Puutarhurin pihalla 2

Krookus

Ensimmäiset keväisen kauniit ja lämpimät päivät. Ja yhtäkkiä pihalla on jos jonkin näköistä puuhasteltavaa. Sisällä ei viihdy kuin pakolla ja illalla täytyy pakottautua lopettamaan puuhastelut.

Luovuttuani kitkemisestä olen ryhtynyt leikkelemään risuja silpuksi. Niin leikellyt - en ole surrutellut oksasilppurilla. Hullua voisi joku todeta. Pohdin tätä eilen, kun silppusin rusopajuangervon versoja kymmenen sentin pätkiin, että juuri sellaista slow life hommaa- seison kauniissa auringon paisteessa tekemässä itseään toistavaa hommaa ilman kiirettä kuunnellen linnunlaulua ja omia ajatuksia. Oksasilppuri pitää niin hirveää meteliä, että siinä jää linnut kuulematta ja melkeinpä ne ajatuksetkin. Kyllä oksasaksilla silppuaminen on hidasta, eikä lopputulos ole ehkä sitä helpoiten maatuvaa sorttia, mutta mitäpä sitten, tärkeämpää on kaunis ilma ja hyvä mieli.

Vadelmapensaan alla

Heti aamulla ensimmäisenä on kierrettävä pihaa ja katsottava, mitkä kukkasipulit ovat jo aukaiseet nuppunsa ja josko jostain löytyisi uusia. Ja todellakin olen kyllä yllättynyt miten moneen paikkaan olen kukkasipuleita jemmaillut. Siitä 150 kukkasipulin istuttamisesta syksyllä oli siis hyötyä, vaikka se tuntuikin ensin isolta urakalta. Ensi syksynä taas lisää.

Lehtien alla lymyilleet päivänkakkarat

Pihaa on tullut siivoiltua talven jäljiltä, ihmeesti sitä kertyy risua ja pientä maatumatonta roskaa. Tavarat ovat hujan hajan ja niin edespäin. Lehtiä en ole haravoinut, olen ajatellut jättää loput madoille. Ja kohta ne lehdet häviävat vihreän ruohon sekaan. Pienet roskat puolestaan ovat ärsyttäviä ja itsepintaisia purkujätteitä, lasivillan palasia, muovin riekaleita, solumuovia, styroxlevyä pitkin pihaa. Hujan hajan olevat tavarat ovat puolestaan talon pienemmän väen levittelemiä, joita sitten olen keräillyt kasaan tai roskiin, jos ovat rikki.

Sinivuokkoja

Ja siinähän se kuluu päivä rattoisasti kevätkunnostusta tehden, välillä istahtaen terassille auringosta nauttimaan.

Puutarhurin pihalla

Lähdin tässä muutama päivä sitten auringon innoittamana kitkemään esiin nousseita rikkaruohoja siitä tontin osasta, jossa maa on jo sula ja kasvu alkanut. Intopinkeänä kaivoin ylös rönsyleinikkiä, koiranputkea ja voikukkaa.

Lehtien alta kaiveltu ketoneilikka

Mutta, mutta voikukkia repiessäni rupesin pohtimaan, että hullua kitkeä nämä pois. Lapset tekevät niistä seppeleitä ja keräävät ruokaleikkeihinsä voikukista tarvikkeet. Rönsyleinikki on ihan hauska kukkiessaan. Koiranputki on kova leviämään, mutta jokavuotinen viherkatteeksi joutuminen on vähentänyt kasvustoa huomattavasti. Joku viisas on muistaakseni selittänyt sen siten, että juuristo köyhtyy vuosi vuodelta, koska kasvi ei saa lakastuttuaan ravinteita takaisin juuristoon talteen, kun maanpäälliset osat katkaistaan kesäkaudella. No niin on käynyt, kohta joudun siirtymään jonkun toisen koiranputkiviljelmille viherkatteen haussa.

Siirryin pöyhimään viimevuotista tomaatin ja maissin kasvatuspaikkaani, johon olin syksyllä haravoidessa heittänyt kerroksen puunlehtiä. Vaan sielläpä teki töitä hitaasti ja kohmeisesti jo madot, joten luovutin pikkuisen pahimpia lehtiliiskaantumia pöllyteltyäni ja jätin loppu homman ammattilaisille.

Sitten siirryin repimään nurmikkoa pensaiden juurelta, että pensasalusta pysyisi edes jotenkin heinättömänä. Ja toisaalta haluaisin lisätä niittykasvillisuutta ja vähentää nurmikkoa.
Pensasalustoja kitkiessäni päähäni pälkähti, etten kitke niitä kesäisin, koska siellä kasvaa harakan- ja kissankelloja, joten eiköhän jätetä sikseen.

Siinä vieressä syksyiset lehdet olivat kerääntyneet lautareunuksen ja nurmikon väliseen paljaaseen kohtaan kasalle. Ensin vetäisin haralla oikein reippaasti lehtiä pois tieltä ja alta paljastui pieniä päivänkakkaran taimia. Ja muistin - niin tosiaan olen kylvänyt tähän kuivaan kohtaan sinne tänne erilaisia niittykasveja viime ja edellissyksynä. Että eiköhän anneta päivänkakkaroille kasvurauha, tuumin.

Mitenkäs sitten marjatuomipihlajan alusta? Komeasti mustalla mullalla, suikeroalpi siinä vähän aluillaan. Nyppäsin muutaman heinän pois ja katselin, että jopas on suikeroalpissa isot lehdet, että noinko paljon sitä olen viime vuonna lannoittanut. Ei, ei se sitä ollut. Muistin, että pihalla kasvaa jos jonkin näköistä luonnonvaraista tädykettä ja tämä taisi olla niistä rohtotädyke. Ja sulassa sovussa siinä vieressä nurmitädyke. Eihän niitä voi kitkeä, jää kauniit siniset kukat näkemättä sitten kesällä.

Kukkasipulituppaita

Lopulta siirryin mansikkapenkkiä siivoamaan. Sieltä pitää selkeästi riipiä vanhat kuivat lehdet pois ja kitkeä rikkakasvit. Mansikkapenkki tosin on niin vanha jo, että pitäisi uusia. Ehkä tänä kesänä. Kunhan vain keksin mihin tontin osaan teen uuden. 

Niinpä, ehkäpä pitäisi ensin pohtia ja sitten vasta huhkia. Näinköhän olen tehnyt itseni toimettomaksi tällä puutarhahoidon idealogiallani.

Kitkentä vauhtini siis hiipui, ja rupesin katselemaan ympärilleni etsiskellen kevään merkkejä. Ja löysin lisää kukkasipuleita. Kuvassa olevat kukkasipulituppaat ovat vuoden takaisia pääsiäiskukkia. Puutarhurilla se on joulu monta kertaa vuodessa, kun unohtaa mitä on minnekin puutarhan kolkkaan kätkenyt. Toiset harrastaa geokätkeilyä, minä kätkeilen puutarhaan.

Vihertää, vihertää.

Olen ollut jo epätoivoinen, että sulavatko nämä lumet ikinä. Yritän lohduttautua, että yhtenäkään vuonna ei ole ollut meidän pihalla lunta kesällä. Vähän samoin kuin lohdutetaan viimeisillään raskaana olevaa naista - "ei sinne yksikään ole jäänyt". Niin mutta kun ei jaksa odottaaaa....

Lumikello

Nyt, nyt meilläkin on pihalla todellisia kevään merkkejä. Lumet ovat vasta lähteneet joistakin kukkapenkeistä, mutta jo nousee kukkasipulin hiippalakkia. Tänä aamuna lueskelin Anun puutarha-blogia ja muistin meidän pihallakin olevan lumikelloja. Ja siellähän ne kukki. Salaa olivat nousseet maasta ja päässeet jo kukkaankin, enkä ollenkaan ollut muistanut koko kelloja. Syynä voi kyllä olla myöskin se lasten liukumäeksi kasattu lumikasa, jonka taakse katajan alla majailevat lumikellot olivat jääneet. Ehkä olisin saanut tietää kukista meidän viisivuotiaan välityksellä, joka olisi tuonut minulle näytille löytämiään kauniita kukkia.

Krookus

Talon itäseinustalla krookukset ja idänsinilijat nostavat päätään. Pyöriskelin tuossa pihalla ympäriinsä että nyt tässä kävi juuri niin kuin syksyllä uumoilin pohtiessani samalla, että mihinkäs niitä kukkasipuleita paninkaan. Vielä lymyilee lumen alla kukkasipuleita. Krookuksia katsellessani mietin, että toivottavasti kukkivat myös. Jotkin sipulilajit eivät tahdo kukkia, sellaiset maatiaismallit kyllä kukkivat komeasti viime keväänä. Idänsinililja taas on varma kukkija ja leviää kiitettävästi.

"Ja maasta syntyy pieni vihreä tonttu"

Tuoksuköynnöskuusama

 
Tuoksuköynnöskuusama yllättää. En tiedä ovatko nämä viime vuotisia lehtiä vai maaliskuussa puhjenneita. Joka tapauksessa, löysin tämän vehreän oksan timanttituijan varjostukseksi levitetyn kateharson alta maaliskuussa, kun irrottelin jouluvaloja tuijasta. Työnsin vihertävän verson takaisin harson alle ja toivoin sen selviävän pakkaskeleistä. Ja niinhän se teki, kuten kuvasta näkyy.

Jotain täytyy kevään edistymisestä kertoa senkin, että peippo laulaa luikautti tutun liverryksensä.
Eilen aurinkoista iltaa ilahdutti mustarastas huilumaiselle laulullaan.

"Kevätsää lämmittää, luonnon uudeks herättää, katsokaa jo sulaa maa..."

Huhtikuussa huhkitaan

Kevät eteni hyvällä vauhdilla maaliskuussa, kalenteri kääntyi huhtikuulle ja taivas päätti heittää meille reilusti lunta. Eilenkin, toisena pääsiäispäivänä, aamu alkoi kauniilla auringonpaisteella ja lumi suli mukavasti. Iltapäivällä mietiskelin, että olisipa mukava istuskella auringossa juomassa kahvia. Vaikka toisaalta valkoinen puutarhakalustomme olisi voinut näyttää lievästi sanottuna koomiselta metrin korkuisen lumikasan päällä. Käänsin selkäni ja jatkoin patikoiden sirklaamista yläkerran seinien tukemista varten. Seuraavan kerran, kun katsoin taivaalle lounaasta nousi tummia pilviä ja aurinko oli hävinnyt niin hyvin, että aiempi ihanan lämmin auringonpaiste tuntui uskomattomalta. Ja seuraavassa hetkessä ilman täytti lumipallerot. Niin mitkä ihmeen lumipallerot? Ei satanut lumihiutaleita eikä rakeita, vaan palleroita - lumihiutaleen ja rakeen palluraisia sekoituksia, minilumipalloja.

Päivittäin yritän etsiä toivon pilkahduksia sulavasta lumesta ja keväästä. Tiukassa ne on, jos yön aikana sataa 20 cm lunta. Mutta kevät jatkuu ikkunalaudalla. Ja kasvihuonekuume ei ota laantuakseen. Itse asiassa kasvihuone on lähempänä toteutumistaan kuin ikinä, yläkerran ikkunat jäävät toimettomiksi, kun joudumme hankkimaan uudet sopivammat. Mikä onkaan oivempi paikka vanhalle ikkunalle kuin kasvihuone? Olen jo miettinyt paikan kasvihuoneelle ja mahdollisia käytettäviä materiaaleja ja työmäärää, joka rakentamisesta tulee. Varsinkin kun vertaa työmäärää kaupasta haettavaan kennolevyiseen kasvihuoneeseen, jossa on kaikki valmiina ja seuraat vain annettuja ohjeita. No, harvoinpa olen tehnyt mitään helpoimman kautta ja näin saan juuri sellaisen kasvihuoneen kuin haluan. Toivottavasti rakentamiseen riittää vielä energiaa yläkerran urakan jälkeen.

Tähkälaventeli

Niin kevät ikkunalaudalla.  Tähkälaventeli antoi odottaa itseään jonkin aikaa ja itäminen oli epätasaista. Niin no, kylvö saattoi myös olla epätasaista, nimittäin sen teki meidän 4-vuotias.
Nyt taimet ovat hyvällä alulla ja näyttää lupaavasti siltä, että kesällä nähdään kauniita kukkia. Tämä laventelihan siis oli se, joka majaili jääkapissa monta viikkoa kylmäkäsittelyssä.
Kuvaa ottaessani käteni hipaisi taimia ja ilmaan levisi vieno laventelin tuoksu.

Lyhtykoison itäminen vei ehdottomasti kauimmin. Ajattelin jo, että myttyyn meni, mutten vielä heittänyt turvepaakkuja menemään. Ajattelin, että lyhtykoiso ei lähde itämään, koska ikkunalauta on öisin aika viileä ja viileys estää siemenien itämisen. Vaan yllätyinpä iloisesti, kun pienet vihreät nupit rupesivat turpeen seasta nousemaan. Lyhyessä ajassa pienet vihreät nupit ovat kasvaneet tanakoiksi valoa kurotteleviksi taimiksi.

Lyhtykoiso

Elämänlanka

Elämänlangan siemenien itäminen oli myöskin epätasaista, mutta tätä koskee myös sama asia kuin tähkälaventeliakin, eli siemenet ovat saattaneet livahtaa pienistä sormista liian syvään. Mutta nyt joka purkista on noussut vähintään yksi taimi, siemeniä kylvettiin pari kappaletta per turvebriketti.

Ikkunalaudan viileyden näkee elämänlangan vahvasta varresta ja tanakasta kasvusta. Se ei tarvitse vielä tuekseen keppiä, eikä kasva pitkää huitula kasvua. Tällä olohuoneen ikkunalla on riittävästi valoa, joten taimet kehittyvät kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ikkunan eteen vedetään iltaisin paksu rullaverho, joten lämpötila ikkunalla on varmaankin siinä 13 - 15 asteen tuntumassa. Jotain hyvää siis vetoisista vanhoista ikkunoista ja vanhasta vetoisasta talosta.

Lisää kylvöksiä aion tehdä piakkoin, kurpitsat, maissit ja muut syötävät odottavat jo vuoroaan. Kun vain muilta kiireiltään ehtisi...