torstai 22. elokuuta 2013

Kohennus

Meidän tontilla sitä on monta kohtaa, joita voisi kohettaa. Viikonloppuna kohennusta sai osakseen sadevesijärjestelmän imeytys.

Tässä oli muovitynnyri, johon oli johdettu yhdestä syöksytorvesta tulevat kattovedet. Tynnyri oli jo alunperin risa, meni jo rakennusvaiheessa tuosta putken kohdalta.
Mutta toimi kuitenkin usean vuoden ajan kasteluveden ottopaikkana.

Kiveyksen pohjatöistä jäi yli sepeliä ja suodatinkangasta, remontista puolestaan tiiliä ja muutama kesä sitten ostimme valurautaisen kaivonpumpun, joka on siitä lähtien retkottanut pihalla odottaen siirtymistään oikeaan käyttötarkoitukseensa.

 Muovinen sadevesitynnyri poistettiin ja multaa poistettiin muutama sentti, jonka alta paljastui hieno hiekka.


 Kuoppaan laitoin suodatinkankaan ja sepeliä lähes pintaan asti.


Suodatinkankaan taittelin niin, että sepelit peittyivät eikä sekaan pääsisi pintamaata.


Tiilistä tein ympyrän, valurautapumpulle tehtiin kestopuusta jalusta, jottei kaadu, ja täytin hela hoidon sepelillä. 
Voilà, nyt on mukavan näköinen yksityiskohta pihalla, valurautapumppu on aikanaan maksanut paljonkin, muuten materiaalit ovat "jätettä". 
Tämäkin kohennus on odottanut vuoroon keväästä lähtien ja nyt vihdoin sain sen aikaiseksi. Tai no varaston eristämistä en aloittanut sunnuntai-iltana vaan tein tämän. Josko seuraavassa inspiraatiossa ruokoisi tuon so called-kasvimaan tuosta ympäriltä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti