maanantai 25. tammikuuta 2016

Pikapiipahdus Versaillesiin

Kyllähän me piipahdettiin Versaillesin puutarhassakin, kun kerran Pariisissa oltiin.
Ai miksi piipahdettiin? No jaa. Itse palatsi ei siinä väentungoksessa vetänyt puoleensa ja osa puutarhaa oli kielletty koirilta, joka siis sattui olemaan mukana. 
Siispä kävimme siinä osassa puutarhaa, jossa koirat oli sallittuja. Ja sekin läpi kävelyssä oli ihan riittävästi hommaa.


Versaillesin palatsin ja puiston tieltä on alunperin puretttu kolme kylää. Luin sen Puutarhataiteen historia- kirjasta vuosia sitten ja sen jälkeen olen sitä monta kertaa pohtinut - miltä tuntuisi menettää kotinsa, koska maan kunkku haluaa rakentaa itselleen maallista valtaansa korostavan huushollin. Voipi olla, että pikkuisen tulisin kitkeränkatkeraksi. Ja toisaalta päättyihän nekin kunkkujen karkelot, kun kansa sai tarpeekseen.


Mutta on se mykistävä, valtavan kokoinen, mittasuhteet ovat jotain aivan käsittämätöntä näin suomalaisesta näkökulmasta - meillä täällä linnat ja linnoitukset eivät ole edes näiden palatsien ja linnojen metsästysmajojen kokoisia. Tästä Le Grand Canalilta on kolme kilometriä palatsille, tuo matka on saatu kyllä hyvin hävitettyä, tuohon matkaan mahtuu heittämällä puutarhurin kotikaupungin keskusta.


Le Grand Canalin ympärys mitta on 5,5 kilometriä, siinä saa jo kunnon lenkin kun kävelee tuon ympäri. Tuolla altaan veden sameudessa uiskenteli jotain kalojakin, jotka nekään eivät olleet mitään pientä kokoluokkaa.


Puukujanteen loppupäätä ei edes näy, niin pitkä se on.



Hauskoja muotoonleikattuja marjakuusia, kuin hoviväkeä.





Erikoinen tapa tukea puu.


Ja tuolla puukujanteen päässä pilkottaa palatsi.

Näitä palatsien puutarhoja kiertäessä tuli mieleen, että ovathan ne vähän tylsiä, suoraviivaisia, järjestelmällisiä ja yllätyksettömiä, kaikessa älytön koko luokka. Eipä ihme, että puutarhasuunnittelu sai näiden viivottimella vedettyjen puutarhojen jälkeen luonnonläheisemmän muodon.



Kiertäessä palatsin puutarhaa matkalla takaisin autolle tuli vastaan tämä koristeellinen ovi, joka on patinoituneenakin kaunis, ja köynnös, olisiko wisteria, pehmentää muuria ja tekee ovesta kutsuvan.

No tulipahan käytyä äimistelemässä suu ammollaan ja jalat pakottaen, ehkä toisella kerralla voisin tutustua palatsiin ja sitä seuraavalla kerralla muotopuutarhaan ja muihin puutarhan osiin, sen verran suuri on Versailles.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti