keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Helppohoitoinen puutarha


Selkeät rajaukset perennaryhmillä
Mistä on huoleton puutarha tehty? Huoleton puutarha on tehty rönsyilevistä kukkasista, selkeistä rajauksista, muutamasta varjostavasta puusta ja sopivan rennosta puutarhurista. Niistä on huoleton puutarha tehty.

Jos esitän kysymyksen kenelle tahansa kohtaamalleni ihmiselle, että minkälaisen puutarhan haluat. Saan vastaukseksi lähes sataprosenttisella varmuudella - helppohoitoisen. 
Tässä jaan nyt omat mielipiteeni, mikä tekee helppohoitoisen puutarhan.

Selkeät rajatut ryhmät on ensimmäinen kohta, johon aina itse pyrin. Ei pensasta nurmikolla tuolla ja omenapuuta nurmikolla täällä. Ryhmittelen kasvit ja katan alustan maanpeiteperennoilla tai kuorikatteella. Tai no omassa pihassani käytän viherkatetta kuorikateen sijaan, koska vihermassaa kasvaa sen verran paljon, että osa joutaa siitä toisten alle estämään rikkaruohoja.
Rajaukset voivat olla kalleimpia ratkaisuja, joita puutarhakaupasta löytyy tai sitten voi käyttää käsillä olevaa edullista materiaalia. Luonnon pyöreitä kiviä en suosittele rajauksiin, jollei sitten satu pitämään niistä heinätuppaista, jotka niiden väleistä kasvaa. No joka tapauksessa rajaukseen voidaan käyttää graniitti- tai betonikiviä, metallista tai muovista reunalistaa, lautaa, tiiliä, turveharkkoja tai perinteisesti kantata istutusryhmien reunat.

Kaunis vesiaihe?
Helppohoitoiseen puutarhaan ei tule vesiaihetta. Miksi? Katso kuvasta. Vesiaihe vaatii hoitoa ja huomiota. Veden täytyy virrata pysyäkseen puhtaana, roskat täytyy poistaa, vesiaihe tulisi tehdä vähintään puolivarjoon, jolloin aurinko ei innosta leviä vinhaan kasvuun, vesi tulee poistaa syksyisin ja mahdolliset pumput sun muut täytyy siirtää lämpimään talvivarastoon. Toisilta tämä onnistuu, toisilta ei.

Toisinaan pihalle on joskus ammoin kaivettu kuoppa, joka on valettu täyteen betonia. Veden poistosta ei olla huolehdittu ja mahdollisesti aikojen saatossa betoni on ruvennut falskaamaan. Eli siinä pihan keskeisimmällä kohdalla on yksi ikävimmistä ja surullisimmista näkymistä. Vesiaihe täytyy tehdä ajatuksella ja suunnitella alunperinkin niin, että vesiaihe voidaan poistaa ja korvata jollakin muulla kohtuullisen helposti.

Kivipuutarha
Ikivihreillä kasveilla ja kivillä saadaan helppohoitoinen puutarha. Ei haravointia, ei kitkentää. Katsellaan vaan.
Kivien alle tosin kannattaa levittää suodatinkangas tai muu rikkakasvien kasvamista estävä kate ennen kivien asettelua. Syksyisin kun viitsii poistaa kivien väleistä sinne pesiytyvät lehdet, niin kivikko pysyy kauniimpana pidempään. Mutta saanen huomauttaa tässä vaiheessa, että luonto on pirullinen - se kylvää sinne kivien väleihin kasvien siemeniä, jotka selviytyvät mitättömissä oloissa. Kasveja, joita et ole paikalle halunnut.

Jos pitää pelkkää nurmikon leikkuuta puutarhan helppohoitoisuutena voi tehdä kuten alakuvassa. Ikivihreät nurmikolla. Itse asiassa kuvan puutarhassa on hyvin rauhallinen tunnelma ja yllättävää kyllä sitä on miellyttävä katsella, vaikka siellä ei olekaan kukkivia pensaita tai perennoja. Siitä huolimatta puutarhan tunnelma vaihtuu vuodenaikojen vaihtelun mukaan.

Rauhallinen puutarha
Nurmikkoa en kuitenkaan pidä helppohoitoisena, niin puutarhuri kuin olenkin en pidä nurmikonleikkuusta. Pysyäkseen hyvän näköisenä nurmikko vaatii hoitoa, viikottaista leikkaamista kesäkauden ajan, lannoittamista, kalkitsemista ja jos oikein intoutuu ja todella haluaa NURMIKON eikä erinäistä kokoelmaa kaikista vihreistä matalista kasveista, niin nurmikolta täytyy kitkeä voikukat, ratamot, apilat, pihatataret sun muut pois. Nurmikon vaihtoehdoiksi suosittelen apilikkoa, niittyä, maanpeiteperennoja tai metsän pohjakasvillisuutta. Eikä se sammalkaan ole yhtään hassumpi.

Isotuomipihlaja
Kirsikan kukintaa
Tarvitseeko helppohoitoisen pihan sitten olla kukaton? Harva meistä haluaa viettää kesäisiä päiviään kitkien valtaisia perennaryhmiä. Yleensä yhdistelen perennojen kanssa, pensaita, puita ja ikivihreitä. Perennat toimivat silloin katteena. Muutenkin perennoissa suosin niin sanottuja varmoja tapauksia eli perennoja, jotka leviävät rönsyistä tai muuten helposti. Näin maanpinta pysyy jatkuvasti peitettynä eikä rikkakasveille jää tilaa.

Kaikkein helpointa kukintaa saa kauniisti kukkivilla puilla ja pensailla. Köynnöksetkään eivät suuria vaadi. Omalla pihallani olen tyrkännyt viitisen vuotta sitten maihin kuvassa näkyvän isotuomipihlajan, keväinen kukinta on vain parantunut vuosi vuodelta. Alkuun katoin pensaan alustan katkotuilla vuohenputkilla eli viherkatteella, syksyisin annan pensaalle syyslannoitetta ja siinä se. Kirsikka- ja omenapuut kukkivat kauniisti joka vuosi samanlaisella hoidolla kuin isotuomipihlajakin. Kukkivia köynnöksiä olen vasta viime kesä istuttanut, joten nähtäväksi jää.
Kesäkukkien runsautta
Komeasti kukkiva kärhö
















Jos ei osaa valita pihalleen perennoja kukkimaan, niin kaunista kukintaa saa myös kesäkukilla ja niissä on se hyvä puoli, että niitä voi siirrellä ruukuissaan mielensä mukaan ja saa vaikka pihan joka nurkkaan kukintaa.


Metsäinen puutarha
Ehdottomasti helppohoitoisin puutarha on kuitenkin metsäinen puutarha. Käytännössä siellä ei tehdä mitään, korkeintaan poistetaan joitakin ruman näköisiä rimpulapuita ja karsitaan roskia. Mustikat, vuokot, kanervat, männyt, kuuset ja koivut sulassa sovussa huolettoman puutarhurin kanssa. Metsäiseen puutarhaan voi istuttaa alppiruusuja luomaan puutarhamaista tunnelmaa.


Ennen helppohoitoisen puutarhan suunnitteluun ryhtymistä kannattaa ottaa oikea rento asenne. Puutarha on tehty nautittavaksi, puutarhan ei tarvitse olla palkintoja niittävä kulmakunnan komistus, joka on oikea työsiirtola. Eikä myöskään retuperälle jätetty kauhistus. Jo muutamalla hyvin sijoitetulla istutusryhmällä saa kaunista katseltavaa puutarhaan, eikä niiden hoito kuitenkaan tunnu ylivoimaiselta.

 


Tähän poimin myös muutaman kirjan, joista voi etsiä ideoita huolettomaan puutarhaan.

Huoleton puutarha
Kaunis, huoleton puutarha
Puutarha vähällä vaivalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti