torstai 27. syyskuuta 2012

Puutarhuri koulunpenkillä

Puutarhuri pakkasi reppunsa ja suuntasi kulkunsa kouluun. Tässä koulussa ei kuluteta pelkästään koulunpenkkiä, vaan myös erilaisten koneiden penkkiä.
Kuvassa meneillään vesialtaan pohjan kaivuut, allekirjoittanut itse puikoissa. Ja sen voin sanoa, ettei kaivurilla kaivelu ole helppoa, mutta hauskaa kyllä. Ja uuden opettelu on yleensä aina piristävää ja hauskaa. Kyllähän jo puutarhurin opinnoissa kokeiltiin bobcatiin liitettävää kaivuria, mutta se oli vain lyhyt kokeilu. Siitä jäi vain tuntuma, että tämähän pirun vaikeaa ja lähes nostaa hattua nähdessään siistiä kaivuujälkeä.

Nyt sitten on kahden viikon ajan koneet harjoituksia varten käytössä ja luulisi siinä ajassa jo oppivan yhtä ja toista. Tosin epäilen kuitenkin, etten ehkä tienaa tällä kaivuutahdilla. Mutta maltilla, maltilla, harjoittelu tekee mestarin.

Toki opintoihin kuuluu paljon muutakin, mutta tässä nyt välähdys eilisistä toimista. Ja eikä niistä sisällä istutuista tunneista ole paljon kuvattavaa, jollei lasketa sitä pään paisumista kaikesta tiedosta.

2 kommenttia:

  1. No vautsi vau, tuo on kyllä kunnioitettavaa taitoa! On varmaan hauska opetella kaivurin ohjailua, voin uskoa.

    Mukavaa opiskeluaikaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos Geranium.

    Juu, yhä edelleen kunnioitan niiden taitoa, jotka tekevät tuota työkseen. Toisaalta tajuan nyt, miksi kaivurikuskeille lapio on kauhistus ja mielummin tekevät pienemmätkin hommat koneella - se on vaan niin kivaa. ;)

    VastaaPoista