keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Puutarhurin talvi osa 1

Jäälyhty vahingossa
Kaunis jäälyhty, eikö? Huvittava positiivinen vahinko tämän puutarhurin pihasta. Ämpäri on jostain kumman syystä ajautunut pihalle takaisin, vaikka syksyllä lokakuussa keräsin kaikki visusti talteen kumolleen kaadettuina. Siellä sadevesiastian kupeessa ämpäri odotti tarvitsijaansa, odotti ja täyttyi sateista, joita kyllä riitti. Tulipa sitten pakkaset ja vesi ämpärissä jäätyi. Löysin jäätyneen ämpärin ja kiikutin sen sisälle kiireen vilkkaa. Ämpärin pohja oli jo uhkaavasti paisunut. Sen verran olen jo oppinut, että rajansa se on venymiselläkin. Viime talvena hajosi yksi sadeveden keräyksessä käytetty iso laastipalju ja yhden peltiämpärin pohja on kohtuullisen kupera (ehjä kylläkin) jäälyhtyjen tekemisen jäljiltä. Napakat pakkaset joulun alla yllätti jäälyhdyn tekijän viime talvena.
Mutta nyt sain säästetty tämän yhden ämpärin ja sain kaupan päällisiksi kauniin lyhdyn.


Talvisiin puutarhurin rutiineihin kuuluu tietysti ne jouluvalot, kynttilät lyhdyissä, ulkotulet, liukumäen tekeminen lapsille, lumisen maiseman ihailu ja ikäviin tietysti lumityöt, mutta ne menettelee, kun samalla ajattelee saavansa hyötyliikuntaa, lapsille riemua liukumäestä ja koirille virikettä palloleikeistä.
Pihasta on iloa kesät talvet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti