasuunnitelmia kevääksi, mutta olen jo pohtinut kauden aloittamista ikkunalaudalla herneen- ja valkosipulin versoilla. Ja eilen kävin tarkastamassa pelargonioiden ja oliivipuiden kunnon  varastossa - elossa ovat, jos eivät nyt kuitenkaan elämänsä kunnossa, mutta elossa. Lujasti kuitenkin uskon, että vihertyvät ja versovat taas kevään tullen komeasti, kunhan saavat vettä, valoa ja kanankakkaa. 
                                                                                                     ❄
Nyt kuitenkin vietetään vielä hiljaiseloa ja nautitaan talvesta.❄  ❄

maanantai 9. tammikuuta 2017

Nenä kuurassa

Se vaihtui sitten vuosi. Ja siinä se, miten aion kommentoida uutta vuotta.

Ja sitten muihin aiheisiin.

Pohdin tässä viime viikolla kovilla pakkasilla kasvillisuuden vaikutusta lämpötilaan tai ainakin sen kokemiseen. Viime viikolla satuin valitsemaan kävelylleni hyvinkin viimaisen reitin saadakseni niin harvoin paistavasta auringosta kaiken valon irti.
Koska varjot ovat pitkiä tähän aikaan vuodesta, kävelin pellon halki kulkevaa tietä. Viima kävi ikävästi pohjoisesta ja hiljalleen aloin toivomaan, että peltotie päättyisi ja tulisin kasvillisuuden suojiin.
Pohdin, että mihinkään muuhun aikaan vuodesta ei asiaan tulisi kiinnittäneeksi huomiota, paitsi silloin, kun tuntee nenänsä jäätyvän ja putoavan pois pienestäkin tuulenvireestä eli sellaisilla -20 asteen pakkasilla.
Päästyäni kaiken avoimimman peltoaukean ohi, olin kiitollinen niistä rehottavista pajupuskista ojassa ja siitä, että tie sukelsi sen verran alaspäin, että läheiset asuintalot jäivät korkeammalle ja sain suojaa viimalta.

Tyytyväisenä jatkoin matkaa ja katselin kuusia, jotka loivat pitkät varjot pellon toisesta laidasta. Satuin sitten vilkaisemaan eteenkin päin välillä ja kirosin mielessäni sitä ihmistä, joka oli päättänyt, että ikivanha kuusikko oli saanut lähteä ja jäljellä oli vain hakkuuaukea oksanraatoineen ja myllättyine maineen. Säästääkseni nenääni jäätymiseltä ja putoamiselta käänsin taas selkäni niin hyvin kuin mahdollista viimalle ja pidin hupun syrjästä kiinni nenää suojellakseni.  
Loppumatkan kuljin sitten puiden suojassa ja pakkanen ei tuntunut enää läheskään yhtä kovalta.

Avoimella suojattomalla tilalla on huima vaikutus tuulen liikkeeseen. Jo muutama puu tai pensas hidastaa ilman liikettä ja tuntuu nostavan lämpötilaa muutamalla asteella. Lehdettömillä puillakin on suojaava vaikutus, yllättävää kyllä. Totesin sen kävelylenkilläni.
Kasvillisuus tuulen hidastamisen ohella ohjaa ilmavirtaa, jolloin olemme kasvillisuuden seassa tuulen suojassa.

Tosin ihmisellä on tietyllä tavalla perusluonteessa avoimien paikkojen suosiminen, koska viholliset ja petoeläimet sun muut olivat helpommin havaittavissa aukealla ja samalla puolustamiseen ja puolustautumiseen jäi hieman enemmän aikaa. Linnoitusten ja paaluvarustusten ympäriltä hakattiin puut juuri näkyvyyden takia. Osansa hakkuuaukeaan saattoi tietenkin olla itse paaluvarustuksen rakentamisella ja yleisellä polttopuun tarpeella.
Synkkä metsä voi olla pelottava paikka nykyihmisestäkin, mistä sitä tietää mitä väijyy puun takana pimennossa. Vanhassa kuusikossa kesällä lämpötila maa tasalla on useita asteita viileämpää kuin samaan aikaan aurinkoisessa paikassa. Kuusien varjossa maa pysyy kosteana ja viileänä kovillakin helteillä.

Kummassakin on puolensa, kävellä auringonpaisteessa ja metsässä puiden suojissa, kunhan ne vaihtelevat samallakin kävelylenkillä sen verran, että nenä pysyy päässä.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Jep, täällä vielä ollaan

Ohhoh, onpas edellisestä blogi-päivityksestä vierähtänytkin aikaa.

No, siihen on syynsä, kuten työt, kipeytynyt käsi ja lepotauko.
Toisinaan on myönnettävä tosiasiat, nyt ei enää jaksa. Kroppa rupeaa sanomaan soronoo ja aivot siinä muassa. Nyt on lepuutettu kättä ja päätä tovi, ja ajatukset rupeaa kirkastumaan, alkaa pulpahdella ideoita, suunnitelmia ja intoa. Mukava näin.

Aikansa saa kulumaan esimerkiksi kiveystyömaalla. Alla kuvia roomalaisesta kiveyksestä. Vaikka kuvio oli alkuun haastava, niin pidän lopputuloksesta, vaivansa väärti.

Tälle kiveykselle osui monta kaivoa, toistakymmentä, eli leikkaamista tuli riittämiin.


Palapeli odottaa.


Mielestäni kaivoista tulee siistimmän näköisiä, kun niihin yhdistetään klassikkokivet eli nuo kartionmuotoiset.


Kivet paikoillaan, saumaukset tehty, valmis.


Roomalainen kiveys muodostuu kuudesta 8 cm paksusta ja erikokoisesta kivestä, haasteellinen asentaa verrattuna perustiililadontaan 6 cm kivellä, mutta lopputulos miellyttää silmää ja varmasti pysyy paikallaan.


Roomalaisesta kivestä tehtiin polku, joka ympäröitiin harmaalla laatalla ja klassikkokivillä, nurmikon reunakivet odottavat vielä vuoroaan.

Kyllä nyt kelpaa tepastella kuin roomalaiset konsanaan.

Se alkaa pikku hiljaa olla kesäkausi pulkassa ulkotöiden suhteen, vielä ehtii risut ja lehdet keräämään, jos on oikein nopea, taisivat taas luvata lunta ja pakkasta.