Puutarhurin pihalla

Lähdin tässä muutama päivä sitten auringon innoittamana kitkemään esiin nousseita rikkaruohoja siitä tontin osasta, jossa maa on jo sula ja kasvu alkanut. Intopinkeänä kaivoin ylös rönsyleinikkiä, koiranputkea ja voikukkaa.

Lehtien alta kaiveltu ketoneilikka

Mutta, mutta voikukkia repiessäni rupesin pohtimaan, että hullua kitkeä nämä pois. Lapset tekevät niistä seppeleitä ja keräävät ruokaleikkeihinsä voikukista tarvikkeet. Rönsyleinikki on ihan hauska kukkiessaan. Koiranputki on kova leviämään, mutta jokavuotinen viherkatteeksi joutuminen on vähentänyt kasvustoa huomattavasti. Joku viisas on muistaakseni selittänyt sen siten, että juuristo köyhtyy vuosi vuodelta, koska kasvi ei saa lakastuttuaan ravinteita takaisin juuristoon talteen, kun maanpäälliset osat katkaistaan kesäkaudella. No niin on käynyt, kohta joudun siirtymään jonkun toisen koiranputkiviljelmille viherkatteen haussa.

Siirryin pöyhimään viimevuotista tomaatin ja maissin kasvatuspaikkaani, johon olin syksyllä haravoidessa heittänyt kerroksen puunlehtiä. Vaan sielläpä teki töitä hitaasti ja kohmeisesti jo madot, joten luovutin pikkuisen pahimpia lehtiliiskaantumia pöllyteltyäni ja jätin loppu homman ammattilaisille.

Sitten siirryin repimään nurmikkoa pensaiden juurelta, että pensasalusta pysyisi edes jotenkin heinättömänä. Ja toisaalta haluaisin lisätä niittykasvillisuutta ja vähentää nurmikkoa.
Pensasalustoja kitkiessäni päähäni pälkähti, etten kitke niitä kesäisin, koska siellä kasvaa harakan- ja kissankelloja, joten eiköhän jätetä sikseen.

Siinä vieressä syksyiset lehdet olivat kerääntyneet lautareunuksen ja nurmikon väliseen paljaaseen kohtaan kasalle. Ensin vetäisin haralla oikein reippaasti lehtiä pois tieltä ja alta paljastui pieniä päivänkakkaran taimia. Ja muistin - niin tosiaan olen kylvänyt tähän kuivaan kohtaan sinne tänne erilaisia niittykasveja viime ja edellissyksynä. Että eiköhän anneta päivänkakkaroille kasvurauha, tuumin.

Mitenkäs sitten marjatuomipihlajan alusta? Komeasti mustalla mullalla, suikeroalpi siinä vähän aluillaan. Nyppäsin muutaman heinän pois ja katselin, että jopas on suikeroalpissa isot lehdet, että noinko paljon sitä olen viime vuonna lannoittanut. Ei, ei se sitä ollut. Muistin, että pihalla kasvaa jos jonkin näköistä luonnonvaraista tädykettä ja tämä taisi olla niistä rohtotädyke. Ja sulassa sovussa siinä vieressä nurmitädyke. Eihän niitä voi kitkeä, jää kauniit siniset kukat näkemättä sitten kesällä.

Kukkasipulituppaita

Lopulta siirryin mansikkapenkkiä siivoamaan. Sieltä pitää selkeästi riipiä vanhat kuivat lehdet pois ja kitkeä rikkakasvit. Mansikkapenkki tosin on niin vanha jo, että pitäisi uusia. Ehkä tänä kesänä. Kunhan vain keksin mihin tontin osaan teen uuden. 

Niinpä, ehkäpä pitäisi ensin pohtia ja sitten vasta huhkia. Näinköhän olen tehnyt itseni toimettomaksi tällä puutarhahoidon idealogiallani.

Kitkentä vauhtini siis hiipui, ja rupesin katselemaan ympärilleni etsiskellen kevään merkkejä. Ja löysin lisää kukkasipuleita. Kuvassa olevat kukkasipulituppaat ovat vuoden takaisia pääsiäiskukkia. Puutarhurilla se on joulu monta kertaa vuodessa, kun unohtaa mitä on minnekin puutarhan kolkkaan kätkenyt. Toiset harrastaa geokätkeilyä, minä kätkeilen puutarhaan.