Sumuinen syysaamu

Hiljaa hiipien ovelasti lehvästöihin kätkeytyen saapuu syksy väläytellen ihanaisia värejään kuin vanha ystävä hymyään.

Puutarhurille tämä syksy on ollut poikkeuksellinen, ei inspiraatiota kaivella multaa sieltä ja täältä eikä liudoittain uusia kasveja. Ei, tämä puutarhuri on katsellut syksyn hiljaista saapumista ihmetellen, hämmästynyt ajankulua ja miettinyt sitä, mihin se aika katosi ja miksen ole innostunut puutarhuroinnista.

Ostin jo viikkoja sitten nipun kukkasipuleita kuten joka syksy. Syyslannoitesäkki on sentään levitettynä pitkin pihan lukuisia istutuksia. Tai no osan levitin perinteisesti heittelemällä, osan lannoitteesta panin reikiin, jotka tein rautakankella. Tosin käytännössä se oli päinvastoin, ensin heiluin kangen kanssa ja sitten turhauduttuani viskelin lannoitetta suoraan ämpäristä. Ei edellisten syksyjen kaltaista harkitsevaa ja huolellista lannoittamista. Eipä ei.

Entäs ne kukkasipulit? Keväällä pihaa katsellessa mietin, että kukkasipuleita täytyy istuttaa reilusti lisää. Toisinaan olen ostanut sipulit jo hyvissä ajoin, melkein heti niiden tultua myyntiin. Mutta tänä vuonna, voi voi. Katselin ihastuneena valikoimia ja värejä. Keräsin itselleni hyvän varaston pusseittain sipuleita. Mutta sitten olisi pitänyt ryhtyä istuttamaan - ei, tänään ei ole hyvä päivä, on kaikenlaista menoa, huomenna sitten - ei tänäänkään ole hyvä päivä, sataa vettä kaatamalla, viikonloppuna sitten. Välillä sipulit unohtuivat johonkin kaapin nurkkaan, kunnes muistin ne törmättyäni niihin etsiessäni muita tavaroita. Näin meni viikko toisensa jälkeen. Katselin kaupoissa käydessä kukkasipuleita ja mietin, että omani odottavat siellä eteisessä vielä pussissa. 

Ostamiani kukkasipuleita

Olin kerännyt itselleni todellakin paljon sipuleita ja mielsin, että niiden istuttamiseen menisi kamalasti aikaa.

Vaan mitä vielä, tänä viikonloppuna sain revittyä itseni ulos työvaatteissa ja ryhdyin töihin. Istutin 150 kukkasipulia tunnin aikana. Maan sisään hävisi vuokkoja, lumikelloja, laukkoja, krookuksia, useita erilaisia tulppaaneja ja idänsinililjoja. Tiedän, että puutarhurille kävi kuin oravalle. Istutin sipulit ajatellen, että keväällä tästä sitten näen, miten krookukset nousevat ja kuinka kaunisti vuokot kukkivat. Juu, juu, samalla mietin, että hyvinkin voi käydä kuten niin monena keväänä aiemminkin, että lumien sulettua en todellakaan muista mitä mihinkin laitoin. No, kuten tänäkin vuonna sitä suurempi ilo ja yllätys ensi keväänä, kun sipulit rupeavat puskemaan kukkiaan näkyville.

Ehkäpä tänä vuonna tuli ahneus ja ostin liikaa kukkasipuleita. Monta syksyä takaperin, ensimmäisiä kukkasipuleita muistan ostaneeni vain pussin tai pari. Viime vuonnakin muistan ostaneeni vain muutamia. Tänä syksynähän minulla tosiaan oli 13 pussillista. Ei ihme, että istutus tuntui etukäteen urakalta. Ja nyt minulla ei ollut sille hyvää vapaata aikaa, syksy on ollut kiireinen ja ehkäpä siksi oman pihan kuopsuttelu ei ole tuntunut hyvältä ajatukselta.

Syksynvärejä mansikoissa

Hetki vielä heinäkuuta

Heinäkuussa karkasimme remontin keskeltä lomalle muutamaksi päiväksi Naantaliin. Tällaiselle sisämaan asukille merimaisema on kihelmöivän kiehtova. Suuria laivoja, kallioita, erilainen kasvillisuus, tuulessa taipuneet männyt ja satamat, sitä tuntee olevansa lasten kanssa samassa uteliaisuuden ja tutkimisen riemukkaassa rintamassa. Naantalin leirintäalue on hämmästyttävä maastonmuodoiltaan, alue ikään kuin kiemurtelee kallion koloissa. Viihdyimme alueella hyvin ja olimme iloisesti yllättyneitä, kuinka lyhyt matka leirintäalueelta oli Naantalin vanhaan kaupunkiin. Vanhat kaupunkien osat ovat aina näkemisen arvoisia, enkä pettynyt nytkään. Tuntuu kuin hyppäisi ajassa taaksepäin suoraan Peppi Pitkätossun tai Eemelin maisemiin.

Moneen kertaan ihmettelin Naantalin vanhan kaupungin katuja kulkiessani ääneen ja itsekseni, miksi nykypäivänä rakentamista säätelevät niin monet säännöt. Mitä menetämmekään, kun pihoille ei istuteta isoja puita, köynnöksiä kiipeilemään ja talot sijoitetaan aivan tontin keskelle. Ikään kuin ennen ihminen olisi myöntänyt oman vajavaisuutensa ja mennyt luonnonehdoilla. Ei ollut varaa räjäytellä kalliota kuutiotolkulla pois talon pohjien tieltä, kun ei ollut katujenkaan. Näin syntyi hyvin polveileva ja kiehtova asuinympäristö. Tänä päivänä ihmiset haluavat asua karsinoissaan (eri tavoin aidatut pihat). Avaan silmieni eteen mielikuvan uudisrakennuksesta ja sen pihasta, näen ison talon seisovan yksin tontilla - rajoille on ne tarkat metrimäärät, jotka kaavamääräyksissä on kerrottu. Piha on aidattu koristearonialla, taloa ympäröi suuri nurmikkoalue, siellä täällä on kituliaisesti nurmikon seasta kasvavia taimia. Etupihaa kattaa suuri betonikivialue ja jos hyvin käy voit joistakin pihoista löytää muutaman ulkovalaisimen.


Minkälainen mielikuva tulee sitten näistä vanhoista kaupunkialueista, jotka joskus ovat olleet kaupungin hermokeskus? Ensimmäisenä kiinnitän huomiota porttiin. Se on ainoa kohta, josta pihalle näkyy. Kadunpuolella on paraatiovi tai kaupan ovi. Portti sulkee taakseen hyvin yksityisesti piha-alueen. Useisiin portteihin oli Naantalissa kasvatettu köynnös ja kuinka viihtyisältä sellainen näyttääkään. Pihaa ympäröi joka puolelta rakennukset, niin omat kuin naapureiden. Pihat ovat usein pieniä, mutta silti niissä kasvaa suuria puita sekä muita istutuksia. Toiset talot ovat enemmän vinksallaan kuin toiset, mutta ilahduttavasti talot ovat hyväkuntoisia.

Mikä sai meidät luopumaan viihtyisästä ympäristöstä? Onko se pelko, joka niin usein vieläkin määrittää meidän tämän päiväistä elämäämme?

Piippuköynnös talonseinässä

Kaikki käytettävissä olevat mediat työntävät vähän väliä jonkin uutisen epäonnistuneesta rakentamisesta. On kosteusvauriota katolla, seinässä, lattiassa, yläpohjassa, välipohjassa, alapohjassa, kellarissa, autotallissa, kylpyhuoneessa, kodinhoitohuoneessa, taloyhtiössä, asunnossa, omakotitalossa.... Ulkomaalaisia rakentajia, vastuuttomia rakennusliikkeitä, huonoja rakennuttajia, radonia, puita, juuria, pankit, kustannukset, rakennusmääräykset, rautakauppojen suositukset... loputon lista asioita, jotka voivat mennä pieleen.
Ja toisesta suunnasta mediat työntävät kuvaa onnellisesta perheestä, joka asuu uudessa itse rakentamassaan kodissa. Sisustus on perheen äidin kätten työtä ja melkein kuin itsestään syntynyt. Perheen isä on iltapuhteiksi rakentanut terassin, jossa kesäiltaisin grillaillaan ahkerasti ystävien kera. Usein myös esitellään niitä hienoja ratkaisuja, joita on tehty lapsiperheen elämää helpottamaan - lasten harrastusvälineet saa kätevästi järjestykseen eteisen kaappiin ja kodinhoitohuoneessa saa kätevästi kuravaatteet ja koiran huuhdottua.


Eli meille luodaan kuvaa uuden talon auvosta ja toisaalta pelottelemalla saadaan tarttumaan uusimpiin keksintöihin ja luopumaan vanhasta ja toimivasta. Toimii talouden kannalta, joku käärii rahat.

Vuohenkelloja kasvaa kiveyksen ja sokkelin välistä, suorastaan ei mistään.

Kaikki rakennusalalla tuntuvat vihaavan kasvillisuutta. Juuret täyttävät salaojat, lehtivihreä ruostuttaa peltikaton, köynnökset pilaavat rakennusten seinät, lehdet täyttävät rännit. Ja lehdet, joka syksyinen ruljanssi niiden poistamiseksi. Siispä toimenpiteenä: ei istuteta mitään. Nurmikko laitetaan - sehän riittää vihreäksi, eikö? Mitä siitä, vaikka se täytyykin leikata monta kertaa kesässä.

Yllällä olevassa kuvassa vuohenkellot kasvat mitättömissä olosuhteissa, ei varmaankaan paljonkaan hyvälaatuista, ravinteikasta multatilaa ja vedensaannin kanssakin voi olla niin ja näin. Silti ne kukkivat upeammin kuin monessa perennapenkissä. Ihmettelin, ettei kukaan ole repinyt niitä pois rikkakasveina tai talon tuhoajina. Minkälaista väkeä täällä Naantalissa oikein asuu?

Mahtavan näköinen köynnöshortensia

Viereisessä kuvassa puolestaan kiipeää kiipimäjuurillaan köynnöshortensia. Talon seinä näyttää kuin vasta maalatulta, mutta eihän se voi olla, koska köynnöshortensialta menee vuosia kasvaa tuohon kokoon.

Vaaditaanko näihin vanhoin köynnöksillä verhoiltuihin taloihin asumaan hulttioasukkaita, sellaisia joille kaikki ei ole niin nuukaa? Ovatko ne uudet asuinalueet tarkoitettu jämpteille ihmisille, jotka eivät siedä roskan roskaa ja suorastaan rakastavat puhtaita rikkoontumattomia talonseiniään. Tuskin se on ihan näinkään, koska kuvankin talossa on parhaillaan meneillään kattoremontti.

Ihmiset eivät ehkä ole suorastaan onnellisempia kauniissa viherympäristössä, mutta ainakin he kokevat vähemmän stressiä, heillä on matalampi verenpaine ja he ovat tyytyväisempiä elämäänsä. Eikä kannata unohtaa vehreän kasvillisuuden kiinteistön arvoa nostavaa vaikutusta.

Fiskars

Kellotornirakennus Fiskarsissa

Katsellessani Mustionjoelle Billnäsissä mietin, että yhtä hyvin voisin käydä Fiskarsissa, kun joka tapauksessa olen siellä kulmilla. Matkaahan Billnäsin ja Fiskarsin välillä ei ole kuin kymmenisen kilometriä. Joten hyppäsin volkkariin ja hurautin kesäiseen Fiskarsiin. Täytyy sanoa, että paikka oli aivan ihana. Kun on tämmöinen historiaa, isoja puita ja kauniita vanhoja rakennuksia rakastava viherpeukalo kuin minä, niin paikka oli aivan huikaisevan ihastuttava kohde. Kävin täydentämässä työhön liittyvää varastoa Fiskarsin yllä näkyvässä Kellotornirakennuksessa. Myymälässä oli paljon ulkomaalaisia turisteja ja puheenporinan kuuntelu oli hauskaa, toiset puhuivat saksaa, toiset ruotsia ja jotkut englantia. Myymälän yhteydessä oli näyttely Fiskarsin historiasta pienoismallein, jos omat lapset olisivat olleet mukana tuskin sieltä olisi päässyt pois kovinkaan nopeasti.

 

Kylänraitilla

Kuvassa, jonka nimesin Kylänraitiksi vasemmalla on myymälä, joka on ehkä hohdokkain näkemäni vaateliike. Siellä nykyaika jäi oven ulkopuolelle ja sisällä olisi voinut löytää tehtaan patruunan etsimässä itselleen uutta pukua ja rouvan sovittelemassa hattua. Myymälä tuntui vain jatkuvan usean huoneen ajan, noustiin yhtä luiskaa ylös ja toista alas. Tilat olivat pienet, mutta hyvin hyödynnetyt. Talon tunnelma oli remontoimisesta huolimatta saatu loistavasti säilytettyä. Itse kiinnitin lautalattioiden ystävänä huomiota leveisiin lattialankkuihin, jotka oli maalattu virheettömän kiiltäväksi.Sellaiset kun itse saisi. Myymälässä oli myös upea kaakeliuuni.

Fiskarsinjoki

Ihailtuani vaateliikettä tarpeekseni lähdin kävelemään Fiskarsinjoen laitaa alaspäin. Ollakseen näinkin syrjässä suurilta teiltä Fiskarsin alueella oli yllättävän paljon ihmisiä. Siinä sai pällistellä rauhassa, kun kaikki muutkin pällistelivät. Mutta kyllä eräänkin talon ohi kulkiessani mietin, millaista on asua tällaisessa turistikohteessa. Selkeästi useissa rakennuksissa oli yksityisasuntoja, vaikka asukkaista kertoi vain kesäkukka kauniissa amppelissa ulko-oven pielessä tai muutama miljööseen sopiva tuoli kahvittelua varten.Talvet ovat todennäköisesti hiljaisia ja kesällä taas vilistää uteliaita kulkijoita joka puolella, aikamoinen epätasapaino.

Tunnelmaa patoaltaalta, vasemmalla kukkiva jasmike

Fiskarsinjoki on padottu useammasta kohdasta ja niiden kohdalle on muodostunut lammen kaltaisia patoaltaita. Niissä sukelteli joitakin vesilintuja, joita en voi rehennellä tuntevani. Istuskelin kuvassa näkyvällä valkealla penkillä hyvän tovin seurailemassa sukeltavan linnun ruoanhakua. Samalla lepuutin jalkojani kävelyurakan jäljiltä, kengät olivat saaneet aikaiseksi rakon kumpaankin jalkaan. Pohdin siinä istuessani, ettei sitä linnunkaan eväät ole helpossa, jollei ole tällä yrittäjälläkään. Siinä se lintu meni vähän väliä pinnan alle ja hetken katseli pinnalla ympärilleen ja taas sukelsi. Ja varmaankin oli tehnyt niin koko päivän ja samoin edellisen.

Penkiltä näkymä oli ylemmälle padolle, jonka äärellä sijaitsi myllyrakennus. Suuret puut peittävät sen lähes näkyvistä. Koko Fiskarsin alue oli ikään kuin suurien puiden suojassa. Usein suunnittelutöitä tehdessä tulee vastaan ihmisiä, jotka eivät halua suuria puita pihalleen varjostamaan ja roskaamaan. Nyt voisin sanoa, että menkääs katsomaan vaikka Fiskarsia. Siellä suuret puut luovat viihtyisän ja idyllisen tunnelman kylään. Ennen kaupungeissa oli velvoite istuttaa tontilleen isoja lehteviä puita paloturvallisuuden takia. Isot puut toimivat palomuurina ja suojelivat rakennuksia. Mielummin sitä istutti sen puun ja selvisi mahdollisesti pienemmin vahingoin tulipalosta kuin oli puilla paljailla ilman kotia ja omaisuuttaan.

Nykyään meillä on vakuutukset sun muut kattamassa vahingot ja suuria puita ei pidetä muuta kuin riesoina. Toisaalta puut tekevät yhä edelleen suojelutyötään, sitä ei vain ehkä tule ajatelleeksi. Puut esimerkiksi sitovat ilmansaasteita, vähentävät meluhaittoja, vähentävät tuulesta johtuvia haittoja, helleiltä alentavat kaupunkien lämpötilaa useamman asteen verran, suojelevat rakennuksia säänvaihteluilta ja paljon muuta. Mitä me annamme tilalle? Jos puu saa jäädä paikoilleen, katamme se alustan kivillä, asfaltilla, nurmella tai muulla läpäisettömällä materiaalilla. Sitten kun puu kituen kasvaa ja lopulta kaatuu, sanomme "Katsokaa kuinka nyt kävi, ei ole järkeä laittaa uutta puuta, kun se on riski kulkijoille ja se roskaakin".

Vasemmalla Kuparipaja, jossa mm. ravintola

Mutta kun katsoo näitäkin kuvia ja miettii Fiskarsin aluetta. Kuinka toiselta se näyttäisikään, jos puita ei olisi. Ei syntyisi miellyttäviä näkymiä ja toisaalta mikään ei houkuttelisi kurkistamaan vielä toisen mutkan taakse. Kaikki olisi nähty yhdellä silmäyksellä ja jo monen sadan metrin päästä olisi kuullut keskustelut ravintolan terassilla. Niinpä, parempi arvostaa sitä vanhaa roskaavaa puuta, joka toisinaan peittää auringon parhaat säteet.

Vastentahtoisesti irrottauduin sukeltelevan linnun katselusta ja lähdin taivaltamaan autoa kohti, ensin yrittäen kävellä mahdollisimman varovaisesti, ettei rakko olisi hiertänyt kengän reunaan. Lopulta käveltyäni ohi ravintolan rauhalliselle hiekkatielle, otin kengät pois ja tallustin paljain jaloin.

Katselin kaunista rakennusta ja köynnöstä sen seinässä

Ohitin matkalla kuvassa näkyvän keltaisen rakennuksen, jossa siinäkin näytti olevan yksityisasuntoja. Huomiota kiinnittää rakennuksen seinässä kiipeilevä köynnös. Tätä ei tapaa enää nykyrakennuksissa, koska jossain on päätetty köynnösten pilaavan rakennuksen seinän. Mielenkiintoista olisi tietää, miten seinä voi tuon köynnöksen takana ja kuinka kauan köynnös on kasvanut siinä sekä kuinka vanha rakennus on.

Lopulta oli pakko suunnata tästä kauniista ympäristöstä kotiin. Toiveissani on vierailla siellä uudestaan ja pidemmän aikaa, jotta näkisin koko alueen kunnolla ja ehtisin myös puulajipolulle.

Billnäs ja Unelmapihat

Suuntasin auton nokan kohti Billnäsin Unelmapihat-näyttelyä

Punakärsämö

helteisenä heinäkuun päivänä.Olen lukenut näyttelystä monet kerrat Viherpiha-lehdestä ja päätin, että nyt lähden katsomaan itse mistä on kyse. Suurien puiden katveesta löytyi Billnäsin ruukki, ihania vanhoja rakennuksia, joki ja kesäinen turistitunnelma.

Mielestäni Unelmapihat-näyttelyä ei ollut helppo löytää, jouduin kysymään neuvoa pariinkin otteeseen, että löysin perille. Vaikka toisaalta harhailu lähiympäristössä voi olla melkeinpä hauskempaa kuin itse määränpää. Edestakaisen ajeluni lopputulos oli - monipuolinen taimisto, käsitöitä myyvä putiikki ja sisustusliike. Näiden lisäksi Billnäsistä löytyy paljon muitakin liikkeitä, itse en vain enää voinut mennä niihin, ettei lompakkoni rupeaisi kiukuttelemaan tyhjän vatsansa tähden.

Lopulta siis löysin näyttelyn. Idyllisessä jokivarressa entisten ruukin tuotantorakennusten takana sijaitsi näyttelyn pienet mallipihat. Esimerkiksi oikealla on kuva terassista, jossa on leppoisa tunnelma. Riippumatto kutsuu viettelevästi levähtämään. Ikävä kyllä siellä taisi olla pihan toteuttajan toimesta jo varaus, jokin nukke oli päässyt viettämään laiskoja kesäpäiviä tänne. Kuvan olen ottanut etualan komea istutuksen takia. Istutus on tehty betonirenkaaseen ja toteutettu suurimmaksi osaksi heinillä, seurana on jalohortensiaa. Terassin ruukkuihin on istutettu mehitähtiä. Tunnelma on hyvin eteläinen eli lämmin ja leppoisa.

Seuraavan kuvan otin hauskan idean vuoksi. Kaariporttina on tolppien välissä raudoitusverkkoa. Itse olen pähkäillyt, miten saisin köynnöstuen raudoitusverkosta siten, että verkon terävät reunat saisi piiloon meidän pihan pienimmiltä kulkijoilta.

Kiehtova mutka

Työssäni aina puhun visuaalisesta harhasta. En tiedä onko nimike oikea, mutta se toimii. Eli kyse on saadanäyttämään jokin tila tai paikka erilaiselta - yleensä suuremmalta- kuin se on.
Kuvassa yllä katsojan mieltä kiehtoo mutka. Tulee halu astua kuvaan ja käydä vilkaisemassa, mitä mutkan takaa löytyy. Tilahan on oikeasti pieni, mutta saatu suuremman oloiseksi istutuksilla ja tuolla pienellä kiveyksen kaarteella.

Törmäsin Kekkilän Askelpolku-laattoihin keväällä, kun asiakkaani halusi tehdä niistä pihalleen hyppyruudut lapsilleen. Idea on hauska ja hyppyruudukon sai toteutettua nurmikolle selkeästi.

Askelpolku-laatat

Suomalaiset puutarhat tarvitsisivat huumoria ja uskallusta.  Näillä kivillä sitä saa helposti.

Häivähdys Japania

Toinen hauska idea kivistä. Kuvan kiveys tai polku tuo mieleen etäisesti japanilaisen puutarhan. Pihan pienet polut voisi kattaa esimerkiksi näin. Hiekka voisi olla myös heinää, apilaa tai jotain kulkemisen kestävää maanpeiteperennaa.

Maksaruohot muurilla

Alinna olevissa kuvissa on sauna, joka oli Unelmapihat-näyttelyn ulkopuolella. Itse asiassa otin kuvat rakennusalalla toimivalle sukulaiselle. Sauna herätti mielenkiintoni ja kutkutti nauruhermojani, koska se oli jo valmiiksi hiiltynyt ja kuutionmallinen. Jokainen tietää tynnyrisaunan, niitä on joka niemennokassa ympäri Suomea. Kuvan kaltaista saunaa on harvalla, jos kellään. Juu, tiedän pakkohan siinä olisi olla harjakatto, mutta saahan sitä haaveilla.
Niin ja hiiltyminen, vaikka ensin tulee mieleen, että tuli on päässyt saunan lämmittäjältä pahasti karkaamaan, niin seinä on tarkoituksella tuollaista. Kenen toteuttama sauna on, sitä en tiedä, mutta se kiinnitti ensimmäisenä huomioni saapuessani näyttelyyn.

Kuutio sauna

Kuution saunan kiuas

Niin tulin käyneeksi Billnäsissä. Viherpihan suitsutuksen jälkeen Unelmapihat-näyttely tuntui pieneltä, varsinkin kun ajattelee itse Billnäsin ruukin alueen kokoa, vai tekikö ruukin rakennusten koko vaikutuksensa ja jättivät varjoonsa näyttelyn. Näyttely itsessään oli raikas ja uusia ideoita tarttui mukaan. Näistä ja monista muista kesän aikana karttuneista ideoista ammennetaan pontta syksyn ja talven aikana tehtäville pihasuunnitelmille.

Elokuuhun kääntyi kesä

Tuoksukurjenpolvi

Missä ihmeessä on puutarhuri luurannut kesä- ja heinäkuussa? Puutarhassaan voisi kuvitella, kauniissa puistoissa ehkäpä. Mutta ei. Puutarhuri on kaivanut työvermeet naftaliinista ja remontoinut kotinsa alakertaa oikein urakalla yhdessä muiden kanssa. Mutta hetkittäin sitä tuli karattua sahanpurua, pölyä ja sirkkelinsointia puutarhaan. Ja olihan sitä vastattava kutsuun, kun taimikaupat huutelivat vietteleviä kutsuhuutojaan.

Useat uudet kasvitulokkaat ovat muuttaneet pihallemme, taidanko enää muistaakaan mitä sitä on tullut istutettua. Sehän olisi suorastaan noloa, ettei muistaisi mitä on tullut istuteltua. No ei. Kyllähän minä muistan, koska olen kaikkia uusia istutuksia kastellut. Keväällä istutetut ketoneilikat, arovuokot, rönsyansikat, tuoksukurjenpolvet, timanttituija ja runkomainen marja-aronia ovat sopeutuneet hyvin. Marja-aronia tekee marjaakin. Tuoksukurjenpolvista yksi koki kovan kohtalon remontin yhteydessä, kun sen päälle heiteltiin purkutavaraa keittiön ikkunasta. Samalla sai osumaa kurtturuusu, mutta se on niin sitkeä - ruusu työntää jo uutta kasvua. Sitä paitsi remontin lopputulos oli niin ihana, ettei muutaman taimen menehtyminen haittaa.

Mustilanhortensia

Tuoksukurjenpolveen hullaantuneena ostin niitä lisää heinäkuussa, niiden seuraksi ostin arovuokkoja ja pikkutöyhtöangervoa. Pihaan muutti taimikaupasta myös pähkinäpensas, marjatuomipihlaja ja mustilanhortensia. Viime viikolla käväisin naapurikaupungin ihanasta taimiliikkeestä, kaksi puistosyreeniä ja tuoksuköynnöskuusama lähtivät mukaan. Jälkikäteen olen miettinyt, että kylläpäs onkin tullut istuteltua tänä vuonna.
Eikä tässä vielä ole edes kaikki uudet istutukset, äitini nimittäin toi kotikonnuiltaan vuorikaunokkia, metsäkurjenpolvea, puna-ailakkia, haapaa, pihlajia ja kuusia.

Pihakeinu vaivoin näkyy, keinussa on mukava torkahtaa.

Niin, voisi luulla, että meidän piha olisi jotenkin erityisen suuri. Ei ole, ei. Vaivaiset 700 neliötä on pinta-alaa, josta talo vie yli sata. Mutta lähtötilanne oli niin surkea seitsemän vuotta sitten: yksi iso omenapuu ja marjapensas, tuoksuvatukkaa, kitukasvuinen valkea kuulas, vadelmia ja kriikunoita. Vuosien työn tulos saa hyrisemään tyytyväisyydestä. Olen saanut luotua pihalle erilaisia tiloja, saanut näkösuojaa, luonut vehreyttä ja saanut aikaiseksi viihtyisyyttä. Pihani ei välttämättä ole rikkaruohoton tai mikään palkintopiha, taitaa olla itse asiassa puutarha tekijänsä näköinen.

"Rhodopuutarha" 

Pihamme on kulmatontilla ja näkyvyys kadulle oli muuttaessamme uteliaille ohikulkijoille otollinen. On se sitä talvella vieläkin, mutta silloin oleskellaan vähemmän ulkona. Mutta kesäiseen näkyvyyteen on tullut muutos ja nyt itseäni suorastaan häiritsee, kun en näekään kuka kulkee ohi. Rajalla puskat peittävät näkyvistä henkilöauton ja pakettiautokin näkyy vaivoin. Nyt voi laiskotella pihakeinussa rauhassa, tähän pyritty ja tähän on päästy. Seuraavana tavoitteenani on lisätä kukkia lisää pihalle, mutta siten, etten joudu kitkemään liikaa.

Taimia ja istutuksia

Puutarhuri on pihallaan puuhaillut viikonloppuna. Perjantaita kävin ostamassa aimo määrän perennoja ja muutaman puuvartisen, lisäksi lähti mukaan multaa ja lannoitesäkki perunalle ja juureksille. Vasta sunnuntaina pääsin itse istutusvaiheeseen. No sitä ennen ehdin ihailla runkomaisen marja-aronia hoikkaa vartta ja kiiltäviä lehtiä keittiön ikkunasta ja aina taimista ohi kulkiessani tuntui nenääni kantautuvan tuoksukurjenpolven vieno tuoksu. Puutarha ja kasvit tuottavat mielihyvää, ei epäilystäkään, pelkästään olemassa olollaan. Kasvien istuttaminen ja niiden kasvun seuraaminen ovat omat tarinansa.

Maissiviidakko

Mitä kasveja taimikaupasta sitten tarttui mukaan? Viime syksynä ostettujen rönsytiarellojen seuraan tuli uusia yksilöitä, talon kuivalle nurkalle asettui muutama ketoneilikka odottamaan muiden niittykukkien itämistä, omenapuu sai seurakseen arovuokkoja, aidan vierustan nurmikko sai antaa tilaa rönsyansikalle ja tuoksukurjenpolvien paikaksi valikoitui kurtturuusujen alusta talon pääkulkuväylän varrelta.

Runkomainen marja-aronia muutti toiselle puolelle taloa olohuoneen ikkunan taakse, josta sen näkee monta kertaa päivässä. Havukasvia portin lähistölle olin pohtinut eräänä keväisenä aamuna lehteä hakiessani, niin timanttituija sai paikan porttivahtina. Olen istutellut pihallemme jo usean vuoden ajan erilaisia taimia, onko puutarhani valmis? No ei. Keväällä lumien sulettua havaitsin, että sipulikukkia tarvitaan runsaasti lisää eli niitä täytyy panna multiin taas syksyllä. Lisäksi puiden ja pensaiden alustoille voisin istuttaa lisää ja vielä vähän lisää perennoja.
Kukkia ei vielä olekaan istutettu paljon aikaisempina vuosia olen paneutunut enemmänkin näkösuojan luomiseen tälle nurmikkotontille. Hiljalleen pihaan on alkanut muodostua eri tiloja pensailla ja pienillä puilla. Köynnökset vanhassa portissa tuovat oman osansa tilojen jakamiseen.

Taivaisiin kurkottelevat japaninhumalat

Ennen näitä istutimme jo humalia ja kylvimme mitä erilaisimpien viljelykasvien siemeniä kasvimaalle. Perunat odottavat vielä vuoroaan. Ikkunalaudoilta löytyy lisäksi viidakon lailla kasvavat maissin taimet sekä japaninhumalat, joille ei tunnu riittävän mikään tukikepin pituus. Hmm... tarvitsisinkohan kasvihuoneen...

Tuomen tuoksua, keväistä sadetta ja linnunlaulua, kevättä parhaimmillaan.

Puistolemmikkimetsä

Aiemmin keväällä sinkkiruukkuihin kylvetyt yrtit

Puutarhurin toukokuu

Tämä puutarhuri vetää tukka putkella pitkin maita ja mantuja. Ihmiset ovat heränneet talvihorroksesta ja rynnänneet sankoin joukoin pihojaan siivoamaan. Sitten monet ovat havahtuneet pihansa epäkohtiin, kilautetaan puutarhurille. Kaikki haluavat juuri nyt päivittää puutarhaansa. Tietenkin on hienoa, että on töitä riittävästi ja olen tavannut paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Mutta siltikin täytyykö jokaisen juuri nyt haluta se suunnitelma. Kohta asiakkaatkin minut tavatessaan näkevät jo naamasta, että kevät on kiireistä aikaa. Pian kukaan ei halua tontilleen pyörimään äksyä puutarhuria, jonka suusta ei irtoa mitään järjellistä.

Mutta pää ei ole niin täynnä kasveja ja puutarhaa, etteikö omalla pihalla tulisi vapaahetkinä möyrittyä. Kasvimaata on kunnostettu, rikkakasveja revitty ja joitakin siemeniä kylvetty. Onneksi lapset ovat innostuneet viljelystä ja edelliskeväinä on tullut neuvottua, joten tänäkin kesänä saadaan ihailla auringonkukkia ja syödä porkkanoita.





Kasvit aukaisevat silmunsa viileydestä huolimatta. Metsät ovat täynnä sini- ja valkovuokkoja. Ja puutarhoissa kukkivat monenmoiset sipulikukat. Kauneutta joka puolella.