Nenä kuurassa

Se vaihtui sitten vuosi. Ja siinä se, miten aion kommentoida uutta vuotta.

Ja sitten muihin aiheisiin.

Pohdin tässä viime viikolla kovilla pakkasilla kasvillisuuden vaikutusta lämpötilaan tai ainakin sen kokemiseen. Viime viikolla satuin valitsemaan kävelylleni hyvinkin viimaisen reitin saadakseni niin harvoin paistavasta auringosta kaiken valon irti.

Koska varjot ovat pitkiä tähän aikaan vuodesta, kävelin pellon halki kulkevaa tietä. Viima kävi ikävästi pohjoisesta ja hiljalleen aloin toivomaan, että peltotie päättyisi ja tulisin kasvillisuuden suojiin.

Pohdin, että mihinkään muuhun aikaan vuodesta ei asiaan tulisi kiinnittäneeksi huomiota, paitsi silloin, kun tuntee nenänsä jäätyvän ja putoavan pois pienestäkin tuulenvireestä eli sellaisilla -20 asteen pakkasilla.

Päästyäni kaiken avoimimman peltoaukean ohi, olin kiitollinen niistä rehottavista pajupuskista ojassa ja siitä, että tie sukelsi sen verran alaspäin, että läheiset asuintalot jäivät korkeammalle ja sain suojaa viimalta.

Tyytyväisenä jatkoin matkaa ja katselin kuusia, jotka loivat pitkät varjot pellon toisesta laidasta. Satuin sitten vilkaisemaan eteenkin päin välillä ja kirosin mielessäni sitä ihmistä, joka oli päättänyt, että ikivanha kuusikko oli saanut lähteä ja jäljellä oli vain hakkuuaukea oksanraatoineen ja myllättyine maineen. Säästääkseni nenääni jäätymiseltä ja putoamiselta käänsin taas selkäni niin hyvin kuin mahdollista viimalle ja pidin hupun syrjästä kiinni nenää suojellakseni.  

Loppumatkan kuljin sitten puiden suojassa ja pakkanen ei tuntunut enää läheskään yhtä kovalta.

Avoimella suojattomalla tilalla on huima vaikutus tuulen liikkeeseen. Jo muutama puu tai pensas hidastaa ilman liikettä ja tuntuu nostavan lämpötilaa muutamalla asteella. Lehdettömillä puillakin on suojaava vaikutus, yllättävää kyllä. Totesin sen kävelylenkilläni.

Kasvillisuus tuulen hidastamisen ohella ohjaa ilmavirtaa, jolloin olemme kasvillisuuden seassa tuulen suojassa.

Tosin ihmisellä on tietyllä tavalla perusluonteessa avoimien paikkojen suosiminen, koska viholliset ja petoeläimet sun muut olivat helpommin havaittavissa aukealla ja samalla puolustamiseen ja puolustautumiseen jäi hieman enemmän aikaa. Linnoitusten ja paaluvarustusten ympäriltä hakattiin puut juuri näkyvyyden takia. Osansa hakkuuaukeaan saattoi tietenkin olla itse paaluvarustuksen rakentamisella ja yleisellä polttopuun tarpeella.

Synkkä metsä voi olla pelottava paikka nykyihmisestäkin, mistä sitä tietää mitä väijyy puun takana pimennossa. Vanhassa kuusikossa kesällä lämpötila maa tasalla on useita asteita viileämpää kuin samaan aikaan aurinkoisessa paikassa. Kuusien varjossa maa pysyy kosteana ja viileänä kovillakin helteillä.

Kummassakin on puolensa, kävellä auringonpaisteessa ja metsässä puiden suojissa, kunhan ne vaihtelevat samallakin kävelylenkillä sen verran, että nenä pysyy päässä.

Jep, täällä vielä ollaan

Ohhoh, onpas edellisestä blogi-päivityksestä vierähtänytkin aikaa.

No, siihen on syynsä, kuten työt, kipeytynyt käsi ja lepotauko.

Toisinaan on myönnettävä tosiasiat, nyt ei enää jaksa. Kroppa rupeaa sanomaan soronoo ja aivot siinä muassa. Nyt on lepuutettu kättä ja päätä tovi, ja ajatukset rupeaa kirkastumaan, alkaa pulpahdella ideoita, suunnitelmia ja intoa. Mukava näin.

Aikansa saa kulumaan esimerkiksi kiveystyömaalla. Alla kuvia roomalaisesta kiveyksestä. Vaikka kuvio oli alkuun haastava, niin pidän lopputuloksesta, vaivansa väärti.

Tälle kiveykselle osui monta kaivoa, toistakymmentä, eli leikkaamista tuli riittämiin.

Palapeli odottaa.

Mielestäni kaivoista tulee siistimmän näköisiä, kun niihin yhdistetään klassikkokivet eli nuo kartionmuotoiset.

Kivet paikoillaan, saumaukset tehty, valmis.

Roomalainen kiveys muodostuu kuudesta 8 cm paksusta ja erikokoisesta kivestä, haasteellinen asentaa verrattuna perustiililadontaan 6 cm kivellä, mutta lopputulos miellyttää silmää ja varmasti pysyy paikallaan.

Roomalaisesta kivestä tehtiin polku, joka ympäröitiin harmaalla laatalla ja klassikkokivillä, nurmikon reunakivet odottavat vielä vuoroaan.

Kyllä nyt kelpaa tepastella kuin roomalaiset konsanaan.

Se alkaa pikku hiljaa olla kesäkausi pulkassa ulkotöiden suhteen, vielä ehtii risut ja lehdet keräämään, jos on oikein nopea, taisivat taas luvata lunta ja pakkasta. 

Puutarhakatsaus

Keväällä omenapuiden hurjan kukinnan aikaan kysyttiin tuleeko niitä omenia kukintaa vastaava määrä. Ja nyt siihen voi vastata, että tulee. Meidän omenapuuvanhus juuri ja juuri jaksoi kantaa taakkansa.

Ainakin meillä satoa rajoittaa muumiotautiset ja rupiset yksilöt, joita tuntuu olevan enemmän kuin aiempina vuosina. 

Pohdiskelin viikonloppuna, mikä pitää omenat puussa sellaisella myrskytuulella kuin lauantainakin oli. Toiset kun tippuu ilman pienintäkään tuulenvirettä. Sen tiedän, että omenapuu ja marjapensaat pudottavat raakileita ihan vain helpottaakseen taakkaassa ja raakileiden harvennus myös kasvattaa jäljelle jäävien kokoa.

Nyt pitäisi vain kerätä pudonneet omenat pois, varsinkin tautiset. Saisi sitten terveemmän sadon ensi vuonna.

Ja sitten projekteja.

Lomalla sain idean, että nyt teen meidän pihalle vesiaiheen. Jep.

Valitsen paikan, check.

Hankin suihkulähdepumpun, check.

Kaivan ylös perennat, check.

Kaivan montun kahdelle ämpärille, check.

Virittelen putouksen ja suihkulähdepumpun toimintaan, check.

Testaan toiminnan, check.

Maisemoin melkein kokonaan (kivet loppui), check.

Havaitsen vuotokohdan, check.

Loma loppuu, check.

Projekti vaiheessa, check.

Eli vesiputoukseni odottaa, että minulla olisi aikaa ja motivaatiota paneutua.

Ja syypää ajan puutteeseen ovat tietenkin työt. Loman viimeisenä päivänä katselin puutarhaani pienellä haikeudella ja ajattelin sen jäävän oman onnensa nojaa, koska en ehdi ja jaksa tehdä sille mitään. Tylsää toisaalta. Toisaalta sitten taas mukava, kun aikaa on, niin voi toteuttaa omia päähänpistoja omassa puutarhassa omin luvin omassa tahdissa. Onneksi meillä on viime vuosina ollut pitkät syksyt, joten puutarhurikin ehtii panostaa myös omaan pihaan.

Työauton takakontti näyttää pullauttaneen pihalle kasallisen rojuja. Osa tavaroista matkaa seuraavalle työmaalle, kunhan auto tulee huollosta.

Sitten jotain kauniimpaa.

Kuten tämä tarhakultapiisku.

On näköjään kärpästen sun muiden hyönteisten suosiossa, itse pidän tuosta kesäisen keltaisesta väristä. 

Pyykkiä kuivumaan laittaessa huomasin leimujen olevan perhosten suosiossa, hyvä niin.

Työmaalla istutin kukkivia punatähkiä ja nehän vasta kutsuivatkin perhoset kesteihin.

Viljelykset tuottavat huonosta hoidosta huolimatta satoa. Porkkana näyttää hyötyneen toisen viljelylaatikon lisäämisestä toisen päälle, multatila kasvoi huomattavasti.

Tästäkin kohdasta saa kuvan, kun auto on huollossa. Viime syksynä tehty kivimuuri ja portaat ovat pysyneet paikoillaan routimatta ja kuunliljat ovat myös selviytyneet kaltoin kohtelusta (nostin ne ylös autopaikan tieltä ja joutuivat odottamaan maahan pääsyä jonkin aikaa).

Kuva on otettu portilta päin, eli voi päätellä, että auto antaa hyvän näkösuojan kadulta päin keinulle. Nyt ei pääse päiväunille huomaamattomiin ohikulkijoilta.

Kesä kääntyy uhkaavasti kohti syksyä, mutta vielä on hyvää aikaa istuttaa ja möyriä puutarhassa, työsäät nimittäin ovat otolliset, ei tarvitse kastella, ilma on viileä, mutta puutarhatöitä tekemällä pysyy lämpimänä. Ja sellaisina aurinkoisina sateettomina päivinä kuin tänään, niin mitäpä muuta sitä tekisikään. Pitää vain hoitaa pari työasiaa pois tieltä...

Tarkastuskierros

Aikamoinen tuo pioniunikko. Kaunis, mutta sikiävä. Kylvin viime vuonna pioniunikkoa yhteen viljelylaatikoista. Tänä vuonna ei tarvinnut, koska pioniunikko oli kylvänyt itsensä viime kesän jäljiltä. Keväällä laatikossa oli paljon pieniä taimia, tai siis kaikkialla laatikon lähettyvilläkin oli pioniunikon taimia, jotka sitten kitkin pois. Joku tolkku se pitää olla itsekylväytymiselläkin.

Kukinto on kyllä kaunis.

Kaikki nyt nousevat pioniunikot ovat viime vuotisten jälkeläisiä, näköjään tasapuolisesti nousee kaikenvärisiä.

Samettikukat ovat suorastaan villiintyneet. Istutin samettikukkia hyötykasvien kanssa sekaisin, koska jostain luin, ettei lehtokotilot oikein pidä voimakastuoksuisista samettikukista. Sopii minulle.

Edes sateiset päivät eivät ole tehneet hallaa samettikukalle.

Toiveissa kurpitsa, kukintoja ainakin löytyy. Paljon riippuu loppukesän säistä tuleeko ja millaisia kurpitsoja.

Aitoelämänlangan kukinto on erikoinen, kuvissa sen värit toimivat kuin taika ikään kuin kukassa ei loppua tai pohjaa olisikaan, niin hyvin on liukuvärjätty. Ehkä pölyttäjätkin tuntevat samoin, katsovat elämänlangan pohjattomaan kukkaan ja tuntevat pakottavaa vetoa kukan pohjalle. Ja kas, pölytys on hoidettu.

Porkkanat rehottavat, toivotaan, että kasvattavat myös itse porkkanaa eikä pelkästään naatteja. 

Oltiin puutarhatarkastajan kanssa yhteisellä kierroksella. Todettiin muun muassa, että maissit ovat kasvaneet loistavasti ja viljelykset voivat hyvin ja rehevästi. 

Mikäs on tarkastellessa.

Työkavereita?

Mulla on hoitokohde, jossa on kanoja. Täysin taajama-alueella, omakotitalotontilla. Kanat olivat siellä jo viime kesänä tepastelemassa.

Voi kuvitella äimistykseni, kun olin viime kesänä menossa tekemään kitkentähommia ja vastaani tupsahtaa kana tai oikeastaan kolme. Alkuun kanoja ei edes tajunnut, kun etsiskelivät matoja pensaiden kätköissä.

Kunnes löin kuokkani maahan, siinä vaiheessa kanat tajusivat, että "Hei, tämän kanssa kannattaa kaveerata". Itse asiassa kitkentä oli vähän haastavaa, kun ei ehtinyt nyppiä rikkakasveja pois, kun kanannokka oli mullan seassa jo, toisinaan nokka osui myös mun sormille. 

"Kanoja kiinnostaa kuokka ja sen esiin kaivamat madot"

Hassuja asioita sitä havaitsee, kun hetken seurailee tilannetta. Esimerkiksi,

kun kanat kuulivat talon oven aukeavan rupesivat kaikki kolme kovin tervehtimään ulostulijaa kotkottamalla. 

Tai kun pihalle tulee joku, niin tulevat juoksujalkaa vastaan.

Tai kanoillakin on pääkana, hierarkia on tärkeä, aina välillä pääkanalta sai kurmootusta, jos joku sattui viemään hänen paalupaikan.

Kanat syövät hämähäkkejä, mutteivät muurahaisia.

Puutarha on kuin pommin jäljiltä, kun kanat kuopsuttavat.

Toisaalta hauskoja työkavereita, siinä saa puutarhuri kunnioitusta, kun kaivelee matoja kanannokan saataville.

Toisaalta ikäviä, kun kanankakkaa on aivan joka paikassa eivätkä malta odottaa matojen etsintävuoroaan, vaan ovat samalla kuopalla, jossa itse kuoputtaa.

Pohdin myöskin, että miten puutarha muokkautuu kanojen käsittelyssä, toisaalta lannoittavat, toisaalta penkovat juuristot paljaiksi. Siinä on kuorikatteet hyvin levällään. 

Joka tapauksessa kanan kotkotus on hauskaa kuunneltavaa ja olen yllättynyt, miten sosiaalisia ne ovat ja mielenkiintoista seurailla niiden touhuja. 

Vähän erikoisempia työkavereita.

Kesä ja kukkaset

Olohuoneen ikkunalla tuoksuu rippijuhlia koristanut pionin kukka maljakossa, hurmaava tuoksu. Tuoksusta nauttiessani pohdin, että nyt täytyy lähteä pihalle taltioimaan kukintaa.

Tämä pionini on hassu, ensimmäisinä vuosinaan kukki koko valkoisena, lisäsin yhtenä syksynä juuriston päälle maata ja seuraavana kesänä kukki osittain pinkkinä. Kuva valkoisena tästä. Ja kuva pinkkinä tästä. Noita vanhoja kuvia vertaamalla huomaa, että on taas kääntymässä kohti valkoista, tosin en tiedä pidänkö valkoisesta kuitenkin enemmän.

Pelargoniat. Pidin niitä pitkään mummon kukkina, kunnes värivalikoima laajeni ja hurahdin pelargonioihin. Ja mitenkään vähäisenä innostajana ei voi pitää sitä, että niitä voi talvettaa ja kevättalvella haasteena nostaa ikkunalle virkoamaan talven koitoksista.

Sisäänkäynnin istutukset yksi pelargonia, muratti, laventeli ja oliivipuu. Laventelikin on puhjennut kukkaan.

Oliivipuiden osalta melkein luovuin jo toivosta, että olivat talven aikana kärsineet liikaa. Jouduin leikkaamaan todella paljon pois kuivia oksia, jolloin näytti, ettei niihin jää mitään, ainakaan niin paljon, että niitä voisi näytille laittaa. Mutta kesä on virkistänyt, terhakampi yksilö on jo katseen kestävä ja heikommassa hapessa ollutkin on tehnyt lehtiä vaikka kuinka. Heikommassa hapessa olleen oliivipuun osalta surutyö oli vielä kesken ulostuonnin yhteydessä, joten siirsin sen odottamaan omenapuun alle kerätäkseni siitä pois valkoiset kivet ja muutenkin istutuksen "purkamista". No, koska en ole sieltä nopeimmasta päästä näissä poisheittoasioissa tai pihalla oli niin paljon muita projekteja kesken, ehti oliivipuu tehdä paljon uusia kirkkaanvihreitä lehtiä odotellessaan eli poisheittäminenhän olisi ollut mitä hulluinta.

Sitten perennoihin, olen mieltynyt tähän rauniokilkkaan, herkän kauniit kukat ja kuivuuden kestävyys hyvä, ei taida olla kasvupaikkansa valaistusolosuhteidenkaan suhteen kovinkaan nirso. Ostin kolme tainta, joista jokaisen laitoin hieman erilaiseen paikkaan. Juu, älä teen niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon, eli ei osteta niitä taimia vain ostamisen ilosta ja ripotella sinne tänne. :P Ei kun tämä onkin taas tällainen testilaboratoriojuttu. 

Viimeksi taisin juuri harmitella kuolleita kurjenmiekkojani. Ja kuinkas muuten, muutaman vuoden pohdiskeltuaan joku istuttamistani kurjenmiekoista puhkesi kukkaan. :) Lajikeen nimeä en enää muista, tai saattaisi löytyä jostain varastojen kätköistä, jos oikein rupeaisi etsimään, mutta nyt iloitsen vain kukkivasta kurjenmiekasta.

Isotöyhtöangervo, vakiokuvattava. Tämä kertoo ja määrittää kesän vaiheen tämän puutarhurin päässä. Eilen katselin naapurin kukintaansa aloittelevaa jasmiketta ja pohdin, että jotenkin en pysy nyt mukana tässä kesässä, vauhti on niin huimaava. Olen jotenkin tottunut, että töyhtöangervo kukkii heinäkuussa ja nyt ollaan vielä reilusti kesäkuun puolella. Puutarhurin päässä kesä on pidemmällä kuin kalenterilaskullisesti.

Jättipoimulehti ponnistaa rikkakasvien joukosta sitkeästi.

Kanadanvuokon kuvittelin siirtäneeni pois tästä, mutta niin vain kukkii vanhalla paikallaan, muttei uudella, liekö olen kitkenyt rikkakasvina pois. (Voiko ammattilaiselle käydä niin? :/ )

Kurpitsa on kasvattanut jo isot lehdet kuivuudesta huolimatta, kastelu oli alkuun heikonlaista, mutta onneksi luonto korjasi asian ja losotti vettä kiitettävästi monen päivän ajan.

Keväällä pieniltä ja onnettomilta näyttäneet peittokurjenpolvet ovat terhakoituneet ja kukkivatkin kauniisti. 

Samoin on tarhakurjenpolven laita, ilmeisesti monille muille perennoilla paha talvi ei ollut paha kurjenpolville. Tosin neidonkurjenpolvi ei ole tehnyt kuin pienet lehdet eikä kuki tänä vuonna ollenkaan, pohdiskelin sen siirtämistä muualle pois tarhakurjenpolven rehevän kasvun tieltä.

Kukkia kyllä löytyy niille, jotka haluavat juhannuksena kerätä kukkia tyynyn alle sen seitsemän vai onko se yhdeksän. Vai liekö varmempi tapa se niityllä alasti kirmailu... No kukat kuuluvat joka tapauksessa juhannukseen ja kesään, tyynyn alla, maljakossa tai kirmaillessa. :)

Kukkia ja näkymiä

"Kun taas on aika auringon

uskon siinä taikaa on.

Mä sulle taitan kukkasen.

kun vastaan juokset nauraen.

Ja tanssipaikan suuntaan päin

näin lähdetään me käsikkäin.

Sun naurus tarttuu ihmisiin

ja uskon jälleen haaveisiin..."

Yllä oleva laulu rupesi soimaan mun päässä, kun otin auringossa kylpevästä juhannusruususta kuvaa. Sama laulu laulettiin koulun kevätjuhlassa viime viikolla, pohdin silloin, että laulun sanoittaja on kiteyttänyt jotain niin keskeistä suomalaisen kesämielestä. Vähän saman lailla kuin nyt keväällä telkkarissa pyörinyt mainos, jossa katse pidetään viiden vuorokauden säässä, koska talvi voi yllättää koska tahansa.

Jepjep, kesä on ehkä lyhyt, mutta tänä keväänä meitä on hellitty lämmöllä, joten monet sellaiset kasvit ovat jo puhjenneet kukkaan, jotka normaalisti kukkivat vasta juhannuksen tietämillä tai sen jälkeen. Mietin tässä yhtenä päivänä kukkivia lupiineja katsellessani, että jos helteet jatkuisivat, kaikki kukkisivat hirveällä rytäkällä jo juhannukseen mennessä. Mitä sitten loppukesästä katseltaisiin, mikä silloin kukkisi?

Toisaalta helteiden kääntöpuolena on kuivuus, jouduin kastelemaan viime syksynä istuttamiani pensaita, vaikka yleensä nyt jo pärjäisivät omillaan. Olen yrittänyt hankkia takuuvarmoja perennoja itselleni, jotka pärjäisivät taistelussa rikkakasveja ja heitteillejättöä lähentelevää hoitoa vastaan. Ja kuvassa oleva rauniokilkka taitaa olla sellainen, on jo levinnyt istutuskoostaan huomattavasti. Monen kiroamaa viiruhelpiä istutin myös, juuri siksi, että toiset kiroaa sen lähes rikkaruohoksi, niin kova se on leviämään. Jospa se sitkeydellään selviäisi tässä kukkapenkissä, ilmeisesti talvi vei kurjenmiekkani eikä niinkään huono hoito.

Tässä näkymä meidän ovelta pihakeinulle päin, seisoin eteisen ikkunassa katselemassa pitkän aikaa aamulla ulos. Näkymä miellytti silmää ja rauhoitti mieltä, eilen tuossa oli vielä vanha kiuas (kyllä kiuas), joten lyhtyä ja kukkapenkkiä ei nähnyt. Eilen myöskin ajoin nurmikon ja vaihdoin pelargonin kuumuudesta kärsineiden orvokkien tilalle. Pohdin siinä seistessäni, että kylläpä voi mieltä ilahduttaa siisti leikattu nurmikko ja muutamat istutukset. Kuvasta ei näy kunnolla ukonlaukat vasemmalla ja laventeli yhdessä oliivipuun kanssa portaalla oikealla.

Hyöty- ja kukkatarhani ylhäältä nähtynä. Harsot peittävät alleen porkkanaviljelmät sekä maissit että retiisit. Huomasin myöskin, että kukkatarhassani on tällä hetkellä tyven hetki, mikään ei kuki - pioni, päivänkakkarat ja tarhakurjenpolvet vasta odottelevat vuoroaan.

Näkymä ylhäältä toiselle puolelle taloa, samaan johon näkyi ovelta otetussa kuvassa. Itseäni miellyttää reunustettu kukkapenkki ja kenttäkivirykelmä. Peräkärry voisi olla jossain muualla, mutta tarvitsen sitä jatkuvasti, niin siinä se jököttää. Vähän samoin kuin jatkuvassa liikkeessä olevat puutarhatyökalut, joiden on parempi olla jatkuvasti saatavilla.

Tänä keväänä olen jaksanut panostaa enemmän omaan puutarhaanikin, kitkenyt, istuttanut, siirtänyt kasveja paikasta toiseen, kastellut ja siistinyt. Aina on joku projekti meneillään ja aina on joku juttu, jota haluaa kokeilla tai idea, jonka haluaa toteuttaa... viime aikoina olen haaveillut vesiaiheesta, näinkin Riihimäen Sydänmaan taimiliikkeessä myllynkiveen tehdyn vesiaiheen ja ryhdyin pohtimaan mistä sellaisen myllynkiven saisin, paikan olen jo valinnut.