Kauniita syyspäiviä

Kotipihlajan syysväriä

Niin, onhan niitä ollut - sateiden lomassa. Kamera on vain harvoin sattunut mukaan.

Eräänäkin päivänä viime viikolla kävelin koiriemme kanssa kauniissa syyssäässä ja mietin työasioita. No, eihän sitä voi olla tuntematta lämmittävää aurinkoa kasvoillaan ja olla näkemättä värikästä maailmaan ympärillään. Ja toisaalta voi.
Aiemmin olen kummastellut, kun sanotaan, että kävelee katsomatta eteensä. Nyt, kun olen ryhtynyt suunnittelemaan toden teolla pihoja, huomaan itsekin kulkevani toisinaan näkemättä eteeni. Tai näkökenttä on kaventunut ja aivot hakevat aktiivisesti näkemästään ratkaisua ongelmatilanteisiin. Kivi, pensas, puu, pihalaatta tai puutarhanmuotoilu voi ratkaista jonkun ärsyttävästi suunnittelutyötä hidastavan kohdan tai voi toimia pohjaideana koko suunnitelmalle. Kyllähän sitä saa ideoita lehdistä ja kirjoista, mutta jotenkin ideat pulpahtavat nopeammin, jäävät paremmin mieleen ja tuntuvat paremmilta, kun idean saa ulkona todellisessa maisemassa. Kuva on kaunis katsella, mutta passiivisempi.

Valitsen mielelläni kävelyreittini vaihtelevasti. Toisinaan valitsen mahdollisimman aurinkoisen reitin, että voi nauttia valosta ja lämmöstä mahdollisimman paljon. Toisinaan valitsen rauhallisen puistossa tai metsässä kulkevan reitin, kun tarvitsen rauhoittavaa ja rentouttavaa kävelylenkkiä. Joskus tekee mieli kulkea ihmisten joukossa vilkkaassa liikenteessä ja katsella muita ihmisiä. Koirat eivät valita, aina yhtä innolla lähdössä mukaan. Vaikka koirien mielestä parasta on juosta vapaana haistelemassa metsäntuoksuja, silti lenkki kuin lenkki on aina kuin lottovoitto.

Metsäinen ulkoilureitti

Välillä valitsen kulkureittini sen mukaan, minkälaiseen pattitilanteeseen olen suunnittelussa joutunut. Väljään asuttuja vanhoja omakotitalopihoja, uudisrakennusalueita uusine tai keskeneräisine pihoineen, ahtaammin rakennettuja omakotitalopihoja, puistoja, lampia, jokia, puroja, metsäisiä polkuja - monenlaista maisemaa löytyy. Toisinaan kävelen katselemassa kasvillisuutta, mietin minkäkokoiseksi mikäkin kasvi kasvaa ja miten paljon sille on varattava tilaa.

Niin, mieleen voi ehkä hiipiä epäilys, että kuljeskelen lähiympäristössä kuin paraskin kriitikko. Mutta kaukana siitä. Jokainen puutarhan omaava tietää, ettei puutarhakasvien sijoittelu ole helppoa ja  miten paljon pitää nähdä vaivaa ylläpitämiseen. Kasvillisuus yllättää - ruusupensas kasvaa kituliaisesti olevinaan optimaalisessa paikassa. Pienet kituliaiset lehdet, toukkien rei'ittämät, korkeus 50 cm kertovat kuitenkin muusta kuin optimaalisesta kasvupaikasta. Jossakin toisessa paikassa sama ruusu hipoo kahta metriä, lehtiä on paljon, toukista ei tietoakaan, kukintakin on vailla vertaansa ja kasvupaikka voi olla muuta kuin oppikirjoissa sanotaan. Parhaatkaan hoitotaidot ja -ohjeet eivät takaa parasta lopputulosta.

Rantakukka Kankurinpuistossa 

Tottakai sitä ihastelee toimivia, kauniita ja tulijaa houkuttelevia pihoja. Mutta tätä työtä tehdessäni olen huomannut, että kaikki eivät halua valtaisaa kasvivalikoimaa pihalleen. He ovat tyytyväisiä muutamaan puuhun, pariin pensasryhmään ja minimaaliseen kukkapenkkiin. Piha voi tuntua paljaalta suunnittelijan silmissä, mutta minkäs teet.

Sitä paitsi, mikä minä olen arvostelemaan toisten puutarhoja? Omalla pihallani rehottaa rikkakasvit ritirinnan perennojen kanssa, kasvimaa jäi kevätkiireiden jalkoihin ja olen tehnyt muutamia omintakeisia ratkaisuja kasvien sijoittelussa. Ei, ei kannata keskittyä mahdollisiin virhekohtiin vaan nähdä ne hyvät puolet, joita voisinkin sitten oman tonttini osalta luetella pitkän liudan ja perustelut päälle.