torstai 2. heinäkuuta 2015

Puutarhassa

Keskikesään käännytään, mutta monet juhannuksen tietämillä kukkivat kukat aloittelevat vasta nyt.


Juhannusruusu on vasta päässyt vauhtiin, ja juhannuksesta on jo kaksi viikkoa.


Keväällä siirretty konnantatarkin on työntänyt tähkämäisen kukintonsa ja rehottaa muutenkin oikein mukavasti omenapuu alla.


Viime kesänä kylvetyt ja taimettuneet kaunokaiset ovat tänä kesänä ryhtyneet kukintaa, itse asiassa kukinta on kestänyt jo monta viikkoa.


Tarhakurjenpolvi yllätti täysin, siis siitä tuli aikamoinen puska ja kukintojakin on oikein mukavasti. En ollut odottanut näin runsasta kukintaa tänä vuonna.


Tarhakurjenpolven vieressä sinnittelee espanjankurjenpolvi, kukkivana sentään.


Mutta pioni. Antoi odottuttaa tänä vuonna itseään, vasta eilen ensimmäinen kukinto avautui. Yleensä aloittaa kukintansa jo juhannuksen tietämillä. 


Punapäivänkakkara lepäilee viljelylaatikon päällä.


Viime syksynä siirsin keltapäivänliljan olevinaan kokonaan, mutta ei - silti joku oli jäänyt kyydistä ja sinnittelee isotöyhtöangervon varjossa.

Mutta nyt täytyy ryhtyä kastelemaan siirtonurmikkoalaa, muuten aurinkoiset päivät tekevät siitä selvän. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti