Häädetään tänään pakkasta kuvilla Pariisista tai oikeastaan Saint-Maur-des Fossésista, joka kuuluu Pariisin esikaupunkialueisiin.
Kuvat siis viime kesän automatkalta, joka kulki pitkin poikin Eurooppaa.
Näin suomalaisittain ja tällä 3000 kilometrin välimatkalla Hyvinkäältä Pariisin on yksi ja sama, onko Saint-Maur-des-Fossés tarkalleen Pariisia vai ei, matka Pariisin keskustaan oli 10 kilometriä ja taittui nopeasti RER-junalla, asemalle talolta oli muutama satametriä.
Tänään kuvissa vuokratalomme piha. Taloa vuokratessa ja ilmoitusta lukiessa tuntui paljolta luvata puutarhallinen talo Pariisin liepeiltä. Skeptikkona ajattelin, että minkälainen puutarha voi olla 150 neliössä ja Pariisin väentiheydellä.
Mutta yllätyin iloisesti perille päästyäni.
Matka alkaa talon portilta, josta johti kivetty polku takapihalle. Kuvan vasempaan laitaan jää talon pääovi ja oikealla puolella on korkea aita tai muuri.
Muurista kasvoi kaunis köynnös, jossa oli todella jykevä runko. Muurilla oli reilusti korkeutta, varmasti yli kaksimetriä, joten portista saapuessa oli kuin omassa maailmassaan.
Tässä näkymä portille, joka sekin oli korkea ja komea. Tämä kulkuväylä oli kuin salatusta puutarhasta.
Takapiha ei ollut yhtä rehevä, tilaa oli selkeästi haluttu jättää pelaamisellekin. En tiedä onko joskus kapeaa tuloväylää mahtunut kulkemaan autolla, koska pihalla oli myös autotalli, joka nyt toimii varastona. Talon omistaja toivoi, että vuokralaiset kastelisivat hänen lukuisia kesäkukkiaan ja tarvittaessa myös nurmikkoa. Talo on kaiketi vuokralla vain kesäaikaan ja omistaja itse asuu talossa talvisin.
Pienelle pihalle oli saatu useampi istuskelupaikka, tuossa taaimmaisella penkillä oli mukava istuskella helteisen päivän päätteeksi ilta-auringossa. Päivisin ei paljon tehnyt mieli auringossa oleskella, lämpötila kun kohosi 36 asteeseen jo varjonkin puolella.
Mielestäni on hyvä idea noudattaa puukalusteissa samaa värimaailmaa, vaikka taisivat olla eriparia.
Vesipiste oli nostettu jalustalle ja mielenkiintoiseksi yksityiskohdaksi.
Ja vielä itse talo takapihalta nähtynä. Kivetyille portaille oli hauska tulla illalla tai lähes yöllä vilvoittelemaan ja kuuntelemaan sirkkojen siritystä ja kaupungin ääniä.
Jostain luin aikoja sitten, että suomalaiset ovat karsinakansaa, että pihat aidataan ja ollaan kukin omissa karsinoissaan. Sen jutun kirjoittaja ei ole tainnut käydä Helsinkiä etelämpänä. Näillä Euroopan matkoilla olen huomannut, että siellähän sitä vasta aidataan ja korkeilla aidoilla, jokainen haluaa yksityisyytensä. Täällä Suomessa taitaa 120 cm korkea aita olla aika maksimikorkeus, sen ylittävät tarvitsevat sitten jo poikkeuslupia tai hyvää sopimista naapureiden kanssa.
Tässä talossa pidin aidatusta pihasta, jossa sai olla omissa oloissaan, väenpaljoudessa sai sitten kulkea ja olla lähestulkoon kaikkialla muualla.
Tosin ennen pitkää muurit rupeavat ahdistamaan ja pihalta haluaa päästä pois, ulkomaailmaan kävelemään. Puutarhabongailu ei vain oikein onnistunut, koska kaikki pihat ovat enemmän tai vähemmän aidattuja ja meille ehkä vieraana ajatuksena, että yksityispihatkin olivat jo portilta lukittuja.
Jäin kaipaamaan lähileipomoiden joka-aamuisia tuoreita patonkeja ja iltaisin kuuluvaa puheensorinaa, kun perheet illastivat pihoillaan. Joltakin pihalta kuuluu muutamana päivänä myös kanojen kotkotusta. Eikä siinä lämmössäkään mitään vikaa ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti