Se on täällä taas... joulu nimittäin.

Oletko sinä hikoillut kaupassa hyllyjen välissä pohtien lahjaa ystävälle, tuttavalle, sukulaiselle, läheiselle tänäkin jouluna? Oletko sinäkin hikoillut kaupan kassajonossa kädet täynnä villasukkaa viluvarpaalle, suklaata herkkusuulle, viimeistä huutoa olevia leluja lapsille ja lahjapaperia jouluyllätysten peitteeksi? Niin ymmärrän sinua, sillä siellä minäkin olin.
Mutta mikä tekee joulun? Tuskin kuitenkaan se kaupassa hikoilu.

Eilen ostimme joulukuusen, odotan sen sisään tuomista yhtä innokkaasti kuin lapset, hieman eri syystä tosin. Lapset haluavat kiireen vilkkaa koristella tuon joulun suurimman merkin, itse taas nautin siitä kuusen tuoksusta, joka leijailee talon joka nurkkaan. Eilen kuusta kotiin kuljettaessa sain siitä tuoksusta jo esimakua ja joulu tuli taas aavistuksen lähemmäksi.

Ostimme samalla hyasintteja lasten opettajille ja hoitajille. Hyasintit asetettiin odottamaan eteisen lipastolle ja sieltä hiipi taas yksi joulun parhaista tuoksuista. Nyt odottelen innolla, että ehtisin ostamaan hyasintteja itselle ja tekemään jouluistutuksia.

Oma jouluni ei tule lahjakasoista, päinvastoin lähinnä ahdistun siitä. Mietin sitä materian määrää, tuhlattuja luonnonvaroja, sitä roskan määrää. Huh. Toivon tarkoin harkittuja lahjoja, itsetehdyt ovat nykyään harvinaista herkkua. Määrää ja hintaa tärkeämpää on muistaminen, lämmin ajatus lahjan saajalle. Itse neulotut villasukat tai lapaset lämmittävät jopa vuosia ja ovat aina yhtä tarpeelliset. Tätini neuloi minulle vuosia sitten kauniit punaiset lapaset. Tätini on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen, mutta yhä ihailen lapasia ja muistelen tätiäni.

Joulumieleni on parhaimmillaan aatonaaton iltana, jolloin on lahjat paketoitu, paikat siivottu, tuoksuvat kuusi ja hyasintti, kynttilät loistavat ja voi aloittaa laskeutumisen joulunviettoon.

Puutarhuri toivottaa kaikille tasapuolisesti rauhallista joulumieltä.