maanantai 20. tammikuuta 2014

Onhan se vähän

koomista miettiä siemeniä ja kylvöksiä, kun ulkona näyttää tältä...

Mutta koska kevät tulee joka vuosi, niin siemeniä voi ostaa jo hyvissä ajoin. Viikonloppuna matkaan tarttui porkkanaa, hernettä, basilikaa, kurpitsaa, lehtisalaattia, kurpitsaa, tilliä, kehä- ja auringonkukkaa. Eli aika hyvin suunnitelma piti. Tosin sieltähän niitä saa lisää, kaupasta. 


Tänään lueskelin Ylen sivuilta, että laiskan puutarhurin perennat saattavat säästyä pakkasilla. Linkki uutiseen.
Hyvä juttu, jotain positiivista, että siedin niitä haravoimattomia lehtiä niin pitkään. 

Paitsi voi surkeus tuota yllä olevaa perennaryhmää, joka jäi remontin jalkoihin. Ihan hetkiä ennen pakkasia ehdin siivota perennojen päältä purut pois. Tämän tein ajatellen keväisiä sipulikukkia, purut kun eristävät tehokkaasti ja jäätyvät aikamoiseksi köntiksi pitkäksi aikaa. Sipuliniduilla menisi pitkän aikaa löytää tiensä maanpintaan ja tämä kun on niitä ensimmäisiä sulia kohtia pihassa. 
Perennat voivat olla mennyttä jo remontista johtuvan kaltoin kohtelun takia, mutta elättelen toivoa, että sitkeydellä selviävät. 
Keväinen jännitysnäytelmä: Nouseeko pioni, selviääkö köynnöskuusama?
Toisaaltahan tuon voisi käydä vieläkin peittelemässä vaikka kuusenhavuilla, kun pakkaset eivät näytä hellittävän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti