maanantai 2. joulukuuta 2013

Nurkkia natisuttava tuuli

Se sitten vähän tuuli eilen. Illalla kuunneltiin tuulen ulvontaa piippuissa ja puhurin voimaa nitisevissä nurkissa. Täytyy sanoa, että pikkuisen jännitti katon paikoillaan pysyminen ja uutena ilmiönä oli tosiaan seinien natiseminen. Ilmeisesti tuuli sellaisesta suunnasta, että talo oli kovilla. Ja toisaalta mietin myös läheisten puiden tuulenkestoa. Lopulta talo ja puut kestivät. 


Iso metallilyhty on lentänyt pilariharkon päältä ja yksi sen laseista on hajonnut

Terassin pöydällä odotelleet marjakuusenoksat ovat saaneet puhalluksen osakseen ja toinen kanervistakin on kellahtanut

Aika pienillä vahingoilla siis säilyttiin, kun ei lasketa maton lentämistä telineestä eikä haravoiden kaatuilua. Suurin piirtein kaikki tavarat ovat yhä omalla tontilla ja paikat ehjinä. Sitä paitsi tämän tontin sotkuisuutta ei pysy paljoakaan tuuli enää pahentamaan, saisi olla hurrikaani ennen kuin kaikki remonttiromua olisi hävinnyt. Mutta sitten taitaisi mennä jo talokin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti