Meidän pihalla on tuoksuvatukkaa todella paljon siihen nähden kuinka vähän siitä tykkään. Olen leikellyt joka puolelle leviäviä ja notkottavia puskia ja pohtinut josko luopuisin koko puskista. Tosin se ei käy noin vain, kun tuoksuvatukka on sellainen sitkeä tapaus, joka ei suostu katoamaan.
Leikkasin siis tuoksuvatukkaa ja juhannusruusua katsellessani ajattelin leikata siitä samalla muutaman roikkuvan oksan. Sopivaa leikkauskohtaa etsiessäni versojen tyvipäästä meinasin leikata tätä pientä karvapalloa.
Siellä se kyhjötti ruusun juuressa jähmehtyneenä. Ja siellä sen annettiin jatkaa kyhjöttämistään. Jep, pusikoitunut on meidän piha, kun eläimet voivat kadota sinne. Tämän jälkeen mietin, että mitähän seuraavan puskan juurelta löytyy sammakoita, käärmeitä, kissanpentue vai jotain vielä suurempaa?
Paljon on omenoita tänä vuonna. Jopa niin paljon, että joissakin paikoissa oksat ratkeilee. Meillä onneksi puut tyhjenevät hyvää vauhtia, kun lapset jakavat kavereilleen omenoita. Mutta maahan pudonneet eivät oikein kelpaa, niistä pitäisi varmaankin keksiä jotain, piirakkaakaan ei viitsi joka päivä syödä.
Yritin joku päivä saada esiin noita viljelylaatikoita nurmikon seasta, jolloin mieleeni tuli tämä keväinen kuva.
... jolloin hyvin vähän vihreää oli näkyvissä ja kesäinen vehreys oli toiveissa vain. Näitä ennen ja jälkeen kuvia katsoessa tajuaa sen keväisen pakonomaisen tarpeen istuttaa, tonkia, lannoittaa, kylvää ja muokata. Voihan taustalla olla myös samaa kuin lasten lelujen piilottamisessa, maa on kätkössä talven ajan ja kevään tullen se on taas uusi ja ihmeellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti