Jaahas, jaahas

Se meni vuosikin sitten vaihtumaan. Blogikirjoituksissa on lovien lovi ja puutarhurin aikaa on kulunut muuhun tovien tovi. Opiskelut jatkuvat ja oikeasti pitäisi nytkin tehdä koulutehtäviä, vaan tässä olen kirjoittelemassa.

Olen tässä pohtinut, että mitäköhän sitä yleensä talvisin kirjoittelen ja onko se nyt aivan hullua kirjoitella puutarhablogia talvisydännä. Vaan en usko -  puutarha ei lähde puutarhahullusta millään, oli sitten kesä tai talvi. Toki puutarhahulluilija virittyy kevätauringossa ja toisaalta vetää hortteeseen syysankeuden tullen. Mutta kuinka muutenkaan voisi olla yhtä luonnon kanssa kuin hengittää ja elää sitä luonnon kiertokulun tahtiin. Mutta koska ihminen ei mene talviunille (vaikka hyväksi voisi olla), puutarhahulluilija elää jo tulevaa kesää ajatuksissaan. Jopa ehkä niin syvästi, että yllättyy katsoessaan ympärilleen kesken puutarhaunelmien ja muistaessaan talvisen todellisuuden - vetää otsan kurttuun, mutristaa suutaan ja ärsyyntyy popsahduksesta todellisuuteen. Ei puutarhahullujen juonteet ja ahavoitunut iho ole pelkästään kesäisen jatkuvan ulkona työskentelyn tulosta vaan ehkäpä jopa enemmän talvisen mutristelun aiheuttamaa ikävää rypistymistä.

Mutta otsaryppy siliää ja silmiin syttyy kauas kantava katse kesäisten haavekuvien pyörähdellessä mielen sopukoissa. Onneksi siliää, koska muutenhan puutarhailijat olisivat sangen rypyistä väkeä, ja heitä kiellettäisiin kuljeskelemasta toisten ihmisten parissa - siinä säikkyisi lapset ja muut herkkämieliset. Joutuisivat puutarhinkaiset pian vetäytymään ikuisiksi ajoiksi puutarhoidensa kätköihin. Vaikka toisaalta puutarhinkaiset eivät ehkä panisi pahakseen ollenkaan puolipakotettua vetäytymistä, saisipahan sitten rauhassa keskittyä puutarhassa touhuiluun. Kun vain joku hoitaisi ruokaa ja juomaa sekä uusia taimia saataville, niin mikäs olisi puutarhinkaisten ollessa puutarhojen kätköissä kissankellojen kilinässä.

Ja POKS! Todellisuus on lumen alle peittynyt maa, paljaita risuisia puskia, tippuvia räystäitä ja valkoistaharmaatamustaa. Ei puutarhinkaisia, ei keveitä kukkaiskuvia, ei liiteleviä perhosia eikä varsinkaan multaa, lapiota ja puutarhuria.

Mutta koska todellisuutta saa aivan tarpeeksi katsella ikkunasta, keräilin tänään kuvia arkistojen kätköistä puutarhinkaisten valtakunnasta.

POKS, todellisuus on työselosteita, työpiirustuksia ja aikatauluja, ikävää, ankeaa ja kankeaa. Viherrakentaminen on selkeitä suunnitelmia, kestäviä rakenteita ja raakaa työtä.

Mutta toisaalta sitä voisi omalle pihalle miettiä jonkun teeman ensi vuonna, tai keskittyä vain yhteen kasviin, että sen yhden kasvin hoitoon olisi riittävästi aikaa eikä rönsyillä joka puolella ja toisaalta ne siemenetkin voisi kohta ostaa ja sitten tarvitaan purkkeja ja multaa ja koskas sitä valoa olikaan tarpeeksi taimikasvatukselle ja pelargonit ja lobeliat kylvetään jo hyvissä ajoin ja........