Pikapiipahdus Versaillesiin

Kyllähän me piipahdettiin Versaillesin puutarhassakin, kun kerran Pariisissa oltiin.

Ai miksi piipahdettiin? No jaa. Itse palatsi ei siinä väentungoksessa vetänyt puoleensa ja osa puutarhaa oli kielletty koirilta, joka siis sattui olemaan mukana. 

Siispä kävimme siinä osassa puutarhaa, jossa koirat oli sallittuja. Ja sekin läpi kävelyssä oli ihan riittävästi hommaa.

Versaillesin palatsin ja puiston tieltä on alunperin puretttu kolme kylää. Luin sen Puutarhataiteen historia- kirjasta vuosia sitten ja sen jälkeen olen sitä monta kertaa pohtinut - miltä tuntuisi menettää kotinsa, koska maan kunkku haluaa rakentaa itselleen maallista valtaansa korostavan huushollin. Voipi olla, että pikkuisen tulisin kitkeränkatkeraksi. Ja toisaalta päättyihän nekin kunkkujen karkelot, kun kansa sai tarpeekseen.

Mutta on se mykistävä, valtavan kokoinen, mittasuhteet ovat jotain aivan käsittämätöntä näin suomalaisesta näkökulmasta - meillä täällä linnat ja linnoitukset eivät ole edes näiden palatsien ja linnojen metsästysmajojen kokoisia. Tästä Le Grand Canalilta on kolme kilometriä palatsille, tuo matka on saatu kyllä hyvin hävitettyä, tuohon matkaan mahtuu heittämällä puutarhurin kotikaupungin keskusta.

Le Grand Canalin ympärys mitta on 5,5 kilometriä, siinä saa jo kunnon lenkin kun kävelee tuon ympäri. Tuolla altaan veden sameudessa uiskenteli jotain kalojakin, jotka nekään eivät olleet mitään pientä kokoluokkaa.

Puukujanteen loppupäätä ei edes näy, niin pitkä se on.

Hauskoja muotoonleikattuja marjakuusia, kuin hoviväkeä.

Erikoinen tapa tukea puu.

Ja tuolla puukujanteen päässä pilkottaa palatsi.

Näitä palatsien puutarhoja kiertäessä tuli mieleen, että ovathan ne vähän tylsiä, suoraviivaisia, järjestelmällisiä ja yllätyksettömiä, kaikessa älytön koko luokka. Eipä ihme, että puutarhasuunnittelu sai näiden viivottimella vedettyjen puutarhojen jälkeen luonnonläheisemmän muodon.

Kiertäessä palatsin puutarhaa matkalla takaisin autolle tuli vastaan tämä koristeellinen ovi, joka on patinoituneenakin kaunis, ja köynnös, olisiko wisteria, pehmentää muuria ja tekee ovesta kutsuvan.

No tulipahan käytyä äimistelemässä suu ammollaan ja jalat pakottaen, ehkä toisella kerralla voisin tutustua palatsiin ja sitä seuraavalla kerralla muotopuutarhaan ja muihin puutarhan osiin, sen verran suuri on Versailles.

Kuka sitä pakkasia jaksaa?

Keskitytään tänäänkin johonkin muuhun kuin tähän kotimaiseen puutarhaan, karkoitetaan kylmää toisella kohteella helteisestä Pariisista, puistosta nimeltä Parc Floral de Paris.

Tänne ajaiduimme aivan sattumalta, etsimme kartalta mukavaa paikkaa, jossa kävellä ja katsella ympärilleen. Ajoimme autolla läheisimpään isolta puistolta näyttävään paikkaan. Satuimme siis Vincennes palatsin puistoon, josta löytyi urheilukenttiä, pyöräilijöitä, tenniskenttiä, ihmisiä piknikillä ja lopulta törmäsimme Parc Floralin suuriin kirjaimiin. 

Ja puutarhurihan ei voi vastustaa mitään, missä luvataan jotain kukkaista. 

Parc Floral de Paris löytyy siis Pariisin liepeiltä, chateau de Vincennes vierestä. Tässä  linkki puiston sivuille.

Kostean ilman alan kasveille oli tehty tällainen kasvupaikka, jossa sumutettiin vettä aina tasaisin väliajoin. 

Kivetty kulkuväylä oli tehty pienistä kivistä.

Kosteikkokasvit olivatkin kukan keskiosa.

Näitä kivitöitä ei voi kuin ihailla, kuin myös kekseliäisyyttä. 

Tästä en tiedä mikä on, mutta mieleeni tuli jostain syystä apteekki, hyllyillä oli kuitenkin kukkaruukkuja.

Yhtäkkiä tultiinkin puiden suojasta suurelle aukiolle, jossa oli polkuja, kukkaistutuksia, paljon nurmikkoa ja paljon ihmisiä eväsretkellä...

..ja taideteoksia, sellaisia nämä kai on..

.. esiintymislava ja iso lampi...

... lisää polkuja tai oikeastaan kävelyteitä..

...lisää taideteoksia...

... ja lisää polkuja ja kukkaistutuksia..

ja hauskuutta lapsille.

Törmäsihän siellä tuttuihinkin, tässä Pinus sylvetris eli meillä tutummin metsämänty.

Kun jatkoimme ison aukion jälkeen kulkua eteenpäin, tuli vastaan kaunis japanilainen puutarha. Ja aika pysähtyi, tajusin siinä seisoessani, mitä olin lukenut japanilaisesta puutarhasta - ne ovat tehty katsottavaksi ja ne ovat pienoismaisemia luonnosta. Tätä japanilaista puutarhaa olisi voinut katsella vaikka kuinka pitkään.

Askeleet automaattisesti hidastuivat ja puutarhaa tahtoi silmäillä vähän joka puolelta, yksinkertaisesti kaunis.

Ja sitten tuli vastaan portaat, vähän ihmettelin minne ne veisivät, mutta...

...niistä avautuikin näköala. Nurmikosta näkee, että on kuivaa ja kuumaa.

Vasemmassa reunassa olevien puiden takaa pilkottaa esiintymislava. 

Nämä kivipatsaat on tehty noppakivistä, pohdin vain miten ne on saatu pysymään noin. Hauskoja joka tapauksessa.

Harvoin satuimme vastaikkain suomalaisten kanssa tällä kolmen viikon reissulla, mutta juuri tässä portilla kuulin jonkun puhuvan suomea. :)

Niin, että löytyy sieltä Pariisista muutakin vihreää ja mykistävää kuin Versailles.

"Pariisin taivaan alla..."

Häädetään tänään pakkasta kuvilla Pariisista tai oikeastaan Saint-Maur-des Fossésista, joka kuuluu Pariisin esikaupunkialueisiin.

Kuvat siis viime kesän automatkalta, joka kulki pitkin poikin Eurooppaa.

Näin suomalaisittain ja tällä 3000 kilometrin välimatkalla Hyvinkäältä Pariisin on yksi ja sama, onko Saint-Maur-des-Fossés tarkalleen Pariisia vai ei, matka Pariisin keskustaan oli 10 kilometriä ja taittui nopeasti RER-junalla, asemalle talolta oli muutama satametriä.

Tänään kuvissa vuokratalomme piha. Taloa vuokratessa ja ilmoitusta lukiessa tuntui paljolta luvata puutarhallinen talo Pariisin liepeiltä. Skeptikkona ajattelin, että minkälainen puutarha voi olla 150 neliössä ja Pariisin väentiheydellä.

Mutta yllätyin iloisesti perille päästyäni.

Matka alkaa talon portilta, josta johti kivetty polku takapihalle. Kuvan vasempaan laitaan jää talon pääovi ja oikealla puolella on korkea aita tai muuri.

Muurista kasvoi kaunis köynnös, jossa oli todella jykevä runko. Muurilla oli reilusti korkeutta, varmasti yli kaksimetriä, joten portista saapuessa oli kuin omassa maailmassaan.

Tässä näkymä portille, joka sekin oli korkea ja komea. Tämä kulkuväylä oli kuin salatusta puutarhasta.

Takapiha ei ollut yhtä rehevä, tilaa oli selkeästi haluttu jättää pelaamisellekin. En tiedä onko joskus kapeaa tuloväylää mahtunut kulkemaan autolla, koska pihalla oli myös autotalli, joka nyt toimii varastona. Talon omistaja toivoi, että vuokralaiset kastelisivat hänen lukuisia kesäkukkiaan ja tarvittaessa myös nurmikkoa. Talo on kaiketi vuokralla vain kesäaikaan ja omistaja itse asuu talossa talvisin. 

Pienelle pihalle oli saatu useampi istuskelupaikka, tuossa taaimmaisella penkillä oli mukava istuskella helteisen päivän päätteeksi ilta-auringossa. Päivisin ei paljon tehnyt mieli auringossa oleskella, lämpötila kun kohosi 36 asteeseen jo varjonkin puolella. 

Mielestäni on hyvä idea noudattaa puukalusteissa samaa värimaailmaa, vaikka taisivat olla eriparia.

Vesipiste oli nostettu jalustalle ja mielenkiintoiseksi yksityiskohdaksi.

Ja vielä itse talo takapihalta nähtynä. Kivetyille portaille oli hauska tulla illalla tai lähes yöllä vilvoittelemaan ja kuuntelemaan sirkkojen siritystä ja kaupungin ääniä. 

Jostain luin aikoja sitten, että suomalaiset ovat karsinakansaa, että pihat aidataan ja ollaan kukin omissa karsinoissaan. Sen jutun kirjoittaja ei ole tainnut käydä Helsinkiä etelämpänä. Näillä Euroopan matkoilla olen huomannut, että siellähän sitä vasta aidataan ja korkeilla aidoilla, jokainen haluaa yksityisyytensä. Täällä Suomessa taitaa 120 cm korkea aita olla aika maksimikorkeus, sen ylittävät tarvitsevat sitten jo poikkeuslupia tai hyvää sopimista naapureiden kanssa.

Tässä talossa pidin aidatusta pihasta, jossa sai olla omissa oloissaan, väenpaljoudessa sai sitten kulkea ja olla lähestulkoon kaikkialla muualla.

Tosin ennen pitkää muurit rupeavat ahdistamaan ja pihalta haluaa päästä pois, ulkomaailmaan kävelemään. Puutarhabongailu ei vain oikein onnistunut, koska kaikki pihat ovat enemmän tai vähemmän aidattuja ja meille ehkä vieraana ajatuksena, että yksityispihatkin olivat jo portilta lukittuja.

Jäin kaipaamaan lähileipomoiden joka-aamuisia tuoreita patonkeja ja iltaisin kuuluvaa puheensorinaa, kun perheet illastivat pihoillaan. Joltakin pihalta kuuluu  muutamana päivänä myös kanojen kotkotusta. Eikä siinä lämmössäkään mitään vikaa ollut.

Vuoden viimeiset

Viimeisiä hetkiä viedään vuodesta 2015 ja tässä vuoden viimeiset jorinat ja kuvat.

Tänä aamuna bongasin kävelylenkillä nämä puuntaimien tuet. Ihmettelin sitä, miksi tukikepit oli jätetty noin pitkiksi suhteessa sidoskohtaan ja alaoksiin, ja miksi sidokset on tehty muovinauhalla. 

Pakko tunnustaa: yksi ensimmäisiä ajatuksia oli, että tätä se on kiire, osaamattomat istuttajat, suuret rakennusyhtiöt ... ja muuta yleispätevää mutinaa. Seuraava ajatus oli, että piruko minä mikään vihervalvoja olen...

... sitä paitsi heti muutama metri eteenpäin oli oikeaoppisesti katkaistut tukikepit ja tukisidokset tehty tervanauhalla. Mikä lie syynä, viivästynyt työmaako, lähestynyt talvi aiheuttanut istutuskiireet vai unohtaminen. Ei ole yksi tai kaksi työmaata, jossa istutusaikataulut kusee rakennustöiden viivästymisen takia ja seuraavat istutusurakat painavat päälle ... Nimimerkillä Kokemusta on.

Ne ensin nähdyt tukikepit pisti silmään, koska sojottivat niin epäsiistin oloisesti. Ja tämän ammatin haittapuolia on, että tulee katseltua ympäristöä jatkuvasti, istutukset kiinnostaa, kuten myös kivityöt, eikä puutarhurin aivojen ympäristöskanneria noin vain sammutetakaan. Yleensä on kyllä siten, että  

tulee katseltua ympärilleen siksi, että keksisi ideoita tai oppisi jotain uutta - utelias ideoiden kerääjä ennemminkin olen kuin takakireä kriitikko.

No, kaippa hyö tiettee mittee tekköövät, kuten mummo sanoisi, jos eläisi.

Vihdoin saatiin pakkasia ja ihan pieni määrä luntakin. Lyhdyn kuvasin muuta ilta sitten, kun oli saanut laseihinsa kauniit kuurankukat. 

Pian ryhdytään ottamaan vastaan paukkuen tulevaa uutta vuotta, puutarha-ajatuksiin palataan sitten ensi vuonna, heips.

Joulusta ja tuoksuista

*******************************************************************************

"Piparin tuoksua, tonttujen juoksua,

siinäkö joulu on?

Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta,

siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle,

lapselle ja aikuiselle.

Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. 

Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi,

siinäkö joulu on ?

Lapsenko juhlaa, paljon kun tuhlaa,

siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle,

lapselle ja aikuiselle.

Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan."

*******************************************************************************

Jukka Salmisen joululaulu Joulu saapuu jokaiselle ja tästä

lapsikuoron esittämänä.

Kuulin tämän joululaulun ensimmäisiä kertoja, kun joku meidän lapsista kävi ensimmäistä luokkaa. Laulua harjoiteltiin koulun joulujuhlaa varten. 

Laulun sanat suorastaan vihlaisevat, varsinkin kun monena jouluna on ollut aivan puhki siitä kaikesta siivoamisesta, järjestämisestä, huseeraamisesta, kestitsemisestä, pörräämisestä ees sun taas. Toisinaan olen aloittanut joulustressin jo hyvissä ajoin, hyvä ettei lokakuun puolella, marraskuussa viimeistään. Ei puhettakaan mistään "otan kupin glögiä ja maistelen juuri leipomiani pipareita ja nautiskelen saapuvasta joulusta." -tunnetta tai tunnelmaa. Ensinnäkin en pidä glögistä, mutta tuoksu on aivan ihana, kuten myös pipareissa. Toisekseen tarvitseeko sitä joulunodotusta aloittaa kahta kuukautta etukäteen? No ei.

Mutta jotain valmisteluja joulu vaatii, että se tuntuu joululta ja erilaiselta kuin arki.

No meillä se on helppo toteuttaa tekemällä siivous, ihan perussiivouskin riittää, sen verran sottaista sakkia ollaan. Muutama päivä sitten, kun mietiskelin ääneen joulusiivousta esikoinen tokaisi, että: "Miksi? Meillähän on jo siistiä". (Olin tehnyt pikasiivouksen vieraita varten muutamaa päivää aiemmin.) Niinpä tarvitseeko joulusiivous vetää ihan överiksi? Siivota niin, että aatonaaton iltana v*tuttaa kuin pientä oravaa. Juuei, kun vähempikin riittäisi.

Joulun must have-jutut ovat ainakin hyasintit, niistä saa hauskoja asetelmia, mutta tuoksu on tärkein.

Hyasintteja kylvän ympäri taloa, tosin tänä vuonna pystyin rajoittamaan hyasinttiostokset vain viiteen yksilöön (lukuun ei oteta sitä, jonka 8-vuotias valitsi omaan huoneeseensa - kiiltävään paperiin paketoituun pinkillä tähdellä ja kimmelteella koristeltuun hyasinttiin, joka suorastaan kutsui tyttöä luokseen).

Joulukuusi on toinen tärkeä asia, sen lisäksi, että on kaunis, niin tuoksu on lumoava. En voisi hankkia joulupuuksi pihtaa, vaikka onkin varisematon. Pihta kun ei tuoksu.

Tuoksut ovat oman joulutunnelmani muodostumiselle tärkeimpiä, koska varmaankin paistaisin pipareita, vaikka pienenkin määrän, että saisin piparin tuoksun taloon. On hyvä, että lapset tykkäävät glögistä ja se tuoksu leviää joulukuun alusta lähtien ympäri taloa.

Joku sanoi pitävänsä kinkun tuoksusta. Huh, siitä en pidä. Meillä kinkunpaisto on siirretty aaton vastaisesta yöstä aatonaaton vastaiseen, että paiston haju ehtii hälvetä. Haju saa minut suorastaan pahoinvoivaksi. 

Mutta aina joulumieli ja -rauha ei laskeudu itselleni, vaikka kuinka olisi puitteet kunnossa. Lopulta joulu on asenne ja päänsisäinen juttu - joulu tulee joka vuosi, hössötyksellä tai ilman, kalenterissa se aina kuitenkin on.

Enemminkin ulkoisten puitteiden miettimisen ja ressaamiseen sijaan pitäisi miettiä sisäisiä puitteita - antaako sisäinen maailman joulun saapua.

Nimenomaan pitäisi. On sitten eri asia onnistuuko se, ja voihan sitä saada stressin siitäkin, kun yrittää olla stressaamatta.

Joka tapauksessa toivotan kaikille:

"Kun ne ovat niin pieniä.."

Kyse on kasvien koosta taimena ja täysikasvuisena. Tämä tuli mieleeni, kun pienet kuusiaidan taimeni saivat naurut osakseen tyyliin - näkösuoja muka.

Helposti tapahtuu arviointivirhe, kun pienenpientä tainta ollaan ostamassa ja sitten myöhemmin istuttamassa. Harvoin tulee varattua riittävästi tilaa täysikasvuiselle kasville, kun taimi on aivan onneton. Seuraavat kuvaparit osoittavat joidenkin peruskasvien kokoeron istutusvaiheessa ja vuosien jälkeen.

Kuvien talon harjakorkeus on 7,4 metriä ja jokaisen kasvin ja taimen etäisyys talon sokkelista on 2 metriä, talon vieressä seisovan henkilön pituus on 1,8 metriä.

Alla olevassa kuvassa on hahmoteltuna pihasyreenin taimi, josta kasvaa kolme metriä korkea ja lähes yhtä leveä pensas.

Yhtä suureksi kasvavat esimerkiksi jasmikkeet, hortensiat, aronia (leikkaamattomana), pähkinäpensas, hermepensaat, heidet, vuorimännyt, marjakuuset, onnenpensaat ja kuusamat.

Alla kuvassa omenapuu. Täysikokoinen omenapuu on suhteellinen käsite, koska voi kasvaa huomattavasti suuremmaksikin kuin on totuttu, niin latvuksen leveydeltään kuin rungon paksuudeltaan ja korkeudeltaan. Tyypillisesti meidän suomalaisista puutarhoista löytyy noin 50- vuotiaita omenapuita. Mutta vanhempiakin löytyy, 100-vuotiaskaan omenapuu ei ole täysi mahdottomuus. Tässä nyt sellainen keskimääräinen kotipuutarhan useita kymmeniä vuosia kasvanut omenapuu, jonka kasvua on ohjattu leikkauksin ja oksien taivutteluin. Jos pituuskasvua ei rajoiteta leikkauksin, omenapuu voi kasvaa 6 - 8 metriä korkeaksi.

 Kuvan omenapuun kokoisia voivat olla 20-vuotiaat kirsikka-, päärynä- ja luumupuut. Samaa koko luokkaa ovat koti-, ora- ja tuomipihlajat, kultasateet, mongolian- ja tataarivaahtera.

Alla puolestaan esimerkkinä sateenvarjojalava. Riippapuista täytyy muistaa, että ne eivät kasva enää korkeutta, taimivaiheen rungon korkeus on täysikasvuisen riippapuun korkeus. Leveyttä puolestaan kertyy reilusti niin rungolle kuin latvuksellekin, latvuksen halkaisija voi olla 5 metriä.

Sateenvarjojalavaa vastaavia ovat riippapihlajat, riippajalava, rautatienomenapuu ja kyynelkoivu.

Riipparaita ja riippahernepensas jäävät huomattavasti pienemmiksi.

Sitten se kuusi. Kuvassa metsäkuusi muutaman vuoden ikäisenä taimena ja toisessa useita kymmeniä vuosia kasvaneena noin 15 metriä korkeana ja 7 - 8 metriä leveänä. Kuusi voi kasvaa 20 - 30 metriä korkeaksi ja ikää voi kertyä 400 vuotta.

Kuusen kaltaisia suuria puita ovat koivut, männyt, pihdat,  vaahterat, tammet, saarnet, jalavat, saarvivaahterat ja lehmukset.

Edellä mainittuja puita pienempiä (5- 10 m) ovat haavat, hevoskastanja, kanadantuija, pilarituija, jalopähkinät, hopeasalava, tuomet ja pilvikirsikka.

Niinpä - ne istutusetäisyydet eivät ole vedetty hatusta, vaan ne ovat kokemuksen tuomaa varmuutta.
Mutta peli ei ole vielä menetetty, jos pieni taimi on erehdyksessä tullut istutettua liian lähelle taloa, tietä tai muuten liian ahtaaseen paikkaan, sen voi siirtää vielä muutamankin vuoden jälkeen. Isohkoja puita ja pensaita pystyy myös siirtämään, mutta se täytyy tehdä koneella ison juuripaakun varmistamiseksi. Kastelu on myös todella tärkeää isojen kasvien siirroissa.
Täyskasvuisia isoja puita ei siirrä enää kuin moottorisaha-avusteisesti uuninpesään.