keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Puutarhurin taulu

 Pohdinnan, pähkäilyn ja tekemisen tulos vihdoin seinällä. Siementaulu. Näin jossakin sisustusblogissa kuinka pyykkipojilla oli ripustettu kukan kuvia seinälle ja tästä kehittelin puutarhurille oman version. Heti alkuun ajattelin, että muutama pyykkipoika ei riitä, parempi varata kunnolla tilaa. Meillä ei ole oikein mitään tauluja seinillä, ei ole osunnut tielle sopivaa. Nyt keksin sellaisen, johon voin tehdä vaihtuvan näyttelyn. 


Taulu on tehty Clas Ohlson taulukehykseen, kehys on maalattu. Narut on ihan Tiimarista ostettua narua, vähän hamppumaista narua. Narut on solmittu valkoisiin pieniin nauloihin, jotka nekin on Clasulta. Tämä taulu on kokooltaan 60 x 80 cm ja tilaa on 16 siemenpussille.

Vielä on tilaakin
Kylvötaulukko




 Idean taustalla on myös hyötynäkökohtia. Yleensä siemenpussit lojuvat jossakin eteisenlaatikossa, usein unohdan mitä olenkaan ostanut. Nyt näen ne olohuoneen seinällä päivittäin ja muistan ryhtyä kylvöihin ajallaan, ehkä. Kylvätaulukon tein erottaakseni esikasvatettavat suorakylvettävistä. Tosin ostin sitten lisää esikasvatettavia, kun huomasin, ettei ikkunalaudoille tulekaan paljon mitään kasvatettavia. Eli kylvötaulukko pitäisi päivittää.

Tulossa tauluun on vielä kuva kukkatarhasta tai oikeammin suunnitelma/piirros siitä. Ja kun siemenaika on ohi (siemenpussit multaisia ja revittyjä) tulee tauluun kuvia luonnonkasveista, myöhemmin lasten kuvia ja jouluna joulukortteja. Puutarhurin taulu. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti