Olohuoneen ikkunalla tuoksuu rippijuhlia koristanut pionin kukka maljakossa, hurmaava tuoksu. Tuoksusta nauttiessani pohdin, että nyt täytyy lähteä pihalle taltioimaan kukintaa.
Tämä pionini on hassu, ensimmäisinä vuosinaan kukki koko valkoisena, lisäsin yhtenä syksynä juuriston päälle maata ja seuraavana kesänä kukki osittain pinkkinä. Kuva valkoisena tästä. Ja kuva pinkkinä tästä. Noita vanhoja kuvia vertaamalla huomaa, että on taas kääntymässä kohti valkoista, tosin en tiedä pidänkö valkoisesta kuitenkin enemmän.
Pelargoniat. Pidin niitä pitkään mummon kukkina, kunnes värivalikoima laajeni ja hurahdin pelargonioihin. Ja mitenkään vähäisenä innostajana ei voi pitää sitä, että niitä voi talvettaa ja kevättalvella haasteena nostaa ikkunalle virkoamaan talven koitoksista.
Sisäänkäynnin istutukset yksi pelargonia, muratti, laventeli ja oliivipuu. Laventelikin on puhjennut kukkaan.
Oliivipuiden osalta melkein luovuin jo toivosta, että olivat talven aikana kärsineet liikaa. Jouduin leikkaamaan todella paljon pois kuivia oksia, jolloin näytti, ettei niihin jää mitään, ainakaan niin paljon, että niitä voisi näytille laittaa. Mutta kesä on virkistänyt, terhakampi yksilö on jo katseen kestävä ja heikommassa hapessa ollutkin on tehnyt lehtiä vaikka kuinka. Heikommassa hapessa olleen oliivipuun osalta surutyö oli vielä kesken ulostuonnin yhteydessä, joten siirsin sen odottamaan omenapuun alle kerätäkseni siitä pois valkoiset kivet ja muutenkin istutuksen "purkamista". No, koska en ole sieltä nopeimmasta päästä näissä poisheittoasioissa tai pihalla oli niin paljon muita projekteja kesken, ehti oliivipuu tehdä paljon uusia kirkkaanvihreitä lehtiä odotellessaan eli poisheittäminenhän olisi ollut mitä hulluinta.
Sitten perennoihin, olen mieltynyt tähän rauniokilkkaan, herkän kauniit kukat ja kuivuuden kestävyys hyvä, ei taida olla kasvupaikkansa valaistusolosuhteidenkaan suhteen kovinkaan nirso. Ostin kolme tainta, joista jokaisen laitoin hieman erilaiseen paikkaan. Juu, älä teen niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon, eli ei osteta niitä taimia vain ostamisen ilosta ja ripotella sinne tänne. :P Ei kun tämä onkin taas tällainen testilaboratoriojuttu.
Viimeksi taisin juuri harmitella kuolleita kurjenmiekkojani. Ja kuinkas muuten, muutaman vuoden pohdiskeltuaan joku istuttamistani kurjenmiekoista puhkesi kukkaan. :) Lajikeen nimeä en enää muista, tai saattaisi löytyä jostain varastojen kätköistä, jos oikein rupeaisi etsimään, mutta nyt iloitsen vain kukkivasta kurjenmiekasta.
Isotöyhtöangervo, vakiokuvattava. Tämä kertoo ja määrittää kesän vaiheen tämän puutarhurin päässä. Eilen katselin naapurin kukintaansa aloittelevaa jasmiketta ja pohdin, että jotenkin en pysy nyt mukana tässä kesässä, vauhti on niin huimaava. Olen jotenkin tottunut, että töyhtöangervo kukkii heinäkuussa ja nyt ollaan vielä reilusti kesäkuun puolella. Puutarhurin päässä kesä on pidemmällä kuin kalenterilaskullisesti.
Jättipoimulehti ponnistaa rikkakasvien joukosta sitkeästi.
Kanadanvuokon kuvittelin siirtäneeni pois tästä, mutta niin vain kukkii vanhalla paikallaan, muttei uudella, liekö olen kitkenyt rikkakasvina pois. (Voiko ammattilaiselle käydä niin? :/ )
Kurpitsa on kasvattanut jo isot lehdet kuivuudesta huolimatta, kastelu oli alkuun heikonlaista, mutta onneksi luonto korjasi asian ja losotti vettä kiitettävästi monen päivän ajan.
Keväällä pieniltä ja onnettomilta näyttäneet peittokurjenpolvet ovat terhakoituneet ja kukkivatkin kauniisti.
Samoin on tarhakurjenpolven laita, ilmeisesti monille muille perennoilla paha talvi ei ollut paha kurjenpolville. Tosin neidonkurjenpolvi ei ole tehnyt kuin pienet lehdet eikä kuki tänä vuonna ollenkaan, pohdiskelin sen siirtämistä muualle pois tarhakurjenpolven rehevän kasvun tieltä.
Kukkia kyllä löytyy niille, jotka haluavat juhannuksena kerätä kukkia tyynyn alle sen seitsemän vai onko se yhdeksän. Vai liekö varmempi tapa se niityllä alasti kirmailu... No kukat kuuluvat joka tapauksessa juhannukseen ja kesään, tyynyn alla, maljakossa tai kirmaillessa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti